keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Nostakaa Katainen kärryille

”Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen kertoo Yle Uutisille, että kokoomus luottaa edelleen pääministeri Matti Vanhaseen. Katainen vakuuttaa, ettei ole kohu ole vaikuttanut hallitusyhteistyöhön. Sen sijaan kokoomuksen puheenjohtaja myöntää, ettei hän ole pysynyt ”aivan kärryillä” jupakasta, ja mistä ketäkin on syytetty.

Uskon, että pääministeri haluaa tehdä parhaansa, jotta kaikki kerrottu näkyisi oikeassa valossa, Katainen arvioi.”

Voisiko joku palauttaa Kataisen kärryille? Ilmeisesti hän on satuttanut päänsä niiltä tippuessaan. Sillä mistä ketäkin on syytetty, ei enää ole väliä. Taitaa - toivottavasti - käydä niin, että tällä kertaa kesän tulo ei puoluepolitikointia pelasta?

Ike lensi kuin leppäkeihäs vuosi sitten. Aivan samoin pitäisi tapahtua Vanhaselle. Olisi pitänyt jo kauan sitten. Ripustautuminen yhteistyöhön Vanhasen kanssa, suorastaan sataa ääniä populistien laariin 2011. Ja ne äänet ovat poissa kokiksilta, kepulta, demareilta ja vihreiltä ja vasureilta. Ja omaehtoisesti Vanhanen ei lähde.

Kataisen uskoon siitä, että ”pääministeri haluaa tehdä parhaansa, jotta kaikki kerrottu näkyisi oikeassa valossa” on helppo yhtyä. Sillä mitä Vanhanen kertoo taas ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Oikea valo kun pääministerin mielessä on aina ollut yhtä kirkas, kuin hänen ”muistinsa” on ollut lyhyt.

10 kommenttia:

Vox Populi kirjoitti...

Kokoomuksen Juha Vikatmaa aikoinaan sanoi jotenkin, että vauhdissa paskat putoavat kärryiltä !
Korkeammat laidat, turvavyö tai hitaampi vauhtiko ratkaisuksi ?

hakki47 kirjoitti...

Vox

Varmaan sanoi. Mutta taisivat elämän realiteetit tulla tutuiksi? Liiankin kanssa.

Kunhan nyt ensin nostavat takaisin kärryille. ;-) Saa nähdä onko oppinut kokemuksesta?

eurooppalainen kirjoitti...

Jos ajatellaan peilin toiselta puolelta, niin mikä on kokoomuksen vaihtoehto, jos se vetää tukensa pois hallituskumppanilta ja pääministeriltä? Pekkarisesta pääministeri? Varmasti kokiksille huonompi vaihtoehto kuin nykyinen. Tämä kohu on noin vuoden liian aikaisessa. Kepun murskaaminen nyt ei kanna 2011 saakka ja päinvastoin tekisi tästä MTKn poliittisesta siivestä marttyyrin ja vain lujittaisi sen asemaa. Vähän niinkuin gallupit, jotka povasi meppipaikan menetystä RKP:lle ennen vaaleja varmisti, että Affenanmaa ei muita äänestä.
Omasta mielestäni kokoomuksen tulee parlamentarisessa mielessä nimenomaan nyt antaa ympäripyöreitä lausuntoja ja ei ehkä oikein olla edes selvillä tyhjänpäiväisestä nahistelusta ja kesäkin tulee. Miksi laittaa tikkua ristiin kun kepu murentaa itsensä muutenkin pääministerin toilailuilla, kentän arvostelulla ja sillä että Pekkarinen toistuvasti asettuu omiaan vastaan. Demarit taas eivät ole saaneet mitään aikaan oppositiossa, eikä keulahahmo ole koskaan noussut tehtävänsä tasalle. Myös demareissa alkavat omat koirat purra, kun Tuomioja laittaa piikkiä toistuvasti. Kokoomuksella on varmasti riittämiin "dirttiä" nostaakseen jotain yleiseen tietoon kun aika koittaa ja itse esiintyä vain armollisena mestaajana tyyliin, kaikkemme yritimme hallitusyhteistyön nimissä kestää, mutta johonkin raja on vedettävä. Ja hunajata kansalle joka rakastaa julkisia mestaamisia oikeaan aikaan. Tämänhetkinen tilanne, jos mikä on oppikirjaesimerkki hyvästä puoluepolitiikasta, minusta Kataista ei tulisi arvostella siksi, että pelaa omien puolesta.

kirkkovene kirjoitti...

eurooppalainen

Tätä juuri tarkoitin kun kirjoitin, että puoluepolitikoinnin järjestelmä on läpensä mätä.

Ei politiikka ole sen paremmin puolueitten reality-show kuin Tanssii Tähtien kanssakaan. Politiikka on meidän kansalaisten yleisten ja yhteisten asioiden hoitamista. Eikä meillä kansalaisilla, minun mielestäni ole varaa odotella sitä, että pojjaat ja tyttelit pelaa ja politiseeraa.

Oletko muuten huomannut, että tuotantomme ja vientimme on pudonnut noin neljänneksen? Että valtionvarainministeri aikoo lainata 50 miljardia euroa seuraavien vuosien aikana? Syömävelaksi!! Että työttömyys kasvaa samaa vauhtia kuin vuonna 1991 kun edellinen kepuli pääministeri Esko Aho teetti hallitusneuvottelijoilla ryhmätöitä aikaa tappaakseen varmaan.

Tämän piirileikin aika on ohi. Katainen ja Vanhanenkin ovat ministereitä Suomen hallituksessa, jonka pitäisi edes teoriassa pitää maan ja sen kaikkien kansalaisten hyvinvointia tavoitteenaan. Eivät puolueetkaan ole etujärjestöjä. Ja jos ministerit ovatkin etujärjestöjohtajia, voisitko kertoa kuka vastaa Suomesta?

eurooppalainen kirjoitti...

Tottahan tuo on... Periaatteessa kuitenkin parlamentaristinen järjestelmä nykyisellään taitaa toimia niin, että parlamentti nahistelee kuin kakaralauma ja virkamieskoneisto ja valtion virastot ja varastot hoitavat toteuttavan osan. Tosin en usko että edes monteskjöö tarkoitti nykyisen laista byrokratiaan hukuttamista. Periaatteessa siis olen kyllä sitä mieltä että puolueet ovat nimenomaan etujärjestöjä ja eduskunta neuvottelupöytä. Tosin tällä logiikalla ministereiltä pitäisi ottaa jäsenkirjat pois... Tulisiko ministereiksi sitten valitsijamiehien nimittämät henkilöt vai miten tämä tehtäisi?
Ei varmaan ole yhtä oikeaa vastausta, mutta nykyisenkaltainen suoranainen idioottimaisuus, mikä tämänhetkistä koneistoa vaivaa ei ole tarkoituksenmukaista.
Oma ehdotukseni olisi: Vähimmäiskelpoisuusvaatimuksena kansanedustajalle olisi valtiotieteiden maisterin tutkintoarvo. Tämän lisäksi hallituskautta pidennettäisi 5 vuotiseksi, niin että ensimmäisen vuoden kaikki uudet valitut viettäisivät palkatta paremman termin puutteessa "kansanedustajakoulussa" jossa kerrottaisi miten valtio toimii ja briiffattaisi viimeisin tieto lainsäädännöstä ja ad hoc jutuista. Tämä koulu olisi pakollinen jokaiselle uudelle ja kahden kauden jälkeen. Ministeriksi ei kelpuuteta henkilöä ilman hallintotieteiden tohtorin tutkintoa tai kahden kauden edustusta parlamentissa. Ja tosiaan jäsenkirja pois ministereiltä.

hakki47 kirjoitti...

eurooppalainen

"mutta nykyisenkaltainen suoranainen idioottimaisuus, mikä tämänhetkistä koneistoa vaivaa ei ole tarkoituksenmukaista." Olen kanssasi liikuttavan yhtä mieltä.

Poliitikkojen pitäisi päättää, ohjata ja valvoa virkamiehiä. Virkamiesten suunnitella, toteuttaa ja valvoa tapahtumia.

Tottakai parlamentissa nahistellaan kuin kakaralauma, kun ei ymmärretä kuka vastaa ja mistä. Suurin yksittäinen ongelma on että parlamentissa kansanedustajat vastaavat puolueelle, ei valitsijoilleen. Ja jotta leikki saadaan loppumaan on ainoa tähän mennessä keksimäni tie maaliskuussa 2007 julkaisemani Tulosvastuuvaatimus puolueille.

Ei parlamentin tarkoitus ole asiantuntijaorganisaationa toimiminen vaan sen johtaminen. Ei johtaja tässä tapauksessa tarvitse edes älykkyystestiä. Riittää kun riittävän moni äänestäjä on sitä mieltä, että ao. henkilö on pätevä ja sopiva.

eurooppalainen kirjoitti...

Silläkin uhalla, että tämä menee juupas-eipäs väittelyksi...

"Suurin yksittäinen ongelma on että parlamentissa kansanedustajat vastaavat puolueelle, ei valitsijoilleen." Omasta mielestäni, tämä ei ole ongelma, vaan parlamentarismin peruskivi. ...ja itse asiassa, kieroa kyllä, tämän perusteellä parlamentarismi ei ole demokratian väline, vaan vastakohta. Jos edustaja ei vastaa puolueelle, mihin puolueita tarvitaan? Suhteellisessa vaalitavassa annetaan ääni ennenkaikkea puolueelle. ...vaikka luulen että blogin pitäjä on joskus sanonutkin hallintotapamme olevan politbyrokratia :)

hakki47 kirjoitti...

eurooppalainen

juupas ;-)

Ei se ole parlamentarismin peruskivi. Parlamentarismin peruskivi on, että kansalaisten valitsemat itsenäiset edustajat päättävät kansakunnan asioista kokoontuneena parlamenttiin. Parlamentarismi ei edellytä ensimmäistäkään puoluetta.

Meillä valitaan parlamenttiin henkilöitä. Ei puolueita. Siksi puolueita ole edes perustuslaissa mainittu niiden 80 ensimmäisen itsenäisyysvuoden aikana. Jopa nykyisestä tämä yhdistetty käenpoikanen/välvouhka puuttuu.

Suomen perustuslaki 11.6.1999/731

"2 § Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.
Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.
Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia."

Puolueet ovat valintaorganisaatio ja samanmielisten edustajien yhteistyöelin. Tai siis pitäisi olla. Nyt ne ovat ottaneet vallan, joka jopa nykyisen perustuslain mukaan kuuluu kansalaisille.

Suhteellisessakin vaalitavassamme annamme äänemme yksittäiselle ehdokkaalle. Hän on yhtenä määrätyn valitsijaryhmän ehdokaslistalla. Jotta samalle ajatussuunnalle annetut kaikki äänet vaikuttaisivat myös siihen linjaan, jota maassa noudatetaan, vaali on suhteellinen. Valitsijaryhmän merkitys on kuitenkin toissijainen.

Eräs ystäväni kutsuu järjestelmäämme politbyrokratiaksi. Itse kutsuin sitä politokratiaksi, puoluevallaksi. Mutta olen taipunut siihen, että ystäväni on jälleen kerran oikeassa. Puoluekoneiston ja virkamiehistön kytky on jo tapahtunut tosiasia. Me elätämme verovaroillamme jo kahta päällekkäistä hallintobyrokratiaa.

GranpaIgor kirjoitti...

Avain on tässä "jotta kaikki kerrottu näkyisi oikeassa valossa, Katainen arvioi". Olennaista ei näemmä poliitikkona Kataisellekaan ole se "jotta kaikki näkyisi sellaisena kuin se on" vaan sellaisena kuin se näyttää. Kysehän on pelkästään ns Potemkinin kulisseista - riittää kun asia "näyttää oikealta".

Toinen huvittava piirre on kansanedustaja Gustafsson. Hän kertoo ajankohtaisohjelman toimittajalle ettei pääministeri Vanhanen puhunut totta. Toimittaja kysyykin vahvistusta muuttamalla ilmaisun uuskielestä (=newspeak) arkiselle puhekielelle "siis pääministeri valehteli". Toimittaja ei ilmeisesti ollut vielä kouliintunut poliittisen korrektiuden valekaapuun. Eduskunnassahan on vallitseva puhekäytäntö että kansanedustajan valehtelua ei saa nimittää valehteluksi. Muistikuvani mukaan eduskunnan puhemies on siitä jossain vaiheessa antanut peräti huomautuksen jollekin kansanedustajalle kun oli kollegastaan käyttänyt sellaista ilmaisua.

Törmäsin aikoinaan ensimmäisen kerran tällaiseen verbaaliakrobatiaksi nimittämääni 1980-luvulla kun eduskunnan silloinen oikeusasiamies antoi päätöksen eräistä verovirkamiehistä tekemääni kanteluun (siinäkin oli valehtelua!). Päätöksen perusteluissa oli oikeusasiamiehen puuttumattomuutta perusteltu etteivät virkamiehet olleet toimineet lainvastaisesti. Kantelussa käyttämäni asianajaja ihmetteli ettei oikeusasiamies puuttunut asiaan - olihan kantelu hänen laatima ja allekirjoittama. Kun oikeusasiamiehen väärä päätös oli viikon muhinut murheellisissa aivoissani havahduin sanamuotoon "eivät ole toimineet lainvastaisesti": Eihän siinä sanottu "ovat toimineet lainmukaisesti"! Sitten luetutin päätöksen (kommentoimatta) muutamalla kirjailijalla ja äidinkielen opettajalla. Kaikki ymmärviäst lukemansa muodossa "ovat toimineen lainmukaisesti".

Riemastuneena löydöstäni käväisin asianajajani luona kertomassa oikeusasiamiehen lausumassa havaitsemastani lainmukaisuuden negaatio-kiertoilmauksesta. Nyt asianajajalleni palautuikin mieleen että oli kuullut oikeusasiamies Heinosen luennoineen eräillä Demlan (Demokraattiset lakimiehet-niminen yhdistys) tuollaista ilmaisua käytettävän silloin kun ei voida väittää että "on toimittu lainmukaisesti" vaan tekojen on harkittu olevan ns harmaalla vyöhykkeellä eikä oikeusasiamies siihen katso olevan syytä puuttua ja siten oikeusasiamies ei käytä sanamuotona "on toimittu lainvastaisesti".

Pääministeri Vanhan on selvästi macchiavellimäinen reaalipoliitikko joka valehtelee häikäilemättä jos on tarpeen. Kuuluu varmaan hyvälle reaalipoliitikolle. Suosittelen erään suosikkibloggaani 5 osaista ytimekästä kirjoitussarjaa Reealipolitiikan oppitunti jonka 1. osan löytää tästä: http://takkirauta.blogspot.com/2009/03/reaalipolitiikan-oppitunti-osa-i.html

Kun juttelin kerran eräässä' yrityksessä että taitaa heillä yksi johtajista olla jopa rehti sanoi siellä pitkään työskennellyt ihminen aika osuvasti että jos vain tämä johtaja on parempi valehtelemaan eikä ole joutunut kiinni.

Analyysisi Kataisen touhuista "suorastaan sataa ääniä populistien laariin 2011" pitää varmaan paikkansa.

Vaikka kuvani poliittisesta johtajuudesta onkin aika macchiavellimäisen kyyninen uskon silti että parempaakin johtajuutta on olemassa eikä sen tarvitse
välttämättä lähteä mistään uudesta aatusta vaikka sellainenkin 'messias' voi ilmestyä markkinoille. Toivottavasti ei.

hakki47 kirjoitti...

IsoIgor

Varmasti parempaakin johtajuutta on olemassa. Mutta ei suomalaisessa puoluepolitiikassa. Nykyinen politbyrokraattinen koneisto tappaa sellaisen muutamassa vuodessa. Ehkä jopa kuukaudessa.

Jonkun pitäisi aivan aluksi hakata poliitikkojen päähän, että puolue ei ole olemassa siksi, että sen avulla hoidetaan äänestäjän etuja. Vaan siksi, että se auttaa hoitamaan äänestäjän näkemyksen mukaisesti Suomen etua.

Eihän meillä koskaan ole edes ollut General Motorsia.