sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Halonen jyrähti valtansa ? puolesta


Näinköhän vain? Olisiko mahdollista ajatella, että Tasavallan presidentin näkemys demokratiasta ei välttämättä ole sama kuin puolueiden käsitys? Muistatko mitä mieltä oli Ahtisaari? Tai jopa Niinistö, josta sitten tuli Pallonpotkijoiden liiton puheenjohtaja?

Ei pidä sekoittaa instituutiota ja henkilöä. Tarja Halonen saa olla mitä mieltä tahansa mutta kun olemme hänet valinneet Tasavallan Presidentiksi, jo yksinomaan siinä on syytä miettiä missä roolissa hän puhuu. Yksityisenä ihmisenä vai instituutionsa edustajana?

Olemme antaneet demokratiamme rappeutua puoluebyrokratiaksi. Hallintomalliksi, jossa puolueita edustava poliitikot "hoitavat" asioitaan kansalaisista ja heidän asioistaan riippumatta. Ja aivan ilmeisesti kykenemättä hahmottamaan päätöksien seurauksia, sikäli jos se heidän mieleensä edes tulee.

Kannattaa muistaa, että ainoa valtioneuvoston jäsen, joka takuuvarmasti on aina osallistunut vaaleihin on Tasavallan Presidentti, ei Tarja Halonen. Ja tullakseen nimitetyksi Tasavallan Presidentin on saatava äänestyksessä vähintään puolet annetuista äänistä. Sitä ei vaadita ensimmäiseltäkään ministeriltä. Ei edes pääministeriltä.

Kumpi siis on oikeampaa demokratiaa? Puoluedemokratia vai kansalaisten ilmaisema suora demokratia?

2.12.2009


PS.

Kaikki Kekkosen jälkeiset varsinaiset asiantuntijat ovat olleet demareita. Heistä jokainen, siis Koivisto, Ahtisaari ja Halonen ovat lausuneet puoltavan mielipiteensä menetettyjen valtaoikeuksien palauttamiseksi. Koivisto viimeksi totesi, että hänenkin aikoinaan kannattamassa valtaoikeuksien riisumisessa edettiin liiankin pitkälle.
 
Kukaan heistä ei ole puhunut omassa asiassaan, koska muutokset koskisivat vasta seuraajaa. 

Lait meillä päättää puolueita edustavista kansanedustajista koostuva Eduskunta. Tasavallan Presidentin valtaoikeudet määritellään laeissa. Siksi puolueiden pitäisi antaa heitä edustaville kansanedustajille ohje muuttaa lakeja, jos Tasavallan Presidentin valtaoikeuksia aiotaan muuttaa kansalaisten demokratiakäsitysten mukaisiksi.



Ei kommentteja: