keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Mitä Mari ja Jyrki ovat Brysselissä sopineet? Ja kenen nimissä?

Joillakin on tavattoman suuri tarve päästä Kaliffiksi. Jos ei se onnistu tavanomaisin keinoin, sen on onnistuttava muuten. Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla, kun hallitustunnustelijan venkoiluja seuraa.

Vaikka olenkin sitä mieltä, että taloudellisesti kyse on "pikkuasiasta" ( jos kaikki menee hyvin) ei voi kuin ihmetellä minkälaisiin, jälleen suorastaan demokratiaa halveksittaviin menettelyihin puolueet, tässä tapauksessa kokikset, ovat valmiita turvautumaan toteuttaakseen haaveensa ja unelmansa. Ja tämä siitä huolimatta, mitä kansalaiset aivan ilmeisesti ovat äänestäessään tarkoittaneet.

KMS jupakasta kokikset selvisivät, kuin ihmeen kaupalla äärimmäisen pienin vaurioin. Varsinkin, kun ottaa huomioon heidän edustajien vastaanottamien vaalirahojen määrän ja passiivisuuden yksityiskohtaisten ilmoitusten jättämisessä. Samoin, kun ajattelee siinä yhteydessä voimakkaasti esille nousseita kokiksia varsinkin suhteessa kepuleihin, he ovat  hyvin kilpailleet ykköspaikasta.  Mutta huomattavasti huonommin on loka tarttunut. Niin kokiksiin yleensä kuin Jyrki-boyhin erityisesti.

Nyt alkavat venkoilut tulla sietokyvyn rajoille. Hallitustunnustelijan olisi korkea aika yksityiskohtaisesti kertoa kansalaisille mitä  Brysselissä on sovittu, ja mihin edellinen hallitus tai sen edustajat tai heidän edustamansa puolueet ovat sitoutuneet.  Muutenhan seurauksena on uusi "vaalirahajupakka" ennen kuin edes uutta hallitusta on saatu kasaan. Ja sen seurauksena taas, nyt 4 vuoden odottelu, ennen kuin mitään voidaan omille asioillemme tehdä.

Vai vastuullisia puolueita?

Ei kommentteja: