tiistai 26. helmikuuta 2008

Kunnallisvaalit kulman takana

26.2.2008 9.41 | hakki47 | Hyvinvointi, Raha & valta, Työelämä, Politiikka, Talous, Virkamiehet, Kansankulttuuri, Varallisuuden hallinta, Työ & bisnes, Johtaminen, Oppiminen

Lukiessani jälleen kerran juttua Eduskunnan huonon hallinnon ongelmista, nyt aamun lehdestä ja vakuuttuneena siitä, että sitäkään ei kukaan muista kun seuraavan kerran käydään äänestämässä, olivatpa vaalit mitkä tahansa, ajattelin nopeasti listata järjestelmämme ongelmista muutaman ensiksi mieleen tulevan toiveella, että saisin niitä kerättyä lukijoilta lisää.

Eli:

Puolueisiin ja politiikkaan kohdistuva kritiikki tai niiden oireet ja nykyisen parlamentaarisen järjestelmämämme epäkohtia ja ongelmia tasolla kansalaiset – edustajat – puolueet - demokratian toteutuminen.


  1. alhainen äänestysktiivisuus kaikissa vaaleissa

  2. puolueiden pienenevät jäsenmäärät

  3. puolueet päättävät itsenäisesti haluamansa rahoituksen verorahoista

  4. puolueiden erlinimieset rahahanat pidetään piilossa julkisuudelta

  5. yksittäisen äänestäjän mielipide ei vaikuta

  6. puolueet ja kansanedustajatkin toimivat irrallaan kansalaisten todellisuudesta

  7. käytännössä sekä kunnan ja erityisesti valtionpäätöksenteossa toimiva ryhmäkuri

  8. kansakaunnan päätöksentekojärjestelmä on top down, not bottom up

  9. julkkiskansanedustajat/asiantuntevuuden puute

  10. Julkkiskansanedustajaa kiinnostaa julkisuus, ei asioiden hoitaminen

  11. mainonnan, julkisuuden merkitys puolueen

  12. blogiedustajien herääminen

  13. ”pelin politiikka ”

  14. virkamiesten, erityisesti vvm:n merkitys - mihin muita ministeriöitä enää tarvitaan

  15. valtion- ja kuntien piirissä rakennetut poliitikkojen ja omien kannattakien suojatyöpaikat

  16. puoluerahoituksen julkisuuden puute

  17. kansanedustajien etiikka, säätely, julkisuus vaalirahoituksen osalta

  18. kansanedustajien palkat ja palkankorotukset

  19. eduskunnan tarve EU-aikana

  20. politiikan vaikuttaminen sekä valtion että kuntien, kuntainliittojen, yhtymien…jne. läpi

  21. neuvotellaan pöydän molemmilla puolilla: tilaaja - tuottaja, työnantaja - työntekijä, järjestöt - julkinen viranomainen…

  22. kuntapuolue tai julkishallinnon puolue – virkamiehet omien alojenja luottamusmiehinä

  23. Eduskunnan hallinnon vuosikausia jatkuneet ongelmat

  24. Virkavaltaisuus ylittää ammattitaidon kaikilla hallinnon aloilla

  25. ..


  26. ….


Haluan alleviivata, että lista ei ole omasta mielestänikään täydellinen, analyyttinen eikä objektiivinen. Se on aivoriihenomaisen työskentelyn tulos.

Jos saan Sinulta lisää näitä käytännön kansanvallan kukkasia, saattaisin niistä joskus työstää analyyttisen kokonaisesityksen.
Samalla, koska lupasin, että käyn läpi kirjoitukseni 25.9.1991, sen kaikilta osilta, liitän alle osan

Puoluediktatuuri


Kolme keskeisintä retuperällä olevaa yhteiskunnallista rakennettahan olivat silloin: AY-liikkeen kunniakas menneisyys, Maaseudun tulevaisuus, Puoluediktatuuri
Suomalaisen pysähtyneisyyden kauden muistomerkki. 1970-luvun lopulla luotu puolueiden rahoitusautomaatti, joka mahdollistaa puoluetoimiston yliherruuden ja kutisti kansanedustajat kumileimasimiksi. Perustuslain mukaan ylintä päätösvaltaa käyttää kai edelleenkin kansalaisten vaaleissa valitsema eduskunta? Se on edesauttanut sellaisten poliittisten broilereiden kasvattamista joiden oletettu osaaminen on pliitikointia puhtaimmillaan, valtaa ja oman porukan edunvalvontaa – ei yhteisten asioiden hoitoa. Kun jaettavana ei enää ole etuja vaan ”niukkuutta, puutetta ja kurjuutta”, osaaminenkin loppuu. Haaskuu- ja vastuuttomuusmekanismin keskeisin syy.

Korjaustoimenmpiteistä keskeisin on raha, oikeastaan sen niukkuus. Vasta sitä seuraa toiminnan painopisteen muutos. Tavalla tai toisella on puoluetuki saatava muutettua ”tulospohjaiseksi.” Ehkä helpointa olisi luopua budjettirahoituksesta. Puolueiden rahoitus siirretään sellaisen säätiön vastuulle, johon lahjoitetut varat jaettaisi eduskunnan kulloistenkin voimasuhteitten mukaisesti puolueille. Muu puoluerahoitus, tavanomaisia henkilöjäsenmaksuja lukuunottamatta, kielletään. Säätiön hallintokin voisi hyvin olla samoilla perusteilla ja lahjoitukset vaikka verovähennyskelpoisia. Kyllä demokratiasta aina sen verran maksaa kannatta. Ja ellei kannata, täytyy vapaaehtoisten jäsenmaksutulojen riittää. Puolueisiinkaan kun ei ole pakko kuulua, eikä perustuslakimme kai niitä edelleenkään tunne.

Kaikki sopimukset ”ryhmäkurin” tai ”puolueen päätösten sitovuuden” ylläpitämiseksi tai toimeenpanemiseksi eduskunnassa tai kunnanvaltuustossa säädetään laissa pätemättömiksi. Palataan noudattamaan perustuslain alkuperäisen hengen mukaista määräystä, jonka mukaan kansanedustaja on tosiasiallisesti vastuussa vain itselleen ja äänestäjilleen.

Jaa taitaa tästä aiheesta olla vielä loppusanatkin jossain….

Pysyvä linkki | 10 kommenttia »

Ei kommentteja: