maanantai 24. elokuuta 2015

Työ ei luo rahaa, sen tekee velka



Investoinnit ja kuluttamisen aktiivisuus ovat talouden moottorit, eivät leikkaukset eikä säästöt. Työ ei luo rahaa, sen tekee velka. Työ luo tavaroita ja palveluja. Vasta niiden ”ostaminen” tai kuluttaminen luo rahaa. Sillä jos ei ”ole mistä ottaa” ja millä maksaa on otettava velkaa. Me olemme keskittyneet luomaan velkaa, kuluttamaan ja luotto loppuu aikanaan. Maksumiehiksi löytyvät taas ne, joiden osuus rahan luomisessa on pakon sanelema.

Saksan valtiovarainministeriö arvioi maan budjetitiylijäämän kasvavan tänä vuonna viiteen miljardiin euroon, uutisoi Der SpiegelTalouselämän mukaan.

Euro-alueen, EUn ja koko maailman intressissä olisi, että Saksa käyttäisi budjettiylijäämän talouteen; investointeihin ja kulutukseen. Saksan valitseman rahapoliittisen linjan mukaan lienee kuitenkin todennäköisintä, että se käytetään velanmaksuun. Ottakoon muut velat vastuulleen, kuten tähänkin asti.

On monia tapoja käydä sotaa.... ” Näin kommentoin. Ja annoin taas ajatusten lentää.

Raha on velkaa. Se ei enää muuhun perustu. Ei hopeaan, ei kultaan ei metsään eikä maksukykyyn. Yksinomaan sijoittajan arvioon lainanottajan maksukyvystä ja kansainvälisten rahoituslaitosten tapauksessa silläkään ei taida olla kaksinaista merkitystä? Voitot kun osataan yksityistää ja tappiot panna veronmaksajien – kenen milloinkin – maksettavaksi.

Voidakseen ”luoda” rahaa maailmaan jonkun on otettava vastaava määrä velkaa vastuulleen. Joko samassa maassa tai sen ulkopuolella. Se riittää. Siksi vientiteollisuuden merkitys on jatkossakin ylitse muiden. Sen avulla saadaan kansakunnat ottamaan velkaa, velkaantumaan.

Esimerkkinä vaikkapa Kreikka. Kun maa, Turkin pelossa ja NATOn rohkaisemana katsoo ehdottomasti tarvitsevansa sukellusveneitä, panssarivaunuja, lenkokoneita ja muita sotatarvikkeita – eivätkä sillä rahat moiseen riitä – se ottaa lainaa. Sitä se saa niiden maiden viennin rahoittajilta, jotka nuo lelut valmistavat. Saksasta, Ranskasta, Isosta Britanniasta, Yhdysvalloilta.

Kun vielä valmistajamaa ja velanottajamaa kuuluvat molemmat NATOon, jonka keskeisin osapuoli USA on oppinut ratkaisemaan kaikki konfliktit viimekädessä voimankäytöllä ja jolla aiempien kokemusten perusteella on ollut Euroopan epäyhtenäisyyden, riitaisuuden ja sotaisuuden seurauksena aina maksajan tai rahoittajan rooli, ei motivaattorin löytäminen moisille ostoille ja velanotolle ainakaan ole vaikeaa ollut.

Esimerkki ei tietenkään toimi yksin sota- ja aseteollisuuden osalta vaikka ns. suurvalloista suuri osa työllistää merkittävän osan väestöstään niiden tuotteita valmistamaan. Se koskee yhtälailla kaikkia muitakin suuria investointeja - siltoja, tietä, rautateitä, lentokenttiä, rakennuksia, kaikkea ja mitä tahansa, mitä tarvitaan tai halutaan. Ja niin kauan kuin pankeilla ”luottoa riittää” se koskee myös palveluja. Siitä Suomen fantsuilun, viimeisten 7 – 8 vuoden rahoittaminen on mm. selvä osoitus.

Jos yksittäinen kansakunta katsoo tarvitsevansa jotain, mitä se ei maan omilla resursseilla saa, tai mihin se ei omia resurssejaan halua käyttää, sen on otettava velkaa. Ja sitä vientituottajat ja viime kädessä kaikenkarvaiset rahoituslaitokset avokätisesti tarjoavat. Tarvittaessa vaikka ”lentokenttien tulevia laskeutumismaksujavastaan”.  Ja kun pankkiirien bonukset on ensisijassa sidottu kykyyn luoda uutta rahaa pannaan taatusti kaikki myyntikyvyt peliin. Ja houkutuksia on riittänyt kovin monessa maassa.

Me täällä Suomessa olemme nyt auttaneet luomaan maailmaan uutta rahaa vajaan 10 miljardin vuosivauhdilla 7 – 8 viime vuotta. Ongelmamme on, että olemme käyttäneet luomamme uuden rahan – ottamamme velat – ylläpitääksemme julkisen- ja yksityisen sektorimme vanhentuneita yhteiskunnan rakenteita. Olemme ylläpitäneet ja kasvattaneet jakovaraa velkarahalla. Ottaneet syömävelkaa, josta emme itsellemme jatkossa saa kuin lisää kuluja.

NOKIAN tähdenlennon, metsäteollisuuden rakennemuutosten ja tekemättä jätettyjen yhteiskunnan ylisuurten kustannusten aiheuttamien rakennemuutosten seurauksena meillä ei ole tarpeeksi vietävää, siis sellaista tuotetta taipalvelua josta ulkopuoliset olisivat halukkaasti maksamassa, hintaa jota niistä haluamme. Ja kun EU on ajanut Saksan uskonnollis-moraalista rahapolitiikka-fanatismia on se samalla kuristanut Euroopan kyvyn ja halun kuluttaa ja investoida. Ja meidän kykymme viedä.

Kun Eurooppa, jossain vaiheessa maailman suurin markkina-alue on keskittynyt vuosikausia talouksiensa kurittamiseen ja Saksan budjettiylijäämän kasvattamiseen, ei liene ihme jos seurauksena on maailman suurimman tai lähes suurimman vientimaan sakkaaminen? Ex oriente lux. Sieltäkö se nyt sitten alkaa? Ryhtiliike?





Ja loppuun vielä kooste viime aikojen yrityksistäni vaikuttaa tulevaisuuteemme. Lähinnä varmaan omaan arkistoon.



Ei paljoa älliä vaadi huomata, että Suomen verotus on vähäjärkistä touhua. Sen muuttaminen kaatuu verouskovaisten jatkuvaan hallelujaan. Sen ajantasaistaminen taas puolueita edustavien kansanedustajien haluttomuuteen hoitaa niitä hommia, jota heidät on valittu hoitamaan. Puolueitten mielenkiinto taas keskittyy seuraaviin vaaleihin. 

Mutta kunnioitettavaa ja rehellistä on tuoda julki, että erityisesti fantsuttelija-hallitustemme seurauksena "Elämme Suomen pitkäkestoisinta lamaa, vaikka jostain syystä lama-sanan käyttöä kartetaan. Keskeisenä syynä laman pitkittymiselle on juuri veropolitiikka." 

Ja sitten tilanteeseen keskeisimmin syyllistyneet alkavat vääntää Yhteiskuntasopimuksia, maksumiehiä yksilöidäkseen.

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/uutiset/aivan+vahajarkista+touhua++sijoittaja+ihmettelee+suomen+verotusta/a2319869>



Kun Eurooppa, jossain vaiheessa maailman suurin markkina-alue on keskittynyt vuosikausia talouksiensa kurittamiseen ja Saksan budjettiylijäämän kasvattamiseen, ei liene ihme jos seurauksena on maailman suurimman tai lähes suurimman vientimaan sakkaaminen?



Euro-alueen, EUn ja koko maailman intressissä olisi, että Saksa käyttäisi budjettiylijäämän talouteen; investointeihin ja kulutukseen. Saksan valitseman rahapoliittisen linjan mukaan lienee kuitenkin todennäköisintä, että se käytetään velanmaksuun. Ottakoon muut velat vastuulleen, kuten tähänkin asti. 

On monia tapoja käydä sotaa....




Jo alkaa olla korkea aikakin. Tähän asti Saksa onkin onnistunut ja sen on annettu imuroida euro-kriisin kaikki hyödyt yksin itselleen.

Jos muistamme miten Saksan moralistinen ja tilanteeseen sopimaton rahapolitiikka on raunioittanut ensin muun Euroopan ja myöhemmin maailman talouden kehittymismahdollisuudet, on jopa Kiinan taantuvan talouden syy suurelta osin löydettävissä Berliinin päätöksistä. Kun Eurooppa ei osta ei edes Kiina voi tuottaa eikä viedä.

Toisaalta. Nyt kun Euroopan tulevaisuus alkaa suurimmalta osalta olla riippuvainen Saksan talouden ylikunnosta, ei kehitys anna aihetta edes vahingoniloon. Omaan nilkkaan sekin osuu.




tes konnan kannanottoon täydestä sydämestä yhtyen.

Jos Jyrki-boy, sen veli Matti, verkko-sukka tyttö Jutta, populisti-Timo ja Tumppi ovat setiä, menee kokisnuorten kannanotto edes jossain määrin oikeaan osoitteeseen. Jos vähän heitä vanhemmat ovat setiä on syytä muistaa, että yksi suurimmista maksajaporukoista ovat eläkeläiset. Etujärjestöjohtajat ajavat jäsentensä etua, ei puolueita edustavien poliitikkojen.








Ilahduttavaa havaita, että vähitellen etujärjestöjen vakiintuneet käsitykset talouden realiteeteista ja työmarkkinoiden toimivuuden lähtökohdista muuttuneessa maailmassa kyseenalaistetaan. Olisiko yhteiskuntasopimus-huuhaan ja kansalaisten kriisitietoisuuden kasvamisella vaikutusta? 



  

Kun poliisit ja virkamiehet jo joutuvat oikeuteen heille kuulumattomien tietojen luvattomasta tutkiskelemisesta, ei kai nyt kesälomasijaiselta voi muuta odottaa?

Mielenkiintoinen yksityiskohta; ilmeisen "hyvä" esimerkki suomalaisen työnjohdon tilanteesta?




Jotain tilanteesta kokeneena ja ymmärtävänä sekä aikoinaan asialle jotain myös tehneenä väitän, että ulkopuolisten mahdollisuus aikaansaada työttömien aktivoitumista, työllistymisestä edes puhumattakaan on äärimmäisen pieni. Näin on varsinkin kuin näiden ulkopuolisten kykyihin, tahtoon ja aikaansaannoksiin ei kukaan enää luota. Erityisesti tämä koskee julkisen sektorin virkamiehiä, poliitikkoja ja muita etujärjestöjä.



PS.

Otsikko on muuten hurskastelua ja pahimman luokan itsepetosta. Oikeasti, ketään ei  kiinnosta.


  

Seuraavana tasona EK lähtee ajamaan tasaveroa ja lopullisena tavoitteena varmaan vapauttaa kaikki pääomatuloa saavat perintö-, tulo- ja arvonlisäverosta? Kannustussyistä.




Kun lähes kahdeksan vuotta fantsutellaan eikä haluta talouskehityksen ja elinkeinoelämän todellisuudesta ja sen talouspolitiikalle asettamista vaatimuksista viis veisata, ei tulos voi olla ihme kenellekään. Vanha sanonta pätee edelleen; "pane lapset asialle, juoksee itse perässä". Meillä ongelmana alkaa jo olla kansalaisten totaalinen luottamuksen puute ns. kakaramaisiin päätöksentekijöihin. 

Etujärjestöt ml. puolueet, jokainen niistä, keskittyy omien intressien nurkkakuntaiseen ajamiseen, eikä kokonaisuudesta pidä huoli kukaan eikä mikään. Järjestelmämme ei enää mahdollista kansakunnan edun mukaista järkevää toimintaa. Eikä nykyinen hallitus valitettavasti näytä poikkeavan edeltäjistään ainakaan parempaan.


  


Viimeistään tämän jälkeen lienee kiihkeimmällekin kepulille selvää, että ainoastaan kilpailua lisäämällä saadaan suomalaisten ruoan hintaan joku tolkku. Monopolistinen Maan Tapa on kupannut kansalaisia jo aivan liian kauan. 





Kannattaa pitää mielessä miksi näin tapahtuu. Edes perinteisesti palkollisiksi kouluttavien oppilaitosten on hyväksyttävä puolueitten ja heitä edustavien poliitikkojen impotenssi. Kun yritystoiminnan ja erityisesti pienen yritystoiminnan toimintaedellytyksiä ei paranneta, kohta maassa ei muita olekaan kuin yrittäjiä.

Samalla on syytä muistaa, että kaikista ei ole - eikä pidäkään olla - yrittäjiksi. 


  


Ainakin tässä tapauksessa otsikointi on ilmeiesti pahasti ja tarkoituksellisesti harhaanjohtava Limbo.




Olisi koko Euroopan, ei vaan peräti koko maailman etu jos Saksassa Versaillen rauhansopimuksen lisäksi yritettäisi muistella myös sitä, kuinka monta kertaa sille on rakennettu uusi mahdollisuus. Jatkuva Saksan kauppataseen "epäterve" vahvistaminen kun ei Eurooppaa pelasta. Ei liioin Arbeit macht Frei - moralismi. Eikä pitkän päälle edes Saksaa, Suomesta nyt puhumattakaan. 

Epäterveellä tarkoitan, että euron valuuttakurssi pitkälti määräytyy markkinoilla Saksan kilpailukyvyn perusteella. Sillä Saksa imee kaiken  vientituotannon kilpailukyvyn itselleen, jakamatta sen tulosten seurauksista  ropoakaan muille, ei edes lisäämään omia investointejaan tai yhteiskuntansa kuluttamismahdollisuuksia. Onko syynä se, että se valmistautuu Germexitiin ja jättää loput euro-alueen valtioista selviämään miten parhaiten pystyvät? Kun Schäublea seuraa, en ihmettelisi ollenkaan. Deutschland, Deutschland uber alles....

  


Juuripa näin. Ongelmiemme keskeisin syy ovat yhteiskunnan ylläpitokustannukset. Tekisi vielä mieli täsmentää; yhteiskunnan kuvitellut ylläpitokustannukset. Sieltä nousee ylitse muiden poliittisen järjestelmän ylläpitokustannukset poliittiset suojatyöpaikat ja, osin edellisestä johtuva jatkuvasti tiukkeneva himosäätely.

Jälkimmäinen ei nykyisessä systeemissä voi kuin edetä tiukasta ja turhasta yhä tiukempaan ja turhempaan.

Edellinen on teoriassa helposti hoidettavissa; julkisista varoista tapahtuvan puoluerahoituksen kriminalisointi ja rahastopohjaisen puoluerahoituksen toteuttaminen puhtaasti yksityisen sektorin toimesta. Puolueiden ja niitä lähellä olevien yhteisöjen varallisuuden reduktio valtiolle ei sekään olisi pahitteeksi.

Leikkauksien kohteena olisivat päätöksentekijät itse - sekä puolueet että poliitikot - ei edes jälkimmäisen toteuttaminen ole todennäköistä.




Niin osaa Ilpo Kokkila ja SRVkin.




Maan tavasta meillä keskusteltiin kiihkeästi viimeistään vuoden 2007 eduskuntavaalien vaalirahoituslahjonta - jutun jälkeen. Aika on sen valitettavasti tappanut. Nyt kepun toimintatavoista jälleen synnytettävistä maan tavoista viriää taas uutta pohdinnan juurta. Pohditaan nyt sitten, niin kauan kun voidaan.





Tulossa on, ja EU-jäsenyys lentää pesuveden mukana. Naurettavasta NATO-optiosta puhe saadaan samalla loppumaan. Olemme siirtymässä takaisin suomettumisen synkkään aikaan. Ja maksamme munattomuudestamme korkeimman hinnan.

Tästä kaikesta saamme kiittää kepua, kokiksia ja demareita. Kun yksilöinti ihmisiin käy niin helposti ja vaikka syypäitä on koko poliittinen eliittimme, koska jokainen eduskuntapuolue on ollut jo vastuussa, vaikkakin persut lähinnä opposition räksyttäjänä nostaisin esiin Kataisen, Vanhasen ja Urpiaisen roolin.


  


Eroposessi EMUsta ja ennen kaikkiea EUsta on jo aloitettu.



  

Bulvaanin vaihtuminen vain helpottaa EU-pohjaisen kilpailuvapauden määräysten poistamista. Kepu on linjansa päättänyt. Tarvittaessa Sipilän hallitus vaikka eroaa EUsta. Sehän on jo persujenkin tahto.






Helvettiäkö ketään kiinnosta se, että poliisi tietää? Jotain tarttis varmaan tehdä? Aloittaa voisi Arkadianmäeltä.






Ilahduttavaa havaita, jos edes IMF alkaa vähitellen ymmärtää, että kansakuntien kurjistaminen niiden talous tuhoamalla ei ole kenenkään kannalta pitkän päälle hyödyllistä. Ainakin siitä pitäisi viimeisen sadan vuoden ajalta olla ihan riittävästi, jopa eurooppalaista näyttöä.

Kansakuntien velka ei ole moraalinen vaan poliittinen kysymys.




Jos tavoitteena on Suomen talouden pelastaminen, eikä Kreikan kyykyttäminen Soinin lääke on myrkkyä. Suomen euroero on ratkaisu, ei Kreikan.




EU ja uusliberalistinen markkinatalouslobby on muutamassa vuodessa tuhonnut eurooppalaisuuden taas moneksi vuosikymmeneksi. Mahdollisesti vauhtia on jälleen haettava uudesta laajasta euraasilaisesta sodasta? Grexitin seuraukset ovat helposti verrattavissa Pandoran lippaan avaamiseen. Eikö maanosallamme ole ihan riittävästi ihan oikeita uhkakuvia ilman, että niitä itse typeryyksissä lisää värkätään?

Jos grexit toteutuu, on Kreikka vain ensimmäinen.

An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.




Uutisen tietojen perusteella uskomatonta typeryyttä ja piittaamattomuutta sekä konduktrööriltä että VRn asiakaspalvelulta.



2 kommenttia:

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Nyt vissiin rakennellaan samanlaista rahasampoa, joka ruotsalaisilla on, eli semmoista, että uskotaan pakolaisien kasvattavan jotenkin taloutta ja otetaan niitä jumalaton määrä.

Sitten on varaa ottaa isoja asuntolainoja melkein nollakorolla ja maksaa vain korot, koska inflaatiohan syö lainan melkein kokonaan pois.

Lopulta sitten nähdään mikä juju siihen ilman työtä syntyvään varallisuuteen on haudattuna, eli se, että se muuttuu luottotappioiksi kun sitä ei saadakaan maksettua takaisin.

Pankki kaatuu valtion syliin ja sitten alkaa samanlainen sumplimin en kuin Suomessa 90-luvun alussa, eli velallisia ei ehditä ajatella kun on kiire pelastaa valtio maksukyvyttömyydeltä. Kaikki pannaan lihoiksi mikä vain lihoiksi pantavissa on.

Lisäksi ovat nämä pakolaiset, joita on liikaa. Ruotsissa ei ole enää iso uutinen jos Tenstassa poltetaan pari parkkipaikallista autoja, koska nyt kohistaan puukotuksista ja käsikranaateista.

Tähän on päästy sillä, että pakolaisia on liikaa ja mamulähiöt ovat täynnä kuin sillipurkit. Kunnollista kotoutusta ei pystytä järjestämään volyymin takia ja työtä olisi vaikea löytää muutenkin.

Nyt suunnitellaan julkisien rakennuksien ja kesämökkien muuttamista asuinrakennuksiksi ja parakkikylien käyttöön ottoa, jotta pakolaisia voitaisiin ottaa vielä lisää, ja kun kunnolla tehty slummi on liian ahdistava paikka, nämä pysyvyksi ratkaisuiksi tarkoitetut jeesusteippikikat pahentavat ongelmia ja tuovat ne sinne missä kantaruotsalaiset asuvat.

Suomessa aletaan näköjään rakentaa samanlaista pommia kun uusia pakolaiskeskuksia pitää avata kolme viikossa, jotta voitaisiin ottaa pakolaisia enemmän kuin järjestelmä pystyy käsittelemään.

Hyvä puoli on, että nyt ollaan niin paljon ruotsalaisia jäljessä, että mieli ehtii vielä muuttua kun tilanne siellä menee pelkäksi kaaokseksi.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Valitan myöhäistä reagointiani. Huomasin kommenttisi vasta nyt.

En oikein usko, että nykyisellä pakolasvolyymillä Suomella olisi minkään valtakunnan mahdollisuuksia olla vastaanottamatta vähintäin sitä pakolaismäärää, jonka EU (lue Saksa ja Ranska) suuressa viisaudessaan meille päättävät osoittaa. En edes pitäisi meidän kannalta kovin fiksuna moista kantaa ajaa.

Käytännössähän olemme siinä Risto Rytin ja Dallapee orkesterin tilanteessa: Tee mitä teet, kusessa oot kumminkin. Kun (jos) on mahdotonta muuttaa olosuhteita, niihin on syytä sopeutua mahdollisimman tehokkaasti ja itseämme hyödyttävällä tavalla.

Kotoutumisen ensimmäinen edellytys ei ole toimeentulotuki eikä työttömyysavustus. Kielitaito ja yhteiskuntaoppi ovat ensiarvoisia keinoja yrittää juurruttaa tulijoita täkäläiseen yhteiskuntaan ja töitä tekemään. Ajattele positiivisesti; mikä mahtava määrä kieltenopettajien, yhteiskuntaopettajien ja vertaistukijoitten laumoja tullaan tarvitsemaan. Työllistetään edes heidet, niin, että "kaiken valitus" maassa loppuu.