tiistai 11. maaliskuuta 2008

Dopingkäry - jälleen

11.3.2008 9.02 | hakki47 | Politiikka, Kasvatus, Farssi

Olisi sitä kuvitellut, että Kaisa Varis ei toista kertaa samaan sotkuun sekaannu? Mutta elinikäinen kilpailukielto siitä tuli.

Olisi sitä kuvitellut, että Ilkka Kanerva ei toista kertaa samaan sotkuun tekstiviesteillään sekaannu. Mutta jos yhtään meidän puolueaateliamme tuntee, tästä ei seuraa mitään.

Se, että aikuinen mies - ainakin kalenterivuosiltaan 60 + - lähettelee parikymppiselle tanssiattarelle tekstiviestejä tärpin “toivossa”, on huvittavaa tai joidenkin mielestä ehkä säälittävää. Se, että äijä jälleen ensin kieltää ja jää sitten kiinni valhetelusta on ulkoministerille ja millekkä ministerille tahansa anteeksiantamatonta. Toistamiseen toteutettuna se poistaa hänen uskottavuutensa hoitaa tehtäväänsä.
Missä tahansa länsimaisessa demokratiassa, henkilöllä itsellään olisi sen verran arvostelukykyä, että toteaa itsensä sopimattomaksi toimimaan ministerinä. Mutta tuskinpa Suomessa. Meillehän tuntuu kelpaavan mikä käytös tahansa. Nopeasti mieleen tulevat Juhantalo (oma etu), Väyrynen (lentoemännän taputtelut), Vanhanen (Susanin ensitapaaminen), Katainen (pöytäkirjasotku) ja Kanerva (tekstiviestit).

Siis neljä nykyistä ministeriä. Kaksi puolueensa puheenjohtajaa. Neljä äijää ja yksi nulikka. Ehkä tämäkin on ajan kuva?

Pysyvä linkki | 44 kommenttia »

Ei kommentteja: