Kun valtiollinenkin politiikka eduskunnan istuntokauden alkamisen myötä taas nostaa päätään, ajattelin tuoda siihen oman pikku lisäni. Minua vaivaa yhä enemmän kansanedustuslaitoksemme uskottavuus. Ei yksittäisten kansanedustajien, vaan järjestelmän. Mielestäni se on tullut tiensä päähän.
Ei, en todellakaan ole parlamentaarisen demokratian vastustaja, päin vastoin. En liioin anarkisti, sillä toimiakseen parlamentaarinen demokratia tarvitsee puolueita. Ja vaihtoehtoiset hallintomallit – diktatuuri, proletaarinen diktatuuri, valistuneen diktaattorin johtama diktatuuri jopa puhtaaksiviljelty monarkia jumalaisen kuninkaan muodossa, suorastaan kammottavat.
Mutta käytännön esimerkki:
Samalla kun viidesosa kansamme edustajista katsoo asialliseksi rikkoa itse säätämäänsä lakia vaalirahoituksen ilmoitusvelvollisuudesta, se alkaa muuttaa itse säätämäänsä lakia, jonka perusteella erityisesti juristit ja lääkärit ovat alkaneet lisääntyvässä määrin ottaa työtulojaan siten, että he joutuvat maksamaan vain kiinteän pääomaveron mukaisen prosentin tuloistaan.
Vippaskonsti on syytä tilkitä, sen myönnän. Mutta ao. juristit ja lääkärit toimivat kuitenkin lain antamien mahdollisuuksien puitteissa. Neljäkymmentä kahdesta sadasta kansanedustajista oli sen sijaan valmis rikkomaan ja rikkoi lakia, koska siitä ei ole seuraamuksia. (Itse säätivät. Lopuille ei ilmeisesti tarjouttu mahdollisuutta.) Ja säätäjä voi säätää lain yksityiskohdat sellaisiksi, että häkki ei heilahda. Edes silloin, kun ilmoittamatta jättäminen perustuu siihen, että se saattaisi lähemmässä tarkastelussa täyttää lahjoman vastaanottamisen kriteerit.
Olemme siirtyneet aikaan jolloin lain rikkojat saavat säätää ja muuttaa lakimme. Siis niitä lakeja, joita me muut olemme sitoutuneet noudatamaan. Ja joiden rikkomisesta meille muille seuraa rangaistus.
Mutta ilmeisesti lakien säätäjät eivät katso niiden koskevan itseään.
PS.
Edustajien kulukorvauksista ja asuinpaikoista ei näköjään selvyyttä ole saatu senkään jälkeen kun asia ensikerran pulpahti keskusteluun Paavo Väyrysen jalasmökin myötä 1982. No vastahan siitä on yhden sukupolven mitta, yli 25 vuotta.
Eagles fly singly
torstai 5. helmikuuta 2009
Lain säätäjän uskottavuus
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Suomessa on verovapaiksi säädetty muutamia tulonhankintakeinoja. Äidinmaidon myyminen, metsämarjojen ja -sienien poimiminen, tasavallan presidenttinä toimiminen, rikollinen tulonhankinta, ja kansanedustajan kotikunnan sijoittaminen kauas Helsingistä ovat tällaisia.
Näistä kolme tulonsaajaryhmää on saanut rälssinsä siksi, että heidän tehtävänsä on lainsäätäjän päätöksellä katsottu kansalliseksi hyväntekeväisyydeksi.Näitä avuliaita aatuja katsotaan hieman hymyillen, mutta päästetään jatkamaan harrastustaan. Rikollisia hieman jahtaillaan, jos löytyy raha työttömien poliisien palkkoihin. Rikoksella saadun hyödyn rosmot menettävät valtiolle, jos jäävät kiinni, Elleivät jää, saavat pitää kaiken, puhtaana käteen.
Kansanedustajan kotikunnan hajasijoituspolitiikasta on edunsaaja saanut päättää ihan itse; sekä periaatteesta, että sijoituspaikasta. Aluepoliittisista syistä on yhteiskunnallisten toimintojen hajasijoittaminen aina nauttinut valtiovallan erityisestä suojeluksesta.Tämä merkittävä kannustin on epäilemättä ollut itse kunkin kansanedustajan mielessä, kun päätöstä kotikunnan hajasijoituksesta on mietitty.
Jotkut kansalaiset eivät tätä pohjimmiltaan jaloa ajatusta sisäistä. Eräskin puistoista tyhjiä pulloja keräävä vanhempi henkilö takavuosina kovasti valitti lehdissä sitä, että verokarhu sai tietää puuhasta, ja oli mätkäissyt panttimaksuille veron. Vaikka kerääjä katsoi tekevänsä hyödyllistä työtä !
Tässä lähestymmekin verotuskäytännön punaista lankaa. Verovapauden peruste ei ole se, että työ on hyödyllistä ! Pikemminkin aivan päinvastoin !
Lähetä kommentti