maanantai 18. toukokuuta 2009

Kontit junaan

Esittää Venäjän tullilaitos. Osoitus siitä kuka määrää kuljetusmuodon. Ei ainakaan suomalainen ministeri. Näin siinä saattaa jopa käydä, onhan kyseessä suurvallan tullilaitos. Aiottu asetus koskisi ilmeisesti kaikkia rajanapureita, ml. Viroa ja Latviaa.

Ensikuulemalla ei hassumpi ehdotus. Ympäristöystävällinen, tehokas, ajoneuvoliikennettä Etelä-Suomen teiltä poistava, Rekkaparkkia tarvitsematon jne. jne.

Pikkuasiasta ei todella ole kysymys, jos 200 000 maamme läpi kuljetettavasta kontista viime vuonna vain 7 000 kulki raiteilla. Kauttakulkuliikenne työllistää Suomessa liki 4 000 ihmistä, joista ainakin osa joutuisi hakemaan uutta työtä. Rekkakuljetuksissa suomalaisten kuljetusliikkeiden rooli lienee varsin pieni?

Miksiköhän liikenneministeri Anu Vehviläinen on vedonnut venäläiseen kollegaansa Igor Levitiniin, jotta tämä käyttäisi kaikki keinot asetuksen estämiseksi? Tilaaja kai määrää miten hän haluaa tavaran toimitettavaksi? (Maksuehdosta luonnollisesti riippuen.) Saattaa tietysti olla, että syynä on raadollisesti vaalivuosi? Vai vaikuttaisiko huoli Rekkaparkin käyttäjistä? Vai muutaman rekkayhtiön työllisyystilanteesta? Vain niitten suomalaisten sijoittajain tulokehityksestä, joiden huhutaan ottaneen osan venäläisestä rekkaliikenteestä haltuunsa?

PS.

Kannattaa varmaan myös muistaa, että tulee varmasti vielä aika, jolloin Venäjä ei enää kuljeta mitään Suomen satamien kautta. Kepulilla logiikalla silloin pitää satamille alkaa antaa valtiontukea.

12 kommenttia:

mllipoisto kirjoitti...

Mikseivät venäläiset rahtaa suoraan meren kautta tavaransa Pietarin satamaan?

hakki47 kirjoitti...

mallipoisto

Tuskin ainakaan siksi, että ylläpitäisivät Suomen taloutta. Eikä hyvää hyvyyttäänkään. Voisi luulla, että Pietarin satamakapasiteetti ei yksinkertaisesti riitä suurvallan tarpeisiin.

helanes kirjoitti...

Miten se Vuosaari lie varautunut, sopeutunut, ottanut huomioon?
Ja on kai niitä ratayhteyksiä muihinkin satamiimme.
Ihannehan olisikin, että rekkojen sijasta junavaunuihin.

kirkkovene kirjoitti...

helanes

Toivotaan, että Helsingin Satama on huomioinut transitokaupan potentiaalisen katoavaisuuden. Vaikka juna varmaan jokaiseen merkittävään satamaan tuleekin, ei Suomi transitokaupan varaankaan voi talouttaan laskea. Vähintäänkin isolla rahalla Suomenlahden pohjukkaan mahtuu muutamakin satama. Toivottavasti eivät ala ratkoa satama- ja tilatarpeitaan muilla keinoin.

Vox Populi kirjoitti...

Olen antanut itselleni kertoa, ettei Venäjällä ole kapasiteettia kuljettaa sellaisia konttimääriä rautateitse, kuin mihin nyt rekoilla pystytään. Eivät riitä rautatievaunut, eikä ole paikkaa, missä purkaa kuormat.

Mitä enemmän suursatamia Suomenlahden pohjukkaan rakennetaan, sitä pikemmin saavat Suomenlahden rannat pelätyn öljykuorrutuksen.

Murmanskissa olisi jäätön satama ja väljät väylät. Ja valmiiksi liattu vesi !

hakki47 kirjoitti...

Vox
En usko, että olemme ainoita huolestuneita. "Mitä enemmän suursatamia Suomenlahden pohjukkaan rakennetaan, sitä pikemmin saavat Suomenlahden rannat pelätyn öljykuorrutuksen."

jousimies kirjoitti...

Ihme valitusta. Eikös ne rahdit pitäny joku aika sitten saada raiteille, kun tappajarekat olivat vallanneet tiet? Ja raiteille ei sitten tarvita lisää työvoimaa, jos kapasiteetti liki kolmikymmenkertaistuu?

hakki47 kirjoitti...

Archer

Olisiko vain niin, että sanoopa veli venäläinen ihan mitä tahansa, ainakin näin vaalivuonna on alettava nostattaa Talvisodan henkeä?

Ymmärrän kyllä, että jos moinen laki säädetään, se olisi meidän kannaltamme taas yksi ikävä, pohtimista ja lopulta ratkaisuja vaativa lisäpohde. Olen myös ymmärtänyt, että kilpailurajoitusten aikaansaaminen maiden väliseen kaupankäyntiin ei ihan istu WTOn toimintaperiaatteisiin. Ja senkin, että ympäristölähtökohdista asiaa ajatellen kyseessä voisi olla jopa äärimmäisen positiivinen, tervetullut ratkaisu.

Asiaa pitää siis pohtia. Ei siitä takkiaan heti pidä repiä ja poliittisia pisteitä keräämään lähteä. Mahtaa kepulikansa olla todella huolissaan.

Pohdiskelija kirjoitti...

Noin kaksi vuotta sitten juttelin erään idänliikenteen asiantuntijan kanssa, mieltäni askarruttaneen siirtokuljetusten tulevaisuudesta. Kysyin, missä vaiheessa mahtaa Putin määrätä venäläiset rakentamaan uusia satamia. Hänen mukaansa asia tulee käytännön tasolle noin 4 vuoden kuluttua. Oma mielipiteeni on, että idän liikenteessä olevat ongelmat ovat tähän saakka olleet venäläisten tarkoituksemukaista kehittelyä omien kokonaisvaltaisten suunnitelmien tulevasta toteutuksesta. Nämä ovat myös hyviä eväitä neuvoteltaessa pääsystä kansaiväliseen kauppajärjestelmää, on hyvä antaa vastavuoroisesti lännelle jotakin mikä ei itselle maksa mitään. Tosin pikkuhiljaa, useiden sukupolvien aikana venäläisetkin tulevat huomaamaan ettei venäläisten elintasoa voi nostaa vain pitämällä hyvää huolta vain hyvin ruokituista venäläisistä, myös tuottavaa työtä tekevien metsätyöläisten ja rekkakuskien olisi ruokittava perheensä työnteolla, kaikki ei voi elää isänmaanlauluilla ja kättentaputuksilla,

hakki47 kirjoitti...

Pohdiskelija

Saatat pohdiskeluissasi olla aivan oikeassa. Kyllä Shemeikka kaupankäynnin on aina hallinnut. Paremmin kuin me suomalaiset. Meillä lähinnä kepulaiset toimivat kaikissa yhteyksissä samalla tavalla. Ilmeisestikin kummatkin kokevat ympärillään vain vihollisia.

Vox Populi kirjoitti...

Jousimies !
On totta, että rautateillähän kontit turvallisimmin ja ekologisimmin kulkisivat. Mutku ...
Ei riitä pelkkä asetus. Pitäisi olla myös valmius ja kapasiteetti.

Kekkonen, vuorineuvosdelegaatio ja alkoholi hoitaisivat ongelmat hetkessä ! ;-)

Nyt ovat EU, Putin ja pullistelunsa. Viinaton venäläinen päättää, mikä on oleva oikein. Ja niine hyvineen on neuvottelut käyty ! :-(

Hakki !
Olepa varovarovarovainen, kun käytät Shemeikka -nimeä vanjan synonyyminä !
Kohta joku Shemeikka-suvusta kirjoittaa närkästyneenä, etteivät he mitään ryssiä ole vaan Kalevalan laulumaiden karjalaisia, henkisesti täysiä suomalaisia.
Tuo Kepu-rinnastus on aika sattuva. Kepu - Suomen venäläisin perinnejärjestö ! :-)

hakki47 kirjoitti...

Vox

ihmettelen mihin vastineeni noin 2 tunnin takaa on joutunut. Mutta vastine kommenttiisi.

Sain joskus kauan sitten jo kerran pyyhkeitä asiasta. Mutta unohdin. Pyydän siis jo etukäteen anteeksi kaikilta mahdollisilta Shemeikkain kunniakkaaseen kauppiassukuun kuuluvilta.

Ja tuohon "valmius ja kapasiteetti" - ovat kaikki suurvallan ja vähän pienemmänkin hankittavissa jos tahtoa riittää. Ottaa ehkä vähän aikaa, mutta vain vähän.