torstai 5. kesäkuuta 2008

Maan tapa

5.6.2008 8.12 | hakki47 | Raha & valta, Politiikka, Poliittiset puolueet

Miten voimme uskoa, että kansanedustajat - jotka lakia Suomessa säätävät - tekisivät sen siten, että heidät voisi saada tilille lahjoman vastaanottamisesta? Nythän he laativat itseään koskevat lait siten, että voivat niitä rangaistuksetta rikkoa. (Lähde: Kepun eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli)

Vaikka kansanedustajatoimessaan heitä ei näytä koskevan mikään lahjontaa rajoittava laki, kunnanhallinnossa toimiessaan, heitä koskevat kuulemma samat lait, jotka he ovat säätäneet koskemaan virkamiehiä. ( Lähde: Ylen aamu-uutiset tänään klo. 07.00)

Kunnan luottamustehtävässä toimivalla kansanedustajalla tai valtuutetulla yleensäkin, on lahjontarahoilla mahdollisuuksia tehdä suuria palveluksia sekä omalle pankkitilille että esimerkiksi kaupalle, teollisuudelle, energiatuotannolle ja rakennusliikkeille. Asemakaavoitus ja rakennusvalvonta eräinä keskeisinä kokonaisuuksina. Tämän johdosta olisi toivottavaa, että media alkaisi kiinnittää uudestisyntyneen tutkivan huomionsa sinne missä raha liikkuu, kuntiin. Auttamatta tulevat mieleen Kepun varapuheenjohtajan, ympäristöministeri Paula Lehtomäen toimet Pallaksen hotellin ympärillä tai Kauko Juhantalon rooli tonttikaupoissa Tokmannin hallin aikaansaamisessa Kankaanpäähän. Samoin S-ryhmän kauppapaikkamenestyksen syyt olisi terveellistä perata. Jos ei muualla ole tarvetta, voisi aloittaa vaikka Heinolan Vuohkalliosta jossa uutuutta kiiltävä ABC lyö kättä Tokmannin RobinHoodille ja SuomiSoffalle.

Kun Kepulla on uusi puoluerahoitusapparaatti nimeltä KMS kannattaisi median kiinnittää huomio sinne mistä rahat tulivat, ennen kuin oli KMS. Sillä silloinkin vastaava järjestely oli olemassa. Sama järjestelmähän tulee löytymään jokaiselta puolueelta ehkä Vihreitä, Perussuomalaisia ja Kristillisiä lukuun ottamatta. Olettamukseni syynä ei suinkaan ole kuvitelma paremmasta moraalista vaan käytettävissä olleesta ajasta ja poliittisesta painoarvosta tähän mennessä. Vasemmistoliiton rahoitusorganisaatio on, ay-liikkeen ja mahdollisten työväenyhdistysten lisäksi, Ohjelmatyö ry. (Lähde Hs.fi tänään). Mutta kyllä ne vastaavat löytyvät kokoomukselta ja demareiltakin.

Miten muuten on mahdollista, että demari Matti Ahde on palauttanut KMSlle saamaan vaalirahaa? En edes ole havainnut, että olisi uutisoitu hänenkin siitä nauttineen. Ei edes KMS ole moista julkistanut. Siitä herää minulla kolmekysymystä:

Mikä saa nämä meidän kansanedustajamme uskomaan, että kaikki synnit annetaan anteeksi kun palauttaa jo kertaalleen vastaanottamansa ja käyttämänsä rahat? Sitä paitsi, eihän vaalirahan vastaanottaminen ole rikos. Vai johtuisiko palauttaminen osallisuudesta kunnallispolitiikkaan? Muistaakseni Timo Kalli, Mauri Pekkarinen tai joku muu ilmaantui vastaavan logiikan kannattajaksi.

Keitä kaikkia muita KMS on rahoittanut mutta joista ei julkisuuteen ole kerrottu?

Mikä saa kepulaiset niin äärimmäisen voimakkaasti uskomaan, että kaikki ovat heitä ja vain heitä vastaan?

Milloinkohan pääsemme takaisin tilanteeseen, että kansanedustajat alkavat hoitaa niitä tehtäviä, joita hoitamaan olemme heidät valinneet? Mieleen tulee esimerkiksi Puutullit, Nato, Metsäteollisuuden kriisi, Voimistuva Venäjä, Polttoaineen- ja ruoan huima hinnankasvu, Intressiemme huomioon ottaminen EU:n rakenteissa……

PS.

Vaalirahoituslain uudistamista valmistelevassa työryhmässä ei ole kuulemma jäsenenä ensimmäistäkään oikeusoppinutta. Kepun ja kokoomuksen puoluesihteerit sieltä kyllä löytyy. (Lähde Yle-uutiset klo. 08.00) Usko kanssani, että siitä syntyy tarkoituksenmukainen laki.

Pysyvä linkki | 2 kommenttia »

Ei kommentteja: