sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Globaalin kansallisen väkivaltakoneiston proto?

 

 

Arabiemiraatit värvää ulkomaisia palkkasotureita salaisiin aavikkojoukkoihin, kertoi Hesari.

 

"Lehden mukaan Abu Dhabin kruununprinssi Mohamed bin Zayed al-Nahyan on palkannut pahamaineisen Blackwater-turvayhtiön perustajan Erik Princen kokoamaan erikoisjoukkoja, joiden tehtävänä on muun muassa tukahduttaa mielenosoituksia. Nimeään sittemmin vaihtanut Blackwater tunnetaan raaoista otteistaan Irakissa. 


Nimetön lähde kertoi, että osaston vahvuudeksi suunnitellaan 800:aa miestä. Sotureita värvätään muun muassa Kolumbiasta ja Etelä-Afrikasta, mutta virallisesti he tulevat Abu Dhabiin rakennustöihin. Joukkojen on määrä estää levottomuuksia öljykenttien työleireillä ja suojella öljyputkia sekä pilvenpiirtäjiä terrori-iskuilta. Operaatioita voidaan tehdä myös Arabiemiraattien ulkopuolella."

 

Varmasti moiselle on tulevaisuudessa suurtakin tarvetta siitä huolimatta, että EUlla on jo omat puolisotilaalliset Santarmijoukot, samaa tehtävää hoitamassa.  European Gendarmerie Force on kansallisten miliisijoukkojen oma yhteistyöjärjestö. Demokraattisissa valtioissa(?) valtiokoneisto suojautuu sillä kansalaisiltaan.

EFG-joukot voidaan asettaa joko siviili- tai sotilasjohdon alaisuuteen ja niitä voidaan käyttää yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseen liittyviin tehtäviin. Jos sesimerkiksi paikallinen poliisi epäonnistuu tehtävässään, EU ja asianomaisen maan hallitus voivat harkintansa mukaan komentaa paikalla esimerkiksi alkavaa kapinaa kukistamaan.



Tässä ilmeisesti yksityistetyn, demokraattisen valvonnan ulkopuolinen vallanpitäjien globaali väkivaltakoneisto omia kansalaisiaan vastaan? Tähänkö EUkin tähtää? Siitä päätellen miten nykyiseen velkatilanteeseen syyttömiltä euromailta edellytetään takauksia ongelmamaiden pankkien pelastamiseksi, Abu Dabin palkkasoturit ovat tarvittaessa varmasti vähintään tervetullut lisä.


 


 

4 kommenttia:

GranpaIgor kirjoitti...

Jos EU:lla on jotkut puolisotilaalliset santarmijoukot niin miten sen pitäisi vaikuttaa Abu Dhabiin tai sen oikeuteen rakentaa omansa?

Yhdysvalloissa sotilaallista ulkoistusta on harrastettu pitkään. Terrorismin vastaisen taistelun kiihdyttyä 11/9 jälkeen lisääntyi ulkoistus huomattavasti. Nuoremman Bushin leirissä oli muistikuvani mukaan useita tuollaisten yhtiöiden johtohenkilöitä tai sitten he valtion palveluksesta siirtyivät joustavasti Blackwaterin tyylisiin yrityksiin joille armeijan toimintoja tai oheistoimintoja oli ulkoistettu.

Eli ei tuossa mitään uutta ole. Herää myös kysymys että eikö legitiimillä valtionjohdolla jotenkin olisi miestäsi oikeutta puolustautua kaikenlaisia kapinoitsijoita tai rettelöitsijöitä vastaan? Vai ratkaistaanko asia aina Washingtonissa tai Brysselissä?

hakki kirjoitti...

IsoIgor

Eihän siinä varmaankaan mitään kovin uutta ole. Johan Robin Hoodin aikoina valtiojohtoista väkivaltakoneistoa kansalaisten kurissa pitämiseksi tarvittiin. Ja tarvitaan monissa maissa vieläkin. Myös EUssa kuten EGFn linkistä ilmeni. Mutta eiköhän tavanomaisimmin ihan tavallinen poliisi riittäisi? Kun jotenkin tuntuisi siltä, että eliitin suojelemisella erilaisten kansalaisten keksimien kepposten voidaan edetä vain yhteen suuntaan. Eristää, eristää enemmän ja entistäkin enemmän eliitti kansalaisten todellisuudesta.

Kun ei tuo demokratiakaan oikein toimi.

heppa kirjoitti...

Ihan tiedoksi, näitä EFG-joukkoja (lähinnä italialaisia) on ollut mm. Bosnia-Herzegovinassa EUFOR:in "kriisinhallinta"tehtävissä 2004 alkaen. Eli ovat olleet EU:n sotilasjohdon alaisuudessa. Tehtävänä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen ja mokkakahvin juonti leirin kahvilassa housun prässit terävinä.

hakki kirjoitti...

heppa, kiitti kommentista ja tiedosta

Saavat ne puolestani olla ihan missä tahansa. Niin kauan kun ne eivät keskity samaan kuin ilmeisesti esimerkiksi Valko-Venäjällä ja varmaan muuallakin Venäjänmaalla keskittyvät. Ei eliitti tarvitse omaa santarmia, jos maan demokratia toimii.

Olen huolissani trendistä: Eristää, eristää enemmän ja entistäkin enemmän eliitti kansalaisten todellisuudesta. Sillä rakennetaan diktatuureja, kun sopiva rakentaja löytyy.