lauantai 31. toukokuuta 2008

Vanhasen hallitus eroaa, eduskunta hajoitetaan

31.5.2008 6.44 | hakki47 | Raha & valta, Politiikka, Varallisuuden hallinta, Johtaminen, Poliittiset puolueet

Kun eduskunnan molempien valtapuolueitten ja eduskuntaryhmien johto (erityisesti Kepun mutta osittain myös kokoomuksen) on ilmeisen korruptoitunut ja menettänyt valitsijain luottamuksen, eduskunta tulisi hajottaa ja määrätä pidettäväksi uudet vaalit.

Ennen sen olisi voinut tehdä Tasavallan Presidentti omasta aloitteestaan. Nyt toimimme eduskunnan itsensä säätämän lain mukaan vaikeutetulla asteikolla.

”Lainsäädännöstä ja valtion tulo- ja menoarviosta päättämisen lisäksi eduskunta voi todeta hallituksen tai yksittäisen ministerin menettäneen eduskunnan luottamuksen, jolloin hallitus tai kyseinen ministeri joutuu eroamaan. Tämä vaatii vähintään 20 kansanedustajan allekirjoittaman välikysymyksen, jonka pohjalta käytävän keskustelun jälkeen eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta.

Tasavallan presidentti voi tai pystyy pääministerin perustellusta aloitteesta eduskunnan puhemiestä ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla hajottaa eduskunnan ja määrätä toimitettavaksi ennenaikaiset eduskuntavaalit.” Lähde Wapedia

Periaatteessa Vanhasen hallitusta ei siis saa kammettua historian lehdille mitenkään, kun sillä vielä on eduskunnan enemmistö takanaan. Mutta nykyisessä ryöpytyksessä alamme lähestyä tilannetta, jossa vaihtoehtona on kansalaisten luottamuksen lopullinen menettäminen koko poliittiseen järjestelmäämme. Se ei voi houkutaa edes puolueita. Silloin, nyt vielä korruptoitumattomat hallituspuolueitten kansanedustajat, kyllä heitä vielä on jopa Kepussa ja kokoomuksessa, nousevat todellisiksi päätöksentekijöiksi. He joutuvat valitsemaan kahdesta pahasta pienemmän ja äänestämään luottamuslauseäänestyksessä hallitusta vastaan, eli antamaan hallitukselle epäluottamuslauseen.

Kun näin pitkälle on jouduttu Vanhasen hallituksen on erottava. Nykytilanteessa hallituksen muodostaminen korruptoitumattomista kansanedustajista, parlamentin jakojäännöksestä, olisi erittäin vaikeaa. Luottamus järjestelmään kun voidaan palauttaa vain uusilla vaaleilla. Eli eduskunta on hajotettava. Mutta uskooko joku, että Matti Vanhanen sitä Tasavallan Presidentille itse ehdottaisi?

Ja kun hän ei sitä ehdota, Tasavallan presidentti voi oma-aloitteisesti kuulla eduskunnan puhemiestä ja eduskuntaryhmiä ja sen jälkeen eduskunnan ollessa koolla, hajottaa eduskunnan ja määrätä toimitettavaksi ennenaikaiset eduskuntavaalit.

Niihin ei muuten ulkopuolisia rahoittajia juurikaan löydy, vaikka pitäisi. Demokratiasta kannattaa maksaa.

Uuden eduskunnan ensimmäisiä ratkaistavia asioita on saattaa alulle vaalilain, puoluerahoituksen ja kansanedustajan ja puolueidenvälisen suhteen uudistaminen perustuslakia muuttamalla. Demokratiaan on luotava tulosvastuu.

PS.

Tämä on historiallinen artikkeli. Tasan 2 kuukautta sitten uutisoin Kanerva eroaa. Hän erosi.

Pysyvä linkki | Muokkaa | 10 kommenttia »

2 kommenttia:

Tobe kirjoitti...

Hallituksen on kannettava vastuu ja jatkettava kautensa loppuun...siis toimitusministeriönä...muuta valtaahan ei Suomen hallituksella ole.
Uusissa vaaleissa valitaan ne ehdokkaat jotka saavat ilmaista julkisuutta naistenlehdissä ja muussa pintamediassa.Urheilijat, missit,median arvoisat edustajat itse, muodostavat uuden eduskunnan ytimen.Me muut joiden naama ei näy ja ääni ei kuulu otamme pankkilainaa jos uskallamme ja pistämme itsemme likoon...paitsi erinimiset Herlinit joilla on omaa rahaa.Sellainen eduskunta meille tulee jatkossa.Eipä silti samaa mieltä, että meno varsinkin Kepun pakeilla on aika holtitonta.Missä ne suoraselkäiset maalaiset nyt on mistä siellä tupailtamissa puhutaan.Joku jos kehtaisi puhuisi jo rikoksen tunnusmerkeistä vaikkapa Kaikkosen tapauksessa.Kaikkonen hankkikoon itselleen oikean ammatin ja lopettakoon ihmisten rahoilla mälläämisen.Hänestähän voisi tulla mainio kokopäiväjulkkis..se taas pätevöittää aikanaan palaamaan arkadianmäelle.

hakki47 kirjoitti...

OrNot

Olen kanssasi eri mieltä. Monestakin syystä mielestäni nykyisen hallituksen pitäisi erota. En aio syitä nyt eritellä. Mutta keskeisin on sen toivototon tumpelointi alustansa lähtien. Odottamalla seuraavia eduskuntavaaleja emme me suomalaiset ainakaan tästä selviä. Meidän on millä tavalla tahansa saatava uskottava hallitus. Ja nopeasti.