perjantai 11. huhtikuuta 2014

The Good. The Bad. The Ugly.



Hyvät, pahat ja rumat tulivat konkreettisesti mieleen aamun mediaseurannan yhteydessä. Tiedäthän, jokaisella meistä joskus syntyy ahaa-elämys, idea? Eikä lukemillani asioilla sen paremmin kuin niiden vaikutuksella ole edes tekemistä Sergio Leonen mainion elokuvan kanssa.

Enemmänkin niillä taitaa sittenkin olla yhtymäkohtia Kari Tapion tunnettuun esitykseen?



Vaan taidanpa käsitellä asiat sittenkin toisessa järjestyksessä. Päinvastaisessa.


Rumat

Muistan asiantuntijat, jotka vakaumuksen syvällä rinta-äänellä vuonna 2008 syksyllä totesivat, että sekä USAn sub-primekriisi että Lehmannin Veljesten imperiumin loppu ovat ihan muun mantereen juttuja. "Ei koske Suomea" taisivat ihan sanasta sanaan kommentoida sekä silloinen että nykyinenkin pääministeri. Tunnetusti kumpikin on poliitikko, kaikkien asioiden erityisasiantuntija.



Vaan ehkäpä tuossa impivaaralaisessa otteessa on sittenkin jotain perin suomalaista. Olemme oppineet pelkäämään rajojemme ulkopuolella aukeavaa pahaa maailmaa ja tyytyväisenä vastaanotamme rauhoittavan sanan asiantuntijoitsiksi hyväksymiltämme siitä, kuinka maailman myrskyt eivät tänne ylety.

Joku, esimerkiksi joku historiaan perehtynyt voisi kyllä kuvata tätä suomalais-ugrilaista ominaisuuttamme toisinkin. Pään panemisena pensaaseen tai hiekkaan, kuten kai yksi maailman lintulaji tekee vaaran uhatessa? Eräät muut nisäkkäät kuulemma leikkivät kuollutta tai heiliuttavat häntää ylivoimaisen vaaran uhatessa.


Pahat

Toinen noista edellä siteeratuista, jo nyt joidenkin mielestä valtiomiesluokkaan nostettu erityisasiantuntija on hetken vielä vaivoinamme, ennen siirtymistään kaikkien eurooppalaisten vaivaksi. Onneksi hänen ansioidensa arviointiin on sentään ryhdytty jo ennen pestin päättymistä. Selvitään sitten varmaan ainakin henkilöpalvonnalta ja patsaan pystyttämiseltä?



Oikein korvissani kuulen taas opetuslasten kuoron; "Ei meillä ollut vaihtoehtoa". Näitä samoja asiantuntijoita ja niiden opetuslapsia on kuunneltu aina ennenkin ja tässä sitä ollaan. Edelleen.




Hyvät

Mutta on meillä hyviä ideoita ja otettakin. Valitettavan usein ne vaan tuntuvat jäävän ideoiksi ja aikeiksi tai loppuvat muuten vaan lyhyeen, mistä Nokiakin muistuttaa. Kaksi sellaistakin sattui nyt silmiin, ja vielä samalta asiantuntijaporukalta. 

Paljon parjattu Harri Jaskari (vai onko tämä nyt se sama Jaskari?) tuo konkreettisesti esille suomalaisen ja ruotsalaisen yhteiskunnan palveluajattelun eron. Samaanhan puuttui eilen myös sosiaali- ja terveysministeri puolustaessaan hallituksen ja puolueensa lapsilisäleikkauksia Eduskunnassa.


Innovaatiot ja kansalaisen tukeminen korvataan meillä byrokratialla. Tästähän oli kyse myös tuossa Eduskunnan keskustelussa. Ja kun valita pitää, arvaahan sen kumpi meillä voittaa.

Entisen pomoni painostuksesta suosittaisin Arkadianmäelle pääsyn ainoaksi pakolliseksi oppikirjaksi ruotsalaisten Modigin ja Ahlströmin Tätä on lean - ratkaisu tehokkuusparadoksiin. Ajatukset ovat vanhoja kuin taivas, mutta jo niiden aukikirjoittaminen ja todettu soveltaminen Ruotsissa, vieläpä sen SoTessa – mistä Jaskari taas kertoo - osoittaa, että meillä on vielä paljon opittavaa.

Toinen silmiin sattunut ei tullut puskasta vaan mutkan kautta; meltwaternewsin tulosteesta, artikkelista Verkkomedia.org 'in sivuilta.


Vaikka kyse on yrittäjän ja päätoimittajan MEPpi-kampanjan alkupanoksessa, on itse idealla montakin hyvää perustetta. Olisi meille kaikille hyödyksi saada moinen puolueeton toimitus aikaiseksi, sille olisi todella tarvetta. Rahoitusta on selkeästi harkittu ja se on, hankkeen alkurahoituksen osalta ainakin kunnossa. Päätelleen rahoituksen innovatiivisuudesta voi jatkorahoituksenkin järjestymiseen suhtautua optimistisesti. Saisimme jotain konkreettista ja kouriintuntuvaa EU-jäsenyydestämme. Ja on sinne kepeämminkin perustein porukkaa tyrkyllä.


Haittavaitutuksista suurin on tietysti, että toimituksen puolueettomuus voidaan mahdollisen vaalivoiton seurauksena vähintäänkin kyseenalaistaa.

Itse kirjoitan kyllä EU - vaaleissakin lippuun JOKU MUU. Eikä mene ääni hukkaan, vaan juuri oikeaan tarkoitukseen.



6 kommenttia:

Igor kirjoitti...

Viime syksynä kun olin sydämen ohitusleikkauksessa HUS:in Meilahden sairaalassa havaitsin siellä otetun käyttöön Leanin tai jonkun vastaavan virtaavan just-in-time menetelmän. Minulle oli työn puolesta Toyotan menetelmä tutumpi jo 1980 luvunlta ja Meilahdessa havaitsin heti yhtäläisyydet sydänpuolella.

Se oli mielenkiintoinen kokemus kun oli odottanut julkisessa terveydenhuollossa hidasdta jonottamista ja byrokratiaa. Ei jälkeäkään sellaisesta. Ja loistavaa palvelua. Eli kyllä meilläkin ilmeisesti ajoittain jossain osataan. Ja mikä oli merkittävää vaikkei se minua yllättänyt oli kaikkien prosessiin osallistuvien innostus asialle. Selkeä win-win asetelma kaikille. Toivottavasti saadaan sote uudistuksen yhteydessä menetelmä laajemminkin käyttöön. Kyllä se Suomessakin onnistuu vaikka olisi ruotsalaiselle yritysjohdolle jotenkin luontevampaa (minunkin kokemukseni mukaan).

Hakki kirjoitti...

Igor

Hieno uutinen, jos HUSsissa jo näitä ajatuksia menestyksellä sovelletaan. Mainitsemaani kirjaan muuten kiinnitti huomion entinen työtoverisi.

Huono uutinen, tai oikeammin kai sittenkin tuskin uutinen ollenkaan, että jostain kumman syystä ruotsalainen organisaatioiden johto tuntuu monessa suhteessa olevan suomalaista edellä.

Eikä uutinen ollenkaan ole se, että meillä osataan. Meillä nimittäin osataan silloin kun halutaan, paitsi julkishallinnossa. Ja sielläkin silloin, kun johto ottaa tehtäväkseen hoitaa vastuuseensa kuuluvat asiat kuntoon tehokkaasti, asiakkaittensa kriteereiden ja tarpeiden mukaisesti.

Igor kirjoitti...

Eräs selitys löytyy mm tästä.
Siinä on kaavioita miten eri kulttuureissa neuvotellaan eri tavoin. Suomi poikkeaa sen mukaan aika radikaalisti kaikista muista. Noiden kaavioiden laatija on asunut pitkään mm Suomessa ja on globaalisti arvostettu konsultti kun kyse on kansainvälisessä bisneksessä kulttuurieroista. Kun olen sivari en uskalla mennä arvioimaan johtuuko meidän managerointityyli jostain RUK:ssa annetusta opista vai koululaitoksessa nujerretusta itsetunnosta vai jostain geneettisestä?

Hakki kirjoitti...

Igor

Hieno linkki. Mistä ihmeestä sinä noita löydätkin. (tiedän, Business Insider tässä tapauksessa.)

Vaikka olen RUKin käynyt ja geneettisesti suomalaisista vanhemmista, joskaan en koululaistostamme osallistumisellani vaivannut en tiedä minäkään.

Vai siitäkö se johtuukin? Nyt taidan ymmärtää senkin, miksi emme osaa myydä.

Igor kirjoitti...

Hakki, viittaus tuohon oli muutama viikko sitten jonkun tuttuni laittaman Facebookissa. Ja sitten uusintaviittaus oli eilisessä Ilta-Sanomissa. Ja kun tunnen viehtymystä tuon kaltaisiin mietiskelyihin laitoin sen muistiin.

Muistan miten minulle naurettiin eräässä työpaikassani kun toivoin eräässä tuotekehitysjutussa että minäkin voisin hyväksyä lopputuloksen. Minua suorastaan pilkattiin japanilaistyylisen pitkään kestävän konsensukseen päättyvän neuvotteluprosessin vaatimisesta. Enemmistö junttasi minut kumoon. Suivaannuin ja menin kammiooni laatimaan muistion idioottimaisesta enemmistopäätöksestä. Näinhän minä miten siellä nyökyteltiin päitä vaikka ei edes ymmärretty mitään. Yritettiin näyttää viisalta ja ymnärtäviltä. Toimitusjohtaja perui päätöksen samana iltana muisioni perusteella ja minä sain v-mäisen miehen maineen. Ei se tuon ihmeempää ole. Viimeisimmässä työpaikassani koko viisaus ja tietämys oli tiivistynyt ylimpään johtoon, joista moni oli rekrytoitu kokonaan ulkopuolelta. Tarvittiin ikään kuin uutta verta. Ei siinä talon kokeneita asiantuntijoita haluttu häiritsemään hienoja virtaviivaisia kehitysprojekteja. Jos olit perustellustikin eri mieltä niin yleisin haukkumasana oli "osoitettu muutosvastarintaa". Nämä ovat esimerkkejä jotka ovat Ruotsissa harvinaisia.

Hakki kirjoitti...

Igor

Enemmistöpäätökset eivät aina edusta demoktratiaa, varsinkaan jos ei tiedetä päätettävästä asiasta mitään. Hyvä syy kannattaa edustuksellista demokratiaa? Vaikka eipä taida tuo toimia siinäkään sen paremmin?

Auktoriteettien kunnioittaminen, epävarmuus omasta ajattelun osaamisesta ja naurettavaksi leimautumisen pelko, siis perinteiset pienen yhteiskunnan kirot - siinäkö "syysi" pähkinänkuoressa ja hyvin yleisellä tasolla? Taitavat asiaan auttaa kaikki kolme; RUK, koulu ja geeniperimä?