keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Nyt et enää saa äänestää

Eikö tuntunutkin eilen hyvältä, kun ensimmäisen kerran sait luettavaksesi tämän päivän uutisen, eilen. Mitäpä me blogaajat emme tekisi lukijoittemme palvelemiseksi. Joten tässä se on:

Angela Merkel ja Nicolas Sarkozy ovat esittäneet vakavan vetoomuksen. Pitäisi vaivautua EU-parlamentin puolesta. Siis sen puolesta, että EU-valtioiden kansalaiset osallistuisivat parlamentin jäsenien vaaliin.

Aihe on EUn kannalta merkittävä. Jopa erittäin merkittävä EUn uskottavuuden kannalta. Kun äänestysaktiivisuus jää alle 50 %in alkaa valittujenkin edustajien valtuutus edustamaan EU-valtioitten kansalaisia, olla kyseenalainen. Toinen hyvä syy voisi olla huoli siitä, että pieni äänestysprosentti saattaisi nostaa ääriliikkeitten edustuksen suhteettoman suureksi. Organisoituna tai spontaanisti, mutta protestina kumminkin. Ja alamme taas elää sellaisia aikoja, jolloin kyseinen mahdollisuus on otettava vakavasti.

Tällä viikolla et enää voi äänestää. Seuraavan kerran se on mahdollista vasta ensi sunnuntaina 7. kesäkuuta ja silloin vain omalla äänestysalueella.

Väliaikaa voit käyttää hyödyksi esimerkiksi valitsemalla ehdokkaasi.Siinä varmasti auttaisi se, että selvität itsellesi mitä tulosta valinnaltasi odotat, mitä edellytät, vaadit. Itse kävin juuri siksi jättämässä ennakkoäänen. Kirjoitun äänestyslippuun JOKU MUU. Koska haluan äänestää sitä ainoata ehdokasta, joka voi vaikuttaa sekä EU-parlamentissa että Suomessa. Ja lisäksi vielä kaikissa demokraattisissa valtioissa. Äänestin siis Kirkkovenettä, piirtelemättä kuvia.

Muista sinäkin käydä äänestämässä. Äänestä oman vakaumuksesi mukaan. Mutta äänestä.

10 kommenttia:

eurooppalainen kirjoitti...

Siteeratakseni entistä historian opettajaani: "Demokratia on paska systeemi, mutta se on paras mitä meillä on!"

Eekki kirjoitti...

Enpä taida ymmärtää viestiäsi siitä, etteikö tällä viikolla voisi äänestää.
Ennakkoäänestyshän on meneillään vielä huomennakin. Ja tänään, tietty!
Mitäs mahrlat tarkoottaa?

hakki47 kirjoitti...

eurooppalainen

Olen eri mieltä opettajasi kanssa, lausumansa ensimmäisestä osasta. Mielestäni se on erittäin hyvä systeemi. Sen ongelmana näyttää olevan, että se ryvettyy muutamassa vuosikymmenessä. Ja niin on käynyt meillä. Meillä ei enää nimittäin enää ole demokratiaa. Meillä on politokratia, kleptokratia tai vaikkapa politbyrokratia. Mutta enempää en nyt lähde yksilöimään. Sitä olen tehnyt jo riittävän useasti sekä tällä että Kirkkoveneen blogilla.

hakki47 kirjoitti...

Eekki

sinä huomasit. Hienoa. Sehän tarkoittaa ilmiselvästi, että olen jälleen aikaani edellä. :-)

juhamatti kirjoitti...

Esitän tässä kuten Kirkkoveneellekin, että mitä vaihtoehdoksi. Äänestämättä jättäminen tai " hupi lapun" jättäminen ei edistä yhtään mitään, vaan lisää aseita niiden käsiin, jotka ovat aktiivisia.
Tässä nykyisessä systeemissä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa vaatimaton äänensä. Varsinkin meidän suomalaisten pienenä kansana olisi hyvinkin tarkkaan oltava aktiivisesti mukana, ja
varmistettava että saamme EU- parlamenttiin mahdollisemman pätevät henkilöt ajamaan vähäiseltä osaltaan asioitamme. Kuka meitä edustaa ellemme me itse?

Katkeruudella ja "saunan takaa " huutelulla ei ole koskaan mitään saatu aikaan.
Onko kenties niin, että yllyttämällä nukkumaan halutaan varmistaa äänet niille joiden kannattajien tiedetään varmasti äänestävän?

Acrher kirjoitti...

Mää sitte löytäsin sen oikkeen ehrokkaan. Äänestän Vatasta. Vatanen nääs suora ku kakkosnelonen. Ainoo mitä mä vähä ihmettele jotta josko Tuupovaaras on ennää mittää. Jot kene puolii hää pittää. Meinaa josko hää aanestää noihe viinitilohe puoleest lissä tukkee? Jot josko mää Tuupovaaras kans Kapernee Savinköötä alkassi kasvattaa. Vai olkoha se Ari Burkundin vai Bordöön poikii? Mut kyl mää vaan oon sitä mielt jot ratin viännöst on saatava kunnon eläke. Häähä oo sellaneen kokoomukse ulkomaanserkku nääs. Aikas kova kohtalo. Juo maitoo ja päätyy ratist linnaan... fransuan kansalaaseks. Kyl sellaaselle miehel pittää jottai antaa. Jos ei muuta niin äänesä niinku entinen laulaja sano...

hakki47 kirjoitti...

juhamatti

Vai, että hupi lappu. Enpä ole tuotakaan ennen kuullut. Parempi sekin kuin uni lelu.

Mutta kuten kirkkoveneessä, toistan tässäkin. Jos aktiivisesti Kirkkovenettä äänestäneitä on runsas 10.000 kuten edellisellä kerralla, sen merkitys ei ole edes puuceen takaa huutamiseen verrattavissa. Jos Kirkkoveneitä on 50.000 tai 100.000 ne vaikuttavat puolueitten harjoittamaan politiikkaan pommin lailla. Puhumattakaan tilanteesta, jossa ne olisivat vaalivoittaja, ehdoton äänikuningas.

On syytä muistaa, että äänestäminen on äänestäjän tahdonilmaus. Se on äänestämistä. Ei nukkumista.

Mutta vaikka olemme eri mieltä sovitaanko, että katsotaan asiaa sitten maanantaina?

hakki47 kirjoitti...

Archer

Vai Vataselle eläke valtion varoista. Taidat olla mesenaatti? Ainakin, jos perustelusi ovat tosia.

Mutta muista käydä äänestämässä.

eurooppalainen kirjoitti...

@ hakki

Minä itse taas jaan ent. opettajani mielipiteen. Omasta mieletäni demokratian perusoletus siitä, että kansalainen tietää mikä hänelle itselleen on hyväksi, on väärä. Nykymuodossa tavallisen sukankuluttajan pitäisi tietää miten valtio toimii. ...tai. Luoja paratkoon, mantereenlaajuinen valtioliitto! Ei taida ihan heti löytyä montaa äänestäjää, mukaanlukien itseni, jotka luettelevat mitä eroa on EU parlamentilla, EUn neuvostolla ja EU komissiolla.
Sanana, diktatuurilla on epämiellyttävä, sävy, mutta toistaiseksi pitkäikäisimmän supervallan, Rooman, mukaan toteutettuna diktatuuri olisi todellinen vaihtoehto. Kekkosen aikana oltiin suomessamme käytännössä aika lähellä tätä...

hakki47 kirjoitti...

eurooppalainen

Olen kanssasi edelleen eri mieltä. Mutta eikö olekin hyvä, että elämme edes verrattain moniarvoisessa maassa?

Ei tavallisen sukankuluttajan tarvitse tietää valtiosta muuta, kuin että sen suunnasta ja toiminnasta päätetään äänestämällä. Ja käydä äänestämässä. Siis käydä äänestämässä. Ei hänen ole pakko edes äänestää ketään henkilöä. Jos ei osaa, laittakoon vaikka ruksi äänestyslippuun. Kunhan äänestää.

Avoimen asianajovaltakirjan luovuttaminen. Sitähän tuo äänestäminen käytännössä tarkoittaa. Ellei halua tai uskalla sitä kenellekään antaa voi äänestää vaikka ruksilla. Mutta ei sitä pidä jättää käyttämättä.

Kekkosen aikoja tuskin kiihkeinkään kepuli takaisin toivoisi? Vaikka kuinka Urpottaisi.