sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Heinolan Heilin ylistys

18.5.2008 12.08 | hakki47 | Hyvinvointi, Matkailu, Ruoka & juoma, Kauppa, Asiakaspalvelu ja viestintä, Business

Hyi hitto mikä keli. Viikonloppu keväisessä Heinolassa, kun ulkona poikkeuksellisesti on kosteaa ja tosi kylmää, ei mieltä lämmitä. Mutta on viikossa kyllä valopilkkukin.

Kävimme eilen ensi kerran tutustumassa 4/5 moottoritien varressa, Vuohkallion ja uuden ABC:n alueella, Heinolan Heiliin. Kyse on kai tavallaan yksityisestä kauppahalli-muotoisesta kaupasta, paikallisten maataloustuottajien tuotteiden suoramyynnin toteuttamiseksi. Tuoreita paikallisia vihanneksia, paikallisia käsitöitä, tilaviinejä, mehuja, säilykkeitä, lihaa, kalaa, juustoa ja vaikka mitä oli tarjolla. Siistissä kahvilassa olisi mielellään voinut vaikka ruokailla tai nauttia päiväkahvit.

Parempaa, monipuolisempaa lihatiskiä saa hakea. Eikä niitä pääkaupunkiseudullakaan montaa ole. Ostimme jättikokoiset possunkyljykset, jotka muodoltaan muistuttivat jenkkien T-bone steakia. Herkullista kotona uunissa valmistettuna. Ja päälle lohkoperunoita. Tuoretta, mm. eri tavoin esivalmisteltua kalaa oli joka lähtöön. Mutta kun kala ei oikein ole minun juttu, en osaa sanoa laadusta. Upeilta näyttivät.

Alkoa ei Heilistä löytynyt mutta tilaviinejä, oluita, sahtia, mehuja aivan riittämiin. Palvelu oli ystävällistä, henkilökohtaista, asiantuntevaa ja lupsakkaa, vaikka ei Savossa oltukaan. Asiakkaita aika varhaisessa lauantaissa ihan kivasti.

Mieleeni tuli, että tässä hyvä konsepti maaseutua käytännössä kehittämään. Varmaankaan ei ratkaisu kaikkiin maaseudun ongelmiin, mutta yrityslähtöinen, itsensä toivottavasti kannattava tapa, jonka rahoittavat tyytyväiset asiakkaat. Eikä varmaankaan ole ainutlaatuinen, mutta minulle tosi positiivinen yllätys. Suosittelen tutustumaan. Ja toivotan Heilille menestystä.

Mutta on tässä hyvyydessä haittavaikutuksensakin. Heinolan kaupungin keskustan elävyyden kannalta. Jos Vuohkallion alueen suunnitelmat toteutuvat täyteen määräänsä, keskustan elävyyden säilyminen on suuressa vaarassa. Se alkaa ilman erityisiä uusia ideoita kuihtua ja kuolla. Mutta sitähän kehitys aina on, uusia ideoita ja haasteita vanhoille.

Nyt sitten vaan ostoksille. Jos me kuluttajat emme jaloillamme äänestä uusien ideoiden puolesta, ne kuihtuvat ja kuolevat.

Pysyvä linkki | Muokkaa | 5 kommenttia »

1 kommentti:

erkkijuhani kirjoitti...

Heinolan heilin ylistys.
Ihan hyvä ylistys, mutta siinä oli paha kirjoitus/painovirhe, po HEILA.
Heinolassa on ravintola keskustassa jonka nimi on Heinolan Heili.
jk
Olis kyllä kannattanut käydä syömässä/kahvilla