maanantai 20. elokuuta 2012

Kupla kasvaa ja kaverit kaikkoaa?

"Suomen taloudessa pahin vasta edessä". 

Näin uutisoi Kauppalehden oma raha Finlandia Varainhoidon arvion syksyn markkinakatsauksesta.

Arvioon on helppo yhtyä, niin myös perusteluihin. Kasvun heikkeneminen, verotusta kiristävät kehyspäätökset, kuluttajahintojen nousu ja heikkenevät vienti- ja työllisyysnäkymät.

"Ulkomainen omistus on keskeisissä yhtiöissä "vähentynyt dramaattisesti”, Finlandia huomauttaa. Nokia, Fortum, Outokumpu, Talvivaara ja UPM ovat menettäneet ulkomaisia omistajia", ja siihen on syynsä. Kun hallitus vielä jatkaa valitsemallaan julkisen velan reippaan kasvattamisen tiellä, tasolla 10 miljardia vuodessa, on tulevaisuutemme koko kuva aika synkkä.

Sillä on ilmeisesti yksi asia mistä tämä hallitus ei luovu, Välimeren euro-maiden rahoittamista entiseen tapaan. Siis ei luovu ennen kuin on pakko. Se taas tulee vastaan silloin, kun olemme laiminlyöneet oman julkisen sektorimme rakenteellisten kuluautomaattien poistamisen, yksityistäneet entisen hyvinvointivaltiomme liberalistisen markkinatalouden ihanteiden mukaiseksi, kasvattaneet lainataakkamme riittävän muhkeaksi ja "takuutuksemme" lankeavat maksettavaksi. 

Viimeistään silloin kaverit kaikkoavat. Ja olemme jälleen yksin. Eikä siihen mene enää kauan.







6 kommenttia:

jj kirjoitti...

Kannattaa hankkia parempia kavereita.

Hakki kirjoitti...

Ei ne kaverit vaihtamalla parane.

Karl Fransen kirjoitti...

Eipä niin, joten pysytään kavereina!

Hakki kirjoitti...

Aamen.

Karl Fransen kirjoitti...

Eipähan nyt sentään niin pitkälle mennä. ”Aamen” on, kuten hyvin tiedät, papiston käyttämä henkinen hirttosilmukka. Josa olet katolinen saat synnistää kuusi päivää viikossa kunhan seitsementenä tunnustat syntisi. Ja siitä papit saavat nautintonsa mikä muuten heiltä itseltään on kielletty. Maailma on kiero ”Eskoseni”. Mutta jos tulet siitä tietoiseksi, omakohtaisesti - ”luita ja munaskuita myöten” - mahdollisuus - nähtyään negatiivisen kokonaisuudessaan, onkin ainoa positiivinen toimintamuoto. Sen jälkeen - vasta - voidaan sanoa ”aamen”.

Hakki kirjoitti...

Karl

Kuten luonnollisesti ymmärrät halusin vain vahvistaa olevani samaa mieltä. http://fi.wikipedia.org/wiki/Aamen Käytän sitä siis samassa merkityksessä kuin aikoinaan KOPn johtaja Jaakko Lassila vainaa mainoksessa; Tosi on.

Maailmasta taas voisi todeta, että se on mikä sen on. Kuten muutkin luontokappaleet, me ihmisetkin vain sopeudumme tai häviämme. Papit mukaan lukien.