torstai 1. syyskuuta 2011

Sananvapauden rajat ovat Suomessa ahtaat

 


eräissä medioissa. Varsinkin verkkolehti Uudessa Suomessa. Sananvapaudella ei asian kanssa ole juurikaan tekemistä. Kuten ei ilmeisesti muissakaan sananvapauskeskusteluissa. Tavoitteena ei liioin ole siistitä omien keskustelupalstojen osin ruokotonta, loukkaavaa ja kaikenkaikkiaan örveltävää "chattailua", josta asiakin valitettavan usein on kovin kaukana. Siihen näillä medioilla olisi aivan riittävästi mahdollisuuksia. Tarkkaan ottaen jopa velvollisuus.


Kyseessä on ennemminkin mediatalojen tavoite palauttaa itselleen mielipidekirjoittamisen portinvartijan rooli. Sillä vallan sylikoiraksi muuttunut ei muulla tavalla voi mainostuloja itselleen taata. Tässä taitaa myös olla keskeisin syy mm. EVAn johtajan Matti Apusen, ent. Aamulehden päätoimittajan huoleen. Mainostulot.


Uusi Suomi haluaa aivan ilmeisesti tappaa asiallisen, poliitikkoina itsensä näkevien ryhmän ulkopuolisen keskustelun, käyttämällä sumeilematta oikeuttaan poistaa sinänsä asiallinen blogi tai sen artikkeli tai kommentti, sananvapauden loukkauksena ja hyvän tavan vastaisena. Olen tästä johtamistavasta käyttänyt nimitystä "pikkuhitlerit" ja kerran kirjoittanutkin. Pikkuhitleri on siis yleensä "virkamies", jonka keskeisenä tehtävänä on tehdä meidän muiden elämä hankalaksi, mieluiten mahdottomaksi. Mutta joskus myös muu määräävässä asemassa oleva ja sitä väärin käyttävä.


Tähän vuodatukseen on syynä se, että uusimpana konkreettisena sananvapauttani loukkaavana rikkomuksena Uusi Suomi ei julkaise kommenttiani. "Kirjoituksesi on tulkittu roskapostiksi eikä mene hyväksymisjonoon." Eikä kyse suinkaan ole siitä. Kyse on siitä, että johtuen varsin laajasta kirjoittelusta ja kommentoinnistani menneinä vuosina, olen ottanut tavaksi liittää kommenttiini myös linkin asiaa laajemmin tarkastelevaan artikkeliini. Eikä sitä ilmeisesti pidetä "hyväksyttävänä", vaikka kyseessä on vain lisämahdollisuus lukijalle.


Yritin tänään useamman kerran kommentoida ensimmäisenä uutista Työministeri: Maahanmuuttajat töihin. Kommettini oli seuraava:



Kannatetaan


kunhan ensisijaisena työllistäjänä ei ole julkinen sektori.


Tässähän olisi oiva, hallinnon niin rakastaman yhteistyöprojektin paikka. Suomen Yrittäjät, EK ja TEM sitoutuvat työllistämään kaikki maahanmuuttajat ihon väriin katsomatta vastikkeellisesti yksityisellä sektorilla, ilman merkittävää julkista muuta koulutuslaitosten tukea kuin suomen kielen teho-opetus.


Onnea vaan ja menestystä. 


http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/9879/ala-lue-tata-1


Ja Uuden Suomen tulkinta tuo  "Kirjoituksesi on tulkittu roskapostiksi eikä mene hyväksymisjonoon." Testini ilman linkkiä onnistui klo 12.08 onnistui, mutta muokkaus alkuperäiseksi toi taas saman viestin. 


Kuulun niihin, joiden mielestä kustantajalla on oikeus valita mitä julkaistaan. Mutta höpötys sananvapaudesta ja muista ylevistä periaatteista tai halusta siivota edes omia keskustelupalstoja olisi syytä mitoittaa totuuden mukaan. Yhtä vahän kuin Apunen on huolissaan sanan vapaudesta, sitä on näköjään myös Uusi Suomi ja sen päätoimittaja Huusko.


 


PS.


 


Olen tällä blogilla muutamankin kerran sananvapaudesta kirjoittanut. En väitä olevani sen asiantuntija. En edes nimimerkkikirjoittamisen. Mutta sen tiedän, että nimimerkkikirjoittaminen on osa kansalaisen sananvapautta. Sillä sillä ei ole merkitystä kuka sanoo, vaan mitä ja miten sanotaan. Julkaisija vastaa kirjoittamastaan. Tässä tapauksessa ensikädessä minä.


Hyi hitto. Tekopyhä on saksaksi Scheinheilig .


 


 

14 kommenttia:

Kaj Granlund kirjoitti...

"Uusi Suomi haluaa aivan ilmeisesti tappaa asiallisen, poliitikkoina itsensä näkevien ryhmän ulkopuolisen keskustelun, käyttämällä sumeilematta oikeuttaan poistaa sinänsä asiallinen blogi tai sen artikkeli tai kommentti, sananvapauden loukkauksena ja hyvän tavan vastaisena."

Kirjoitin vuosia sitten samaisella palstalla (kaippa.blogit.uusisuomi.fi) ja viimeisestä jutustani seuraava otos:

"Uuden Suomen sivuston suhteen minulla on paljon sanottavaa, mutta vähän kirjoitettavaa. Eritysesti ole pettynyt toimitukseen, joka varsin satunnaisesti hylkää mielestäni täysin asiallisia kirjoituksia. En tiedä onko toimituksen tavoitteena luoda jonkinlainen yhden totuuden keskustelufoorumi, tiedä häntä, mutta siltä näyttää."

Hyvä Hakki! Tee kuten minä, menin hallintasivun kohtaan, jossa muutetaan salasana ja pyysin vaimoni kirjoittamaan jotakin soopaa sekä unohtamaan asian. Sen jälkeen en sitten ole kirjoittanut siihen blogiin sanaakaan.

hakki kirjoitti...

Kaj

Muista kirjoituksesi. Ja ihmettelin, kun annoit niin helposti periksi. Asia ei varmasti sinun mielestäsi ollut "tappelun" väärtti. Minun mielestäni on. Nyt, käyttäen hyväksi vihakirjoittelua, omaa kyvyttömyyttä ja uskalluksen puutetta poistaa luokattomat örvellykset, asiattomuudet, henkilökohtaisuudet omilla keskustelusivuillaan ja keskittyä vain omaan Ainoaan Oikeaan Totuuteen, halutaa taas palauttaa kansalaisten sananvapaus toimituksen portin taakse. Sitä ei saa hyväksyä. Muuten joudumme taas tulevaisuudessa hyväksyttämään "pääkonttorin pojilla" jopa ajatuksemme.


Nimimerkin käyttäminen on kansalaisen perusoikeutena yhtä perustavaa laatua kuin vaalisalaisuus. Se on kansalaiselle yhtä keskeinen kuin toimittajalle lähdesuoja. Kumpikin niistä on demokratian toteutumisen osatakeena.

Ugly Duckling kirjoitti...

Tässä taitaa olla enemmänkin kyse siitä botein ohjattavasta mainonnasta jota maailmalla harjoitetaan enemmänkin.. Ilmeisesti Uusi Suomi on päättänyt, että tämä mainonta on parasta karsia automaattisesti. Ts. Viestit jotka sisältävät linkkejä ovat roskaposteja.

Jos muokkaat linkkiä hieman, se ei välttämättä mene enää suoraan suodattimeen. Tämä temppu tuntuu ainakin joillain mainostajilla toimivan. Kato vaikka youtubesta vinkkejä?

Lisäksi, korjaa jos olen väärässä, mutta Uusi Suomi on kaupallinen julkaisu joka voi julkaista mitä haluaa? Miten tästä tulee siis sananvapauden ongelma?

P.S. Iskä hei mä luin sun blogia!

hakki kirjoitti...

Ruma ankanpoikanen, whoever you are, kiitti kommentista

Onko meillä, Ylen lisäksi, muita merkittäviä ei-kaupallisia medioita? Tarkkaan lukien havaitsisit, että viimeinen varsinainen kappale käsittelee juuri tuota näkökulmaa. Media, jokainen niistä, saa itse päättää mitä se julkaisee. Mutta jos se heittäytyy "sananvapauden esitaistelijaksi" sen olisi oltava myös tasapuolinen ja johdonmukainen.

Kiintoisa mielleyhtymä; jos emme saa mielipidettämme julki mediassa ilman toimituksen "moderointia", onko meillä vain edustuksellinen sananvapaus? Vähän samalla tavalla kuin puolueet ovat omineet meidän edustuksellisen demokratian? Mitä väliä meille itsellemme on kummastakaan? Median olisi sitten syytä hyväksyä poliisin ja oikeuslaitoksen määrittelemä edustuksellinen toimittajansuoja. Ei meillä siitäkään riemua repeä?

PS.

Tässä sinulle viisauden sanoja, poikani. ;-)

fundeeraaja kirjoitti...

Aloitin kirjoittamiseni blogeihin ja eritoten hakin perässähiihtämisen nimenomaan sananvapautta käsittelevästä hakin blogista. Koen nimimerkin taakse kätkeytyvän sananvapauden yhdeksi vapaan yhteiskunnan peruspilareiksi.
Ajan merkit ovat vaan niin, että poliittisin päätöksin meidän yhteiskuntamme tulee rajoittamaan sananvapautta. Tekosyynä käytetään vihakirjoittelua. Tekosyynä edelleen hirmutekoja, joista on ollut viitteellisiä nettikirjoituksia.
Todellinen syy sananvapauden rajoittamiselle on kuitenkin taloudellisen ja sosiaalisen tilanteen huononeminen ja uusien poliitisten voimien esiinmarssi. Huononeminen taas johtuu poliittisista päätöksistä joitten arvostelusta päästään kun niitä tulkitaan vihakirjoituksiksi.
Uusien poliittisten voimien voittokulkua pyritään salpamaan sansuurilla ja sananvapauden rajoittamisella.
Tämä kaikki on tuttua niille, jotka historiaa tuntevat.

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Vallassapitäjät haluavat aina vain kiitosta ja kunniaa. On tavisten asia pitää huolta siitä, että he saavat palautetta. Rehellistä palautetta.

Luet ajan merkkejä valitettavan oikein. Ellei tekosyynä käytetä lapsipornoa ja pedofiliaa voidaan aina käyttää vaikkapa vihakirjoittelua.

"Todellinen syy sananvapauden rajoittamiselle on kuitenkin taloudellisen ja sosiaalisen tilanteen huononeminen" ja "taas johtuu poliittisista päätöksistä joitten arvostelusta päästään kun niitä tulkitaan vihakirjoituksiksi." Tuon jälkimmäisen osalta olen kyllä sitä mieltä, että kriittisen ja arvostelevan kirjoituksen ja vihakirjoituksen ero on oikeasti aika merkittävä. Oikeasta vihakirjoittelusta ja varsinkin henkilöön, kunniaan, uskontoon, poliittiseen näkemykseen jne. jne. liittyvään epäasialliseen ja aggressiiviseen perustelemattomaan örveltämiseen voidaan puuttua jo nyt, jos on aitoa halua, eikä vain oma intressi etusijalla.

Persuista ja heidän "siunauksellisuudestaan" ei mielipiteeni ole mihinkään muuttunut, kuten varmaan havaitset.

ToBe kirjoitti...

Voi meitä Pekka Peitsiä!

ToBe kirjoitti...

Muuten jos tuo nimimerkkien kieltolinja voittaa olisi pelkästään loogista kieltää kaikki sellainen kirjallisuus joka on kirjoitettu nimimerkin suojissa.Ohoh kun mulla tyhjeni kirjahylly...jäikö edes Hotakainen?

hakki kirjoitti...

OrNot

Ja kuten olen tainnut mainita, ensimmäisen kerran kun muistan maassamme käydyn suurempaa keskustelua nimimerkkikirjoittelun kieltämisestä oli joskus 70-luvulla. Valtalehtien päätoimittajat suostuivat joko perässähiihtäjien tai suoraan UKKn vaatimukseen nimimerkkikirjoittelun kieltämisestä. Syynä oli arvostelu, joka olisi syntynyt kaikkien "merkittävien" puolueiden puheenjohtajien pyydettyä UKKta asettumaan uudelleen ehdokkaaksi ilman vaaleja.

Ehkä Urkki tai hänen avustajansa eivät enää jaksaneet etsien myllykirjeille vastaanottajia?

sivullinen kirjoitti...

Hienoa hakki että jaksat taistella kaupallisen julkaisun sananvapauden puolesta. Monet muut kuten minä olen usein heti luovuttanut ja lähtenyt pois kun ei viestejä enää vastaanoteta. Se on väärä tie ja tuhoaa sananvapauden.

Ei aatesuuntaus saa johtaa sensuuriin. Ei edes menetetyt mainostulot jos kyse on kaupallisesta palvelusta. Sananvapaus on oikeus joka jokaisella kansalaisella on eikä sitä voida kieltää ilman todella vahvoja perusteita. Taidetaan perustuslaissa jopa sanoa että sananvapauden kieltämisestä pitää säätää lailla - jos lakiin perustuvaa kieltoa ei ole, ei sananvapautta saa loukata. Siis pelkkä viranomaisen pyyntö ei riitä!

Suomessa ei ole oikeus syrjiä ketään poliittisten mielipiteiden, uskonnon, rodun tai sukupuolen perusteella. Jos joku niin tekee, häntä kutsutaan rasistiksi ja hän on rikollinen. Ei auta vaikka syrjintä toisi kaupallista hyötyä: ei ravintola voi jättää palvematta mustalaisia vaikka laskelmoisi heidän karkottavan enemmän asiakkaita kuin tuovan rahaa. Se on rasismia. Jos Huusko estää kirjoituksen sen sisällön takia, hän ei ole vielä rasisti. Jos Huusko ei halua linkkejä kommentteihin, hän ei siitäkään tule rasistiksi. Mutta jos hän estää järjestelmällisesti kaikki kirjoitukset henkilöltä joka edustaa ei-toivottua poliittista aatetta, hän syyllistyy syrjintään ja on rasisti. Jos hän estää nimimerkin käytön tietyn poliittisen aatteen edustajalta, mutta sallii sen muiden aatteiden edustajille, hän on rasisti. Lukuisista keskusteluista voisi päätellä että hän on näin joidenkin henkilöiden kohdalla tehnyt. Olisi varmasti oikeuskäsittelyn paikka.

Sananvapauden rajoittaminen on estettävä ennen kuin on liian myöhäistä.

hakki kirjoitti...

sivullinen

En minä Huuskoa rasistina pidä. En ollenkaan. Mutta tietoinen olen siitä, että moni kirjoittaja on Uuden Suomen sivuilta lähtöpassit saanut. Tai vapaaehtoisesti, toimituksen omavaltaisuuksiin kyllästyneenä, itse luopunut. Kts. vaikkapa ensimmäistä kommenttia.

Uskon ennemminkin siihen että hän, Apusen tavoin, on huolissaan yhteiskunnan valta-eliitin kyvystä toimia julkisuuden portinvartijana ja määrätä mitä totuutta kansalaisten kulloinkin on syytä uskoa. Ja siinä heikäläisiä auttavat juuri ne joita kutsun örveltäjiksi; asiattomat, loukkaavat, ruokottomat, henkilökohtaisuuksiin menevät, kiroilevat ja huutavat. Ilmeisesti heitä on pidettävä mukana ja olla sensuroimatta, jotta oma vahtimestarin paikka saadaan edes pidettyä nykyisellään. Kokonaan ei blogosfääriä enää ole helppoa hiljentää. Mutta kansallisella valtamedialla on lukijat. Eivät lukijat ainakaan vielä ole löytäneet riittävässä määrin "vapaita" medioita.

Olen muutamankin kerran tehnyt ehdotuksen sellaisen aikaansaamiseksi. Uudistan sen nyt. Sellaisen aikaansaamiseen tarvitaan monien sitoutuneiden sitkeitä tekoja ilman toivoakaan rahapalkasta.

hakki kirjoitti...

Muutama lisänäkökohta lähinnä itselleni muistiin, koska en pidä niitä oman artikkelin kokoisina.

Eilen, siis 2.9. iltapäivällä, ja kahden modifioidun linkin julkaisemisen jälkeen kokeilin linkin mahdollisuutta Uudessa Suomessa uudestaan. Varmuuden vuoksi. Toimi. Muutoksen syytä pystyn vain arvailemaan. Hyvä kuitenkin näin.

Nyt aamusella ainoa valtakunnallinen jatkaa keskustelua Perässähiihtäjän siis Unto Hämäläisen Näkökulmalla sivulla A 5. Se kuvaa ilmeisesti varsin hyvin toimittajan näkökulmaa tässä "nimellä vai nimimerkillä"-väännössä. Siihen ei kansalaisen sananvapaus tai huoli siitä kuulu lainkaan. Ja miksi kuuluisi? Heillähän sananvapaus on; siitä jopa maksetaan. Heille kyse on ensisijaisesti palkollisen toimittajan työmäärän rationalisoinnista?

Toimittaja antaa ymmärtää, että ennen nimipakkoa hän "lapioin tuhansia kommentteja palstalle ja yritin pitää keskustelua säällisenä". Koska vaaliblogiin joka tapauksessa tulee paljon kommentteja niiden määrää voi vähentää, ja varmasti varsinkin tälläisen aiheen kyseessä ollen, niiden laatua parantaa nimipakolla. Eikä pois jättäytyvien mielipiteillä ole väliä. (Nimipakon vuoksi en minäkään siellä kirjoittele, vaikka halua olisi. Varmaan hyvä niin.)

Tässäkö todella toimittajien keskeisin syy nimimerkkien kieltämisessä; mukavuudenhalu, jolla on toinenkin nimi?

Hän "kehuu" omia keskustelijoitaan. Mutta näin uskon suurimman osan blogia pitävien kehuvan. Minä myös. Ja aiheesta. Ilman kommentteija kulloisenkin asian käsittely jää torsoksi. (Ongelma meillä amatööreillä on useimmiten päin vastainen, kommentteja on aivan liian vähän.) Ne muutamat, hyvin harvat ylilyönnit on helposti karsittu. Leipätoimittajalle niitä saattaa kertyä ...liikaa liksaan verrattuna? Se kai ei saa olla kansalaisten sananvapauden rajoittamisen keskeisin lähtökohta; median laiskuus?

ToBe kirjoitti...

Luin myös Unto H:n jutun ja päädyin hiukan samanlaisiin tunnelmiin.Noissa kommenteissa Untostakin löytyi pieni sisäinen Stasi joka on osaava ja kykenevä erottamaan laadun huonosta-oikiean mielipiteen väärästä. Toimittajien elitismi on osasyy tähän riitelyyn. He eivät huomaa mitä internet ja sosiaalinen media ovat tekemässä nyt heidän työlleen. Joskus aikoinaan latojat olivat tärkeä ammattiryhmä, joka lakoillaan sai mediat vapisemaan. Vanhojen Painajienkin aika on kohta ohi. Nyt on toimittajien aika miettiä mitä maailmassa tapahtuu. Ennen oli muutama mediatalo ja muutama tuhat toimittajaa.Kun toimittajien/kirjoittajien määrä nyt nousee satoihin tuhansiin voi vakavasti kysyä miksi joillekin maksetaan työstä jota tekevät kaikki. Onko Unton mielipide tärkeämpi kuin vaikkapa Hakin? En usko.Mielipide on arvokas sinänsä, mutta kuten demokratiassa yleensä olisi myös keskustelussa syytä arvostaa kaikkia mielipiteitä.
Rajoittamista kutsutaan muistaakseni....enpä viitsi sanoa.

hakki kirjoitti...

OrNot

Myönnän, että minullekin yhtenä tekijänä tuli mieleen toimittajien pelko portinvartijan paalupaikan menettämisestä. Mutta tällaisena rauhallisena ja tasoittavana luonteena en kehdannut heti ladata kaikkea. Hyvä, että sinä sen teit.