Kun uutisoidaan, että Suomen rahapeliyhtiöt eivät halua kilpailua se lienee itsestään selvää. Ei kai kukaan markkinataloudessa toimiva halua
itselleen ehdoin tahdoin kilpailijaa. Jokainen meistä haluaa taatusti saada
mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä vaivalla. Ja niin kauan kuin
mahdollista.
Siksi onkin välttämätöntä, että toimijoiden ulkopuolinen taho ja
yhteisön kokonaisetu määrittelevät ne pelisäännöt, joilla markkinoilla
toimitaan. Muussa tapauksessa vapaan markkinatalouden kilpailu pitää huolen
siitä, että lopulta vääjäämättä syntyvä monopoli jatkaa ajan loppuun.
Kun puhutaan Suomen rahapeliyhtiöistä, joudutaan hankalalle
alueelle. Niitä kun johdamme me. Siis emme me kansalaiset, vaan meitä edustavat
puolueet ja poliitikot. Rahapeliyhtiöillä kun on hyvää jaettavana; tukia, työpaikkoja, statusta ja vaikutusvaltaa.
Ja sitä on paljon.
Tähän mennessä RAY on tänä vuonna jakanut jo 282,2 miljoonaa
euroa hyviin tarkoituksiin. Veikkaus tuottaa suomalaiselle yhteiskunnalle lähes
10 miljoonaa euroa joka viikko. Yhteensä se tekee noin miljardin vuodessa. Ja kaikki tämä vielä niiden luottamusmies-, johtaja- ja toimihenkilöpalkkojen lisäksi, joista he tuloillaan vastaavat.
Tukien ja muiden etujen vastaanottajina olemme me. Siis emme me
kansalaiset, vaan meitä edustavat poliitikot ja puolueet, nyt ehkä eri roolissa
mutta ihan samaa lihaa ja verta.
Kun verkottuneet "poliittiset eläimet" ja ne puolueet joita he edustavat muodostavat sekä etujen
jakajien että etujen saajien suuren perheen, ei liene syytä ihmetellä, miksi
rahapeliyhtiöt eivät halua kilpailua?
Kun pelaamisesta syntyvät rahatkin käytetään kaikkeen muuhun, kuin peliriippuvuuden haittojen
minimointiin ja sen syntymistä ehkäisevään toimintaan, onko syytä ihmetellä jos monopolit eivät peliriippuvuutta estä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti