maanantai 7. kesäkuuta 2010

Valuutan vakuutena olemme me







 


Ei hyvältä näytä. Ei todella. Ei euron, eikä EUn tulevaisuus. Ja se taas tietää äärimmäisen rankkaa tulevaisuutta koko Euroopalle. Myös meille.


Jos Kreikka eroaa tai erotetaan eurosta se devalvoi. Eihän ole muuten mieltä edes erota, ei edes erottaa? Se taas kurittaa, ehkä jopa kaataa pankkeja ja muita rahoituslaitoksia Euroopassa - Saksassa, Ranskassa, Tanskassa mutta myös Suomessa. Se taas lisää euro-spekulaatioita edelleen. Ja sitten seuraa seuraava valtio. Valinta on vapaa. Ja kierre vain jatkuu.


Jos Kreikka ei eroa, kuinka pitkään riittää sieto niillä euro-mailla, jotka kuvittelevat hoitaneensa oman osuutensa hyvin, tai ainakin paremmin? Meillä, jossa jopa valtionvarainministerin suulla on uskoteltu, ettei tämä meitä koske, asialla ei juurikaan ole väliä. Mittatappio, mikä mittatappio.1 % porukasta. Vaan miten suhtautuvat germaanit, fransmannit, polakit, britit tai vaikkapa svedut?


Sillä ongelma ei enää ole yksin luottamuspula valuuttaan, euroon vaan luottamuspula Euroopan Unioniin. Uuteen, yhteisvastuullisen, demokraattiseen ja rauhan Eurooppaan. Hoipummeko nyt kohti lamaa ja vieläkin ikävämpä aikoja, kuten Euroopan kansat 1930 luvulle tultaessa?


Miten tähän on tultu? Holtiton julkisen velan kasvattaminen ja rahoittajien holtiton lainananto valtioille? Poliittinen järjestelmä, joka perustuu jatkuvan kilpailun ja kasvun kuvitelmalle? Kansalaisten tahdosta ja reaalimaailmasta irtaantuneet poliitikot? Yhteiskuntien kontrollista irtaantuneet ja maapalloistuneet rahoitusmarkkinat ja niiden ”luova tuotekehittely”? Huonon talouden perussyy, olipa kyseessä sitten Kreikka, Suomi tai EU on kuitenkin huonosti toimiva demokratia.


Ja miten tästä pois? Riittävätkö Rehnin reseptit? Pitäisikö yhteiskuntien otetta ”rahasta” olennaisesti kasvattaa? Säädellä, rajoittaa, valvoa? Vai pitääkö lähteä vielä syvemmältä? Korjata toimimattoman demokratian virheet? Nyt kun vielä ehkä on aikaa?


Yksi asia on kuitenkin varma. Pelkillä uusilla monikansallisilla lisätukipaketeilla, olipa niissä ennen pilkkua miten monta numeroa tahansa, ei pysyvää ratkaisua saada aikaan. Sen osoitti viimeistään huolimaton (?) lausunto Unkarista. Me tavallisetkin tossunkuluttajat alamme vähitellen ymmärtämään, että taaloina, euroina, puntina ilmoitetut numerot ovan vain jälkiä paperissa ja yhä usemmin vain bittejä virtuaaliavaruudessa. Valuutoilla ei enää ole reaalivakuutta Ei kultaa. Ei muita metalleja. Ei timantteja. Ainoa reaalivakuus olemme me. Me tavikset. Tiukan paikan tullen.


 


 

8 kommenttia:

Oijoi kirjoitti...

Kreikan suunnitelma oli toimia kuten ennen huonosti tienannnut ja ruokaporukkaan velkaantunet jätkä savotassaan, heittää kekälettä ja lähteä.

hakki 47 kirjoitti...

Oijoi

On teillä pohjoisen pojilla ollut tavat. Ja niistäkö me etelän pojat joudumma seurauksista vastaamaan?

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Toisaalta Euron arvon kokema pudotus on se Suomen vientiteollisuuden kipeästi kaipaama devalvaatio, ja Etelä- ja Itä-Euroopan maiden budjettivajeet takaavat, ettei nousua ole näkyvissä. Kotiminen kulutuskaan ei tule hirveästi laskemaan budjettikurin takia niin kuin monessa muussa Euro-maassa, koska meillä valtion talous on hoidettu suhteellisen hyvin. Tiedä vaikka laman selkä lopulta taittuisi täällä peräpohjolassa muiden tunarointien takia.

hakki 47 kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Saatat toki olla oikeassa. Ja silloin nimenomaan siksi, että muualla meno on ollut vielä rivompaa. Mielestäni kyllä laiha lohtu.

Toisaalta saattaa myös käydä niin, että teollisen pohjan murentumisen myötä BKTmme jatkaa taas laskuaan ja lainanotto on Jyrki-Boyn ainoa visio. Kun yhtälön kummatkin puolet kehittyvät väärään suuntaan ei kovin kauan tarvitse odotella.

Mulla on pankissa rahaa eli valtiolle olen lainannut kirjoitti...

Tarinasta puuttui vielä yksi tärkeä näkökohta: velanantajat!

Euroopan valtiot on velkaa Euroopan kansalaisille ja julkisille instituutioille. Ei kiinanlaiset ole paljoakaan eurooppaan rahojaan lainannut, sitä vastoin ovat antaneet euroopan viedä tehtaat ja teknologian Kiinan rajojen sisälle, Kiinan valtion valvontaan.

Siis. Jos ja kun siis euroopassa rupeaa valtiot nollailemaan velkojaan, niin isot pankkitilit ja eläkesäätiöt menee ensin. Ei taviksilta voida paljoa nykyistä enempää ottaa - tyhjästä on nääs paha nyhjästä.

hakki 47 kirjoitti...

Mulla on pankissa rahaa eli valtiolle olen lainannut

Meneeköhän toi sittenkään ihan noin? Valtio kun on ottanut veroennakkoa, josta sinä vastaat. Siitä riippumatta voiko tyhjästä vielä nyhjästä.

fundeeraaja kirjoitti...

Ennen valuutat sidottiin kultaan nyt ne on sidottu veronmaksajan maksukykyyn.
Veronmaksajat viimekädessä ovat isänmaittensa velanmaksun takuumiehiä. Kysymys on vain siitä minkänimisinä veroina takaus lunastetaan. Tällä hetkellä tässä maassa tuntuvat olevan kaikki tasaveroja. Varokaa köyhät ja keskituloiset!!

hakki 47 kirjoitti...

fundeeraaja

"Kysymys on vain siitä minkänimisinä veroina takaus lunastetaan." Aivan. Ei siitä etteikö ainakin yritetä lunastaa.