tiistai 22. maaliskuuta 2011

159 Tomahawkia ja 4 Miragea Qatarista

kertoo ns. kansainvälinen yhteisö lähettäneensä Libyaan. Ensimmäisenkään aikaansaamasta tuhosta ei ole kuvaa ollut näytillä. Ranskalaisen Rafael-lentokoneen pommituksen jälkiä saatiin "ihailla" Bengasista etelään, jossa muutamat sotilasajoneuvot olivat tuhoutuneet. Muuten on kuultu räjähdyksiä.


Kertovat, että 40 Gaddafin armeijan tankkia piirittää ja tulittaa Zintanin kaupunkia eteläisessä Libyassa. Google Earth ei tunne kaupunkia, mutta alueella on kyllä kylä, jonka nimi on Dirj. Jos sitä ei 40 tankkia, ilmeisesti modernisoituja T-72 saman tien tuhoa, niin onpa varsinainen sotajoukko. Vaan miten ne pääsivät sinne, ns. kapinallisia hätyyttämään?


159 Tomahawkia vastaa tulivoimaltaan (räjähdysainekiloina mitaten) noin 80 toisen maalimansodan Junkers JU-87B2 kuormaa tai samaa määrää V-1, joita Lontooseen ammuttiin. Vaikka rajähdysaineiden teho on varmasti kasvanut 1940-luvulta olettaisi, että jossain joku esittäisi kuvia tai muita todisteita pommituksen tehokkuudesta. Vai olisivatko vielä sotasalaisuuksia?


Sodan sumussa ei kuitenkaan kannata paljoa arvoa antaa osapuolten tarkistamattomille tiedotteille voitoista tai tappioista, tekemisistä puhumattakaan. Lukumäärät eivät välttämättä ole edes suuntaa antavia vaan omanlaisensa ase taistelussa ... voitosta.




PS.


Otsikossa mainitut 4 Miragea on Qatar tarjonnut valvomaan lentokieltoaluetta. Ei ilmeisesti luomaan sitä. Arabien merkittävä panostus Aamunkoitteelle?


 


PPS klo 11.22


Aiemmassa otsikossa ja itse artikkelissa mainitut 40 tankkia oliva Libyan hallituksen, eli Gaddafin tankkeja.


 


 

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos joku asia on tässäkin rähäkässä faktaa, niin se on:"Sodan sumussa ei kuitenkaan kannata paljoa arvoa antaa osapuolten tarkistamattomille tiedotteille voitoista tai tappioista, tekemisistä puhumattakaan. Lukumäärät eivät välttämättä ole edes suuntaa antavia vaan omanlaisensa ase taistelussa ... voitosta."

1939 Rauhaa rakastava itäinen naapurivaltio tuhosi Suomen ilmavoimilta muutamassa päivässä moninkertaisesti sen lentokonemäärän mitä Suomella on koskaan ollut. Lisäksi se Helsingin pommitusten jälkeen ilmoitti tuhonneensa vain sotilaskohteita. Puhumattakaan Suomen Kansanhallituksen kanssa tehdystä YYA-sopimuksesta, Suomen vapauttamiseksi, joka suurieleisesti tarjottiin totuutena maailmalle.

Älä ihmeessä kysele totuutta se on suomalaisen suurin vika. Venäläinenkin pitää tsuhnaa tyhmänä kun se puhuu totta. Siksi meillä on politiikoja EU:ssa, YK:ssa, lähetystöissä ja ministeriössä että he osaavat sen mitä tavallinen suomalainen ei osaa,eikä ymmärrä vaan kyselee totuuden perään. Sodassa totuutta on vähiten, paitsi ehkä sodan jälkeisissä valvontakomissio- tai vastaavissa rangaistuspuuhissa vajotaan vielä alemmas.

ToBe kirjoitti...

On nämä kriisit vaikeita juttuja meille suomalaisille.Ei saa olla innostunut ja haukkamainen niinkuin Norjalaiset.Jopa länsinaapurissa tuumaillaan että saisi poijaat hienoa koulutusta Libyan taivaalla.Meillä joku jo salaa hioo Hornetteja lähtökuntoon.Meillä se kuulemma kestäisi 30 päivää kun Norjassa noustiin ilmaan jo kuudessä päivässä.Meillä varmaan toivotaan kriisin loppua ennenkuin se kauhea puhelu tulee.On nuo vaalitkin tuossa.Obama soitti sanoo Tarja ja tekee päätöksen josta ei itse pidä.
Olen kyllä samaa mieltä tässä tapauksessa.Pysytään poissa.

Olen saanut nauttia etelä Ranskan lämmöstä aivan suuren sotilaskentän lähellä useita kertoja.Koska pojat on aina poikia on pakko tunnustaa miten kihelmöivää on katsoa vuoren päältä kun neljä Miragea lentää ohi laakson pohjaa hipoen.Jos olisi itse kohteena niin saattaisi vahvakin ummetus kadota hetkessä.Nykyiset sotakoneet on hirmuisia laitteita...ja samalla niin loistavia meille ikuisille pikkupojille.Ehkä meidän pitäisi antaa naisten hoitaa maailman asioita, kun he eivät innostu tappovehkeistä samalla lailla?

hakki kirjoitti...

Anonyymi

Ensimmäisenä sodassa katoaa oikeus. Sitten totuus. Lopulta inhimillisyys.

Ilman edes omaa, subjektiivista "totuutta" tilanteesta, on vaan varsin vaikeaa voittaa yhtikäs mitään.

hakki kirjoitti...

OrNot

Onhan ne. Vastattaisi vaan Obamalle, että 5,3 miljoonaiselle porukalle taistelulaiva Intian Valtamerellä ja 240 miestä Afganistanin vuorilla saa kyllä tässä vaiheessa riittää.

Kuka hoitaisi sitten lapset? Me ikuiset pikkupojatko? Säälisit tulevia sukupolvia.

Sotiin riittää aina rahaa kirjoitti...

Joka tapauksessa Moskova oli näin saanut lavastuksensa valmiiksi ja toimintaan voitiin ryhtyä. Toukokuun 28 pnä Molotov lähetti uuden, entistä räikeämmän nootin Liettuan hallitukselle ja neuvostolehdistössä alkoi laajaksi paisutettu propaganda Liettuaa vastaan. Käytiin neuvotteluja, Liettuan edustajat kiirehtivät Moskovaan selittäytymään, mutta mikään ei auttanut. Neuvostohallitus väitti nyt neuvotteluissa käyneen ilmi, että Lieuttua oli rikkonut avunantosopimuksen säännöksiä. Kesäkuun 14 pnä tilanne kypsyi Moskovan mielestä lopulliseen ratkaisuun ja Kaunasiin lähetettiin uhkavaatimus. Siinä toistettiin edellä mainitut syytökset "julmuuksista" venäläisiä sotilaita vastaan, väitettiin Liettuan viranomaisten "vanginneen joukottain" Liettuan kansalaisia, jotka olivat Liettuassa toimineet neuvostovallan sotilaallisten elinten laskuun, jne. Liettua oli siis rikkonut avunanto sopimuksen määräyksiä, vieläpä valmistellut hyökkäystä maassa olevien neuvostolaisten varuskuntien kimppuun.
Kriisien ja sodan maailman

Ei maailma ole paljoa muuttunut. Samaa näytelmää näytellään, mutta pääosan esittäjäksi on vaihtunut tuoreempi ilmestys. Toivoa sopii ettei rauhanturvaamisinto etene Suomen rajojen tuntumaan. Jättäisin mielelläni sen rauhan turvaamatta, kun näyttää pysyvän turvaamattakin.

hakki kirjoitti...

Sotiin riittää aina rahaa

Näinhän se on. Mutta ei taida oikein kuvata nykyistä sotaa Pohjois-Afrikassa? Oli tässä kuukauden, ehkä toisenkin liikehdinnän aika, jolloin esille tuli ainakin, että osa sikäläisistä haluaa päästä Gaddafista. Hän niitä sitten listimään...

ToBe kirjoitti...

Jos olisin Obama jättäisin Libyan kahinan nyt kokonaan muille.
Kahdestakin syystä niinkuin jo Sirola opistossa opetettiin vastaamaan.
Syy yksi.
Jenkit ovat liian monessa mukana ja jos auttaa Libyan kansaa joutuu kohta auttamaan Jemenin porukoita ja saattaapa se Syyriakin revetä kahtia.Yks kaunis päivä Iranissakin nuoriso kyllääntyy pappien höpinään ja taas tarvitaan apua.Loputon on amerikan armeijan kysyntä maailman mailla ja merillä.Jo luulis amerikan mammoja ärsyttävän kun heidän poikansa joutuvat kaikki sotkut siivoamaan.
Syy kaksi..
se tuli jo tuossa lopussa...olisi aika muidenkin ottaa vastuuta.Varsinkin arabimaiden itsensä!

hakki kirjoitti...

OrNot

No nythän sinä vitsin murjaisit: "olisi aika muidenkin ottaa vastuuta.Varsinkin arabimaiden itsensä!" Oletko moisesta koskaan kuullut? Minulle ei ainakaan tule mieleen. Mutta päinvastaisia esimerkkejä pilvin pimein.

Onko pohdittava suurempaakin kuviota? Pitääkö köyhtyvien USAn ja EUn (joistra EU vielä vanheneekin) jo oman pitkän aikavälin etunsa vuoksi ryhtyä tällä puolen maapalloa aggressiiviseksi lähialueisiinsa nähden, hankkiakseen itselleen taatun turvallisuuden pidemmäksikin aikaa? Ettei käy kuten Amerikan intiaaneille aikoinaan. Inhimillisyyttään(?) auttoivat maahanmuuttajia silloin kun oli vielä mahdollista heittää heidät mereen. Sitten kun yrittivät, olikin jo liian myöhäistä.

Kaikki kuvaamasi saattaa possahtaa silmillemme, ja lisäksi ainakin vielä Kiina ja Intia.

ToBe kirjoitti...

En tiedä mitä murjaisin, mutta alan olla kyllääntynyt euroopan ja lännen syyllistämiseen.Jos länsi yrittää olla poliisi ja lääkäri ties missä kolkassa maailmaa tulee mieleen se kuuluisa Monroe oppi jossa keskitytään hieman enemmän omiin asioihin.
Hoitakoon soppansa....
Voi toki olla liian myöhäistä kun tämä pallottuminen on jo pakollinen olotila.
Niin tai näin me lännessä syyllistymme tähänkin kansanmurhaan jo pelkästään siksi että a)emme sitä estä ja b) yritämme sen estää.
Jos jotain hyvää tässä arabikaaoksessa näen niin se on ainakin toistaiseksi nuorten ja vapaamielisten halua saada samaa kuin meillä.
Sitä samaa kauheaa demokratiaa jota parempaa emme ole keksineet.Onneksi jopa uskonto on pysynyt piilossa , vaikka Iran varmasti yrittää muuta.Hyvää tässä on myös se, että sellaiset kuin Syyria alkavat kiehua.Maat joiden sisällä ei pitänyt olla oppositiota lainkaan.Maat jotka kouluttavat ja rahoittavat terrorismia ja sotkeutuvat naapurimaidensa sisäisiin asioihin.
Kun Syyria demokratisoituu saa Hisbollah hakea uuden kodin jotain vuorelta.Libanon vapautuu.Israelkin saattaa keksiä muita keinoja kuin väkivallan jos vastapuolella ei istu enää Hamas.Ainahan sitä saa toivoa.

hakki kirjoitti...

OrNot

"alan olla kyllääntynyt euroopan ja lännen syyllistämiseen" Tervetuloa joukkoon. Mutta teemme sitä tai tätä, meitä ja erityisesti jenkkejä siitä syytetään. Aina. Joten parasta on tehdä juuri sitä, mikä meidän mielestämme on oikein.

Ja juuri siksi meidän ehkä pitäisikin alkaa miettiä sitä suurempaa kuviota.

ToBe kirjoitti...

Itsensä kivittäminen voidaan lopettaa samantien.Meillä Suomalaisilla ei pitäisi olla valkoisen miehen taakkaa lainkaan.
Presidentti voisi erikseen puhua aiheesta.Me emme ole velkaa kenellekään ja jos olemme senkin maksoimme pois.
Meidän ainoa syntimme saattaa olla pään pensaaseen laitto maailman suurissa kysymyksissä.
Emme halua olla mukana tässä pahassa maailmassa, koska olisi paljon kivempaa jos kaikilla olis rauha ja yhtä hyvä pilkkipaikka kuin meillä.Suomi on satumaa sanan kaikissa merkityksissä.

hakki kirjoitti...

OrNot

Olen eri mieltä. Meidän ainoa syntimme on poliittinen saamattomuus, jopa laiskuus. Ehkä sitä pienentäisi 159 Tomahawkia ja 4 Miragea Qatarista?

ToBe kirjoitti...

En puhunut meidän sairaudestamme saamattomuudesta vaan geeneissämme olevasta ujoudesta, joka toteutuu piiloutumalla piilopirtteihin kiukkuisena kosssua juomaan.Yksin se kestetään ja ollaan siitä osin jopa ylpeitä.
Täällä ollaan ihan hiljaa ja haukutaan toisiamme vaikka syy olisi muualla.Meidän pitää mennä niihin pöytiin missä on tarjoilua ja lopettaa tämä ugrilaisuus ja ulkopuolisuus.Next generation sen tekee joka tapauksessa.
En ihan oivaltanut noita risteilyohjuksia, mutta ei se mitään.Nobody is perfect.

hakki kirjoitti...

OrNot

Ne olivat otsikko. :-)

"Meidän pitää mennä niihin pöytiin missä on tarjoilua ja lopettaa tämä ugrilaisuus ja ulkopuolisuus." Olen samaa mieltä. Mutta kun ne ei osaa Suomea... eikä me small talkkia.

ToBe kirjoitti...

Hyvinhän tämä smaaaltaalk meiltä käy.
Aina on osteria pöytään tullut jos on ollut tarvis.

hakki kirjoitti...

OrNot

Niitä räkäkuppeja on joskus tullut vaikkei olis ollut tarvis.