tiistai 24. maaliskuuta 2009

Taannehtivan hallituksen ylistys

Nykyajan päättämättömyyttä, vai pitäisikö sanoa päättömyyttä, kuvaa hallituksen taannehtiva päätöksenteko. Ja mitä isot edellä,  sitä pienet perässä.

USAn kongressi päätti taannehtivasti riistoverottaa sellaisten yritysten henkilökuntaa, jotka ovat saaneet valtiolta TARP-rahaa ja siitä huolimatta maksaneet johdolle ns. ökybonuksia. Varmaankin sen innoittamana meidän hallituksemme päätti taannehtivasta kiinteistöveron nostamisesta. Mutta hetkinen... Suomi voitti!!!

Jo viime kesänä Suomen hallitus, vauhdittaakseen puukauppaa päätti taanehtivasta myyntivoiton verotuksen alentamisesta. Siis toimesta, jota ei nyt tarvittaisi ensinkään ja joka ei vauhdita puukauppaa. Puhumattakaan siitä, että sitä ei missään tapauksessa tarvita. Varastot kun ovat täynnä. Sen sijaan se siirtää veroetuja metsän myyjille, eli Kepun ja Kokiksien äänestäjille.

Voisi tietysti toivoa, että niin täällä kuin siellä rapakon takana muistettaisi, minkälaisen sielullisen trauman taannehtiva lainsäädäntö, joka sitä paitsi on länsimaisen oikeuskäsityksen vastainen, voi aiheuttaa kansakunnan sieluun.

Mutta mitenpä nämä kakrut muistaisivat moista?

1 kommentti:

hakki47 kirjoitti...

Nyt , hetkeä ennen ilta-uutisia tulleitten nettitietojen perusteella vahvistuu tämän hallituksen toimettomuus suurimmassa taantumassa tai lamassa 100 vuoteen, sodat pois lukien. Ovatko herrat Vanhanen ja Katainen todellakaan tehtäviensä tasalla pyörittäessään kansakunnan nolla-summa peliä?

En minä muusta ole huolissani, kuin siitä mihin tilaan nämä veijarit taloutemme jättävät, sitten kun aika (TOIVOTTAVASTI NOPEASTI) heistä jättää.