torstai 6. tammikuuta 2011

Turha protestoida silloin kun tekemistä tarvitaan

Suomalaisten tehostuslista: valtion menot, työurat ja opiskeluajat (KL:n otsikko eilen) on kansalaisten näkökannalta ihan hyvä alku leikkauslistaksi. Kahta viimeistä voisi ajatella vaikka kansalaisten osuutena. Valtion menoihin on luontevaa sisällyttää myös muut julkisensektorin kulut, kyseessähän on aina se minkälaisen lainsäädännön puitteissa julkisen sektorin rahat jaetaan.


Otetaan mukaan tarkennuksia ja muita säästökohteita. Siis sellaisia, jotka olisivat puolueiden osuus säästöistä. Eikä kyseessä ole lainkaan tyhjentävä luettelo. Ennemminkin hyvä alku, jonka vaikutuksetkin voivat olla sekä kuluja leikkaavia että tuloja lisääviä, sanalla sanoen tervehdyttäviä.



  1. Kunnallisen itsehallinnon muuttaminen maakunnalliseksi itsehallinnoksi tavoitteena muiden kuin suorittavassa työssä olevien virkamiesten määrää vähennetään 33% sekä palkkamenoilla että henkilömäärällä tarkasteltuna. 5 vuoden irtisanomissuojata luovutaan.

  2. Neljän pääkaupunkiseudun kunnan yhdistäminen yhdeksi metropolikunnaksi siten, että muiden kuin suorittavassa työssä olevien virkamiesten määrää vähennetään 33% sekä palkkamenoilla että henkilömäärällä tarkasteltuna. 5 vuoden irtisanomissuojata luovutaan.

  3. Korkeakoulujen, siis kaikkien yliopistojen, korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen karsiminen 5% vuodessa, seuraavat 5 vuotta siten, että aloituspaikkoja vähennetään tasaisesti kaikilta aloilta. Opiskelua kehitetään siten, että kaikille yhtenäistä yleisopiskelua seuraa erikoistumisopinot ja sitä mahdollinen tutkijakoulutus. Opintojen jatkamisen kriteerit laaditaan sellaisiksi, että ne vastaavat Suomen yhteiskunnan tarpeita ja kantokykyä.

  4. Julkisen sektorin rekrytointikriteerien muuttaminen siten, että edellä kuvattu muutos tarjonnan määrässä huomioidaan. Periaatteena vaikkapa 40 opintoviikon karsiminen kustakin virasta.

  5. Julkinen puoluetuki, sisältäen kaikki julkisen sektorin kontrollissa olevat yksiköt, laitokset, yhteisöt ja yritykset kielletään lailla. Puolueiden rahoitus muutetaan yksityisen, puolueiden johtaman rahaston tehtäväksi. Rahastoon saa lahjoittaa verovapaasti kuka tahansa. Puolueet jakavat varat vuosittain eduskunnassa edustettuina olevien puolueiden saaman äänimäärän suhteessa. Rahaston pesämunaksi siirretään 5 vuoden puoluetukia vastaava rahamäärä, eikä 5 vuoden siirtymäkauden aikana saa jakaa vuosittain kuin enintään ½ vuotuisesta pesämunasta ja koko kerätty vapaaehtoisten lahjitusten määrästä.

  6. Kansanedustajan edustamisoikeus rajoitetaan kahteen kauteen. Hallituksen jäsen ei voi samalla toimia kansanedustajana eikä kansanedustaja kunnanvaltuutettuna. Varamiehet tilalle koko vaalikauden ajaksi.

  7. Eduskunnasta riippumattoman perustuslakituomioistuimen perustaminen. Perustuslain noudattamisen valvonta, erityisesti 29§ noudattamisen sanktiointi ja valvonta.

  8. Puolueiden ”rahamassien” ja suojatyöpaikkoja tarjoavien yhteisöjen (nuorisosäätiöt, vanhuussäätiöt, yleishyödyllinen rakentaminen ja rakennuttaminen, vammaistyö, kansalaisopistot, jne. jne.) varojen konfiskointi ja niitä lähellä olevien yhteisöjen muuttaminen yleishyödyllisiksi siten, että yksittäisten puolueiden ja heitä edustavien puolueiden oma intressi niihin katkaistaan. Päällekäisyydet poistetaan.

  9. Yrittäjyyttä edistetään siten, että alkaville yrittäjille ja nykyisille 1 henkilön yrityksille myönnetään ensimmäiseksi viideksi vuodeksi mahdollisuus ilmoittautua alv-verovelvolliseksi vasta kun vuosittainen liikevaihto ylittää 30.000 euroa. Oikeus on henkilö- ja yhtiökohtainen. Järjestelyn edellytyksenä on sen 5 vuoden aikana yrittäjän, enintään alan ammattilaisen mukainen palkka ja mahdollisten voittovarojen rahastoiminen yhtiön käyttöön.


Kyllä noilla alkuun pääsee. Ja lisää ajatuksia löytyy kirjattuina jo neljän vuoden ajalta tältä blogilta.



 


Jos kerran Kustaa Vaasa pystyi jo mitoittamaan kirkon vallan ja rikkauden, valtion ja yhteiskunnan tarpeiden ja kantokyvyn mukaan jo vajaa 500 vuotta sitten, miksi emme me voisi mitoittaa nykyistä rälssiä siis puolueita, vastaavasti? Vastaamaan kansalaisten tarpeita ja kantokykyä. Tarvitaan vain riittävän monen tahtoa, sitoutumista ja tekemistä. Kyllä kansalaisten kannalta positiivinen yhteiskunnallinen kehitys on demokratiassakin aikaan saatavissa. Mutta sen voivat tehdä vain kansalaiset itse.

14 kommenttia:

Ilkka Sallinen kirjoitti...

Ihmiset protestoivat, koska se on helppoa. Hienoa, kuitenkin, että sinulla on konkreettisia ehdotuksia mitä pitäisi tehdä. Oikeastaan olen kaikkien kahdeksan kohdan takana. Nyt sanoista tekoihin!

hakki kirjoitti...

Ilkka Sallinen

Etkä ole ainoa. Mutta uskoa omiin voimiin ja sen merkitykseen tuntuu monelta puuttuvan.

Mikä mielestäsi olisi tekemistä kuvaamani vision todentamiseksi? Sillä kaikki visioitu on tehtävissä. Se kyllä edellyttää riittävän monen tahtoa, sitoutumista ja tekemistä. Ja se tekeminen taas on samaa kuin se, mitä sinä ja te ilmeisesti teette yrityksessänne tai yhteisössänne. PRää, mainontaa, markkinointia, viestintää, brändäämistä.

Miljoonia voi saada monella tavalla. Mutta ilman positiivista ja haasteellista erilaisuutta sen hankkiminen tulee olemaan vaikeaa ja eteneminen hidasta. Tässäkö teille katalysaattori? Tästäkö teille haaste?

Minulla on ehdokas eduskuntavaaleihin 2011. Hän on JOKU MUU. Hän ei ole henkilö vaan aate, äänestäjän vaaliuurnaan tietoisesti hylättäväksi jättämä äänestyslippu. Ainoa todellinen protesti ja samalla tekeminen. Logiikka, perusteet, yksityiskohtaiset perustelut ja toimintasuunnitelmat löytyvät googlaamalla mm. tästä blogista ja JOKU MUU Eduskuntaan 2011 - blogista.

Jos haluat(te) liittyä tekijöihin saatatte miljoonanne saadakin. Ainakin saatte näkyvyyttä. Yhteyttä saa mm. tämän blogin välityksellä.

Anonyymi kirjoitti...

Saatpa blogillasi puolisen miljoonaa "ystävää" valtion ja kuntien julkishallinnon tulosvastuuttomasta kaartista.

Valtio ottaa kuten tiedät n. 1000 miljoonaa (1 mrd) joka kuukausi uutta velkaa kestävyysvajeen paikkaamiseen. Summasta puoli palaa veroina ja veroluonteisina valtion kassaan muiden juoksevien asioiden hoitamiseksi(ml. MM. puolustus ja lapsilisät).

KUNTIEN VELKAANTUMINEN ON ERILLINEN JUTTU JA SYNKKÄ JUTTU VARSINKIN SYRJÄPERIEN MUUTTOTAPPIOKUNNISSA.

Reaalitalous (rakentaminen, mummon pissit, tuettu maatalous ml. metsänmyynti) ei suostu maksamaan lisää veroja - pyrkii "virkaveroystäviemme avustaessa löperyydellään tieten ja hoksaamattaan pimittämään säädetytkin.

Ennen vaaleja joudutaan TÄSSÄ maassa Kreikan, Irlannin jne. tavoin pistämään tosiasiat pöytään ja kuntataloudenkin pimitetyt velat poksahtavat julki.

Pistähän listaa herrojemme kommentoitavaksi.

Hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi

Kun en ole julkisuuden henkilö, pelkkä nimimerkki, väliäkö sillä kuinka monta monta politbyrokraattista ystävää valtion ja kuntien julkishallinnon tulosvastuuttomasta kaartista saan? Tai menetän? Yritän kuitenkin sanoa ruman sanan niin kuin se on.

Olet väärässä, jos kuvittelet että kuntatalous on valtiontaloudesta irrallinen. Sama verovaroin ja keskinäisin pelisäännöin pelattu nollasumma-peli.

Niin kauan kun meillä menee paremmin kuin muilla, mittarista riippuen, kaikki on hyvin. Käytetyt mittarit ovat useimmiten suhteellisia, jakolaskuja. Ja vasta sitten kun kumpikin puoli menee väärään suuntaan ja suhteellinenkin asemamme muuttuu vastaamaan todellista tilannettamme, vasta silloin meillä pannaan tosiasiat pöytään. Mutta silloinkin vain jos on pakko.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Hyvä!
Listasi on erinomainen 1/3 aluksi on aivan sopiva - eduskunta mukaanlukien.
Julkinen puoluetuki sanaa en ymmärrä. Korvaisin se sanalla lahjusrahasto, sillä sitähän se on. Joku yrittää saada omia ideologioitaan läpi lahjuksin. Niin aikoinaan tulivat sossuille amerikan rahat ja kommareille neukkujen ruplat taalojen näköisinä papereina. Poliittinen tuki on suurempi synti kuin Patrian kaupanvoitelu että Suomessa olisi töitä ja kaupankäynnistä kansantuloa. Tarttis tervehdyttää, mutta kun ei - ei sitten millään. Ajat eivät koskan muutu. Keisarit, kuninkaat, ruhtinaat ja paavit ovat muuttuneet ajan kuluessa politiikoiksi ja näiden säkki on aina ollut pohjaton. Kyllä kansa tietää.

hakki kirjoitti...

PLM

Huomenta vaan.

Julkinen puoluetuki on se raha, nyt ilmeisesti 36 miljoonaa euro, jonka puolueet sekä mitoittavat määrältään että jakavat keskenään omalla päätöksellään. Se on muistaakseni 1960-luvun alusta alkaen vääristänyt demokratiaamme politokratiaksi.

http://www.vtv.fi/files/1807/Netti_191.2009.pdf

Sen vastakohta on kehittämäni yksityisen puoluetuen rahastomalli

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/9982/tulosvastuuta-demokratiaan-ehdotus-perustuslain-muuttamiseksi

Tobe kirjoitti...

hakki...liityn fanikerhoosi johon jo taisin kuuluakin.
Minulla ei ole mitään huomautettavaa listasi johdosta.Loistava.Täyttää suurimmat unelmani turhuuden poistamisesta maastamme.
Kohta 9 sai hieman miettimään.Sulattelen sitä.Taidan copypeistata tuon listasi ja antaa muutaman muunkin miettiä miten helpolla maa asiat kääntyisivät paremmalle tolalle.Helppo sanoa kun ei itse ole leikkauskohteena...maksajana kyllä aina ja ikuisesti kunnes toisin todistetaan.Kiitos.

Tobe kirjoitti...

Kohtaan 9...tai yrittäjyyden lisäämiseen ylipäätään.Olen mietiskellyt päässäni jo aikoja sitten ajatusta , jossa pieni yrittäjävetoinen yritys palkatessaan uuden työntekijän toisi omistajayrittäjälleen henkilökohtaista veroetua.Toisin kuin tukityöllistäminen ja ilmaisten opiskelijavoimien käyttö tarkoitus olisi saada pysyviä työsuhteita.Yrittäjä näkisi itse oman porkkanansa ja vaikkei se ole syy palkata ei se ainakaan olisi jarruna.Voisi olla vaikea toteuttaa, mutta ideatasolla siihen edelleen uskon.Muistan itse kuinka kova paikka oli palkata ne ensimmäiset tekijät.Oli helpompaa kun mentiin sinne lukuihin 15-16 henkeä.Ekat viisi voisivat olla niitä joista saa jonkun "pihvin" itselleen yrittäjänä.Ammattijohtajavetoiset hiukan vaikeampi case..kuka saa ja mitä...?

hakki kirjoitti...

OrNot

Peitelty vaatimattomuuteni panee punastumaan. Mieti ihmeessä sitä 9. Se ei todella ole yksinkertainen. Ja jos siitä tai muusta tulee uusia ajatuksia mieleen, älä jätä kertomatta. Ei tässä kenelläkään yksin mitään viisasten kiveä ole. Ja täytyyhän tulevia politikkonapeloita edes yrittää avittaa? Vaikka tuskinpa siitä heille kovasti iloa on. He kun jälleen keskittyvät lisäämään veroja ja kasvattamaan julkisia menoja.

Tuo pitkän linjan mies teki aikoinaan tutkimuksen siitä miten alkavat yritykset kehittyivät muistaakseni parin kolmen ensimmäisen toimintavuotensa aikana. Jonkinlaisiksi kasvuyrityksiksi kelpasi vain alle 10 % liikkeelle lähteneistä. Keskeisin kipupiste oli juuri ensimmäisen (muutaman ensimmäisen) henkilön palkkaaminen. Starttirahan merkitys oli lähinnä henkinen, "joku muukin uskoo, että voin onnistua". Ja parhaiten tuntuivat selviävän henkilöt jotka uskoivat itseensä ja halusivat tuottaa "toimintaa" (tuotteita/palveluita) omalla tavallaan.

Tukien metsästäjät tulivat kuvaan vasta myöhemmin.

hakki kirjoitti...

Ai niin.

Tuo alv-kynnyksen nosto on täysin hänen ideansa. Mutta siitä huolimatta varsinkin itsensä työllistäjien kannalta keino, joka saattaisi monia uusia yrityksiä liikkeelle. Ja kun he ensin tottuvat yrittäjän arkeen jotkut heistä haluavat kasvaa. Pakolla, työllistäviä alkavia kasvuyrityksiä on turha kuvitella synnyttävänsä. Vaikka Pekkarinen heittelisi vielä useampia satoja miljoonia projektiloihinsa.

Tobe kirjoitti...

Olen noista starttirahoista sitä mieltä, että ne joutaa lopettaa.Sellaisia pikkusummia hamuava yrittäjä ei ole yrittäjäainesta.
Samaa rahaa saa pankista ja ilman sen suurempaa byrokratiaa.Toki on syytä olla kohtuullinen businesplan ennenkuin heittelee kiinteät kulut kattoon ja alkaa ns. yrittelemään.Kaikki tukiaiset johtavat vääristyneeseen kilpailuun.
Muistanpa kuin eräätkin pääkaupungin graafisen alan yritykset halusivat nähdä maakunnasta saamiani painotarjouksia.
Eivät saaneet kuulemma paperia koko painotuotteen hinnalla.Jossain Iisalmessa kannatti painaa vaikka tappiolla kun joku aluetuki antoi samantien vastapainoksi uuden työntekijän yhden vuoden palkan.Kepulikonsteja kaikki moiset.
Annettaisiin yrittäjän yrittää ja tehtäisiin nimenomaan noiden kytkösten käyttö mahdottomaksi.
Ei ollut ihme , että niin moni ala hyytyi N-liiton kaatumiseen.Kekkoslovakian tie ei ollut maalle se oikea.

Hyville ideoille on aina löytynyt rahoittaja.Jos ei muu auta niin kannattaa ottaa rahoittaja mukaan businekseen.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Tuo 9§ on kovin tuttu.

En tahdo kunniaa itselleni ja omille tutkielmilleni. Aikoinaan olin ihan proffa-seurassa mietiskelemässä yrittäjyyttä Suomessa. Vertailtiin maita,rahoja ja asenteita. Tuo starttiraha on peanuts, mutta ihme ja kumma Suomessa yrittäjä mielsi sen yhteiskunnan henkiseksi hyväksynnäksi - ja sitähän se Suomessa taitaa olla.

Tästä hyväksyntä-aiheesta päästään em. seuraan, jossa pahimmaksi asiaksi todettiin suomalainen suhtautuminen konkurssiin. Se tappaa henkisesti ihmiset ja yrittäjän. Seura ei 1990 luvulla keksinyt siihen ongelmaa mitään ratkaisua, mutta se estää monia edes aloittamaan yrittämistä ja sen läpikäyneillä ei toista mahdollisuutta Suomessa tule. Amerikoissa ei edes aina arvosteta henkilöä, joka ei ole kokenut konkurssia.

Se on kulttuurikysymys - ilmeisesti. Suomessa verottaja ja virkamies näkee = merkin yrittämisen ja vähintäänkin puolirikollisuuden välissä. Sitähän se taitaa olla Suomen rakennustoiminnassa hometta, puoluerahoitusta ja Turun siltoja myöten.

Mitä noihin muihin tukiin tulee, niin ne useiten menevät yrityksille ja hankkeille jotka eivät niitä tarvitse. On parempi maata kunnon sohvalla kuin Suomisoffalla.

hakki kirjoitti...

OrNot

Tuista yleensä olen kanssasi samaa mieltä. Mutta starttirahassa on ideaa silloin, jos yrittäjäksi ryhtyvä, erityisesti työttömänä yrittäjäksi ryhtyvä aloittaa. Kyseessä on työttömän yritystoiminnan aloittavan toimeentulotuki, ei yritystuki. Kun raha kattaa 6 tai 12 tai kai edelleen poikkeustapauksessa 18 kuukautta ja summa lienee runsaat 500 euroa, ei sillä yritystukena ole merkitystä ollenkaan. Vaikka googlatessa havaitsin nykyään mahdollisuuden lisäosaan joka on enintään 60% perusosasta en mielipidettäni muuta. Veikkaanpa, että sitä maksetaan vain Kepulandiassa.

Ei niitä rahan vuoksi varmaan juurikaan hamuta. Ennemminkin, edellä mainitsemani syyn lisäksi kai siksi, että "miksi jättää ilmaista rahaa ottamatta, kun sitä on saatavissa". Joissakin äärimmäisyystilanteissa se kieltämättä aikoinaan oli välttämätön suolaraha, loppuihan pieni mutta ainoa muu tuki eli työttömyystuki kuin seinään.

Huomattavasti suurempi markkinahäirikkö on ely-keskuksen entinen KTM-puoli pk-yritysten "konsulttituotteineen" ja entinen TM puoli työttömien aktivointi-, työnopastus- ja työelämään tutustumis- ja koulutuspalveluineen.

hakki kirjoitti...

PLM

Laittamattomasti sanottu.