maanantai 26. huhtikuuta 2010

Mitä isot edellä...

Johtajuusko muka meillä hakusessa? Tuskin. Meitä suomalaisia johdetaan edelleen Tuntemattoman Koskelan periaattein esimerkein, rintaman edestä.


Tähän johtopäätökseen tulee uutisia kuunnellessa. Tänään rikosylitarkastaja Olli Kolstela Keskusrikospoliisista kertoo YLEn uutisissa, että järjestäytyneen rikollisuuden kasvava toiminta-alue on rakennusala, useimmiten alihankintaketjun loppupäässä. Järjestäytynyt rikollisuus on siirtymässä lailliseen elinkeinotoimintaan, huumekaupoista talousrikollisuuteen. Rangaistukset ovat lyhyitä, riski pieni ja tuotot parempia. Rikolliset ovat luoneet liikesuhteet vankilassa ja alkavat pyörittää rakennusurakointia. He jättävät työnantajamaksut maksamatta, yrityksen elinkaari on lyhyt, palkat maksetaan käteisellä ja koneet ja työlaitteet ovat bulvaanien nimissä. Sitten yritys kaadetaan, perustetaan uusi toiminimi ja jatketaan puhtaalta pöydältä.


Kun katsoo minkälaisen tien maamme korkein johto on toimintaesimerkein kansalaisille viitoittanut ei liene hämmästyttävää,  kun kansalaiset, maahanmuuttajat ja vierasmaalaisetkin alkavat todeta, että mitä isot edellä, sitä me perässä. Mutta toivottavasti he ryhtyessään muistavat, että heillä ei ole mahdollisuutta muuttaa lakeja tarpeen mukaan. Se on harvojen erioikeus.


http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/10387/puoluerahoitus-on-jarjestaytynytta-rikollisuutta-edelleen

Ei kommentteja: