tiistai 5. helmikuuta 2008

Finnair pyrstöluisussa

5.2.2008 17.23 | hakki47 | Liikenne, Markkinointi, Talous, Osaaminen

Kansallinen ylpeytemme lentoyhtiö Finnair ilmoitti tänään tuloksestaan. Ennätystulos, kerrotaan. Ja kun viime vuoden numeroita katselee niin varmaan näin. Vuonna 2007 liikevaihto kasvoi 9,6 % 2 181 miljoonaan euroon ja toiminnallinen tulos 97 miljoonaa euroon. Onneksi olkoon.

Mutta kansallisen ylpeyden mittari ei ole kvartaalissa. Vaikka 20 miljoonaa jaetaan henkilökunnalle (lukumäärä ei nopeasti Finnairin sivuilta löytynyt) ja 10 miljoonaa 70 johtoon kuuluvalle (Kauppalehti), kuluva vuosi ei hyvältä näytä. Jaa, että pitäisi nauttia hienosta edellisvuodesta?

Kun Keihäsmatkoja aikoinaan tapettiin, taisi olla 1974, olin konserniin kuuluvassa matkatoimistossa. Ja Kauniin Gunnarin meno oli kieltämättä monessa suhteessa erilaista kuin nykyjohdon, parista aiemmasta nyt puhumattakaan. Marginaalit olivat silloinkin tiukat, pelastuksen lähtökohdat siinä, että jokainen konserniin kuuluva myy yhden lennon tai seuramatkan enemmän per kuukausi. Ja Finnair lentää edelleen.

Hyvää ei nyt lupaa kaksi pikkuseikkaa.

Matkatavaroiden viivästymisen osalta Finnair on siirtynyt tavallisten kuolevaisten kastiin, järjestysluvulle 18. Ja pudotus oli roima.

Koneet myöhästelevät ja teknikaaleja eri puolille maailmaa, lähinnä nykyään kai Kaakkois-Aasian ja Suomen välille tulee tiuhaan. Väittävät, että se on seurausta tervehdyttämisestä, toisaalta siitä kun osaavimmat ja monipuolisimmat lupakirjamekaanikot siirrettiin eläkkeelle. Eivätkä ne hävyttömät ymmärrä, että nyt yhtiö tarvitsisi heitä jälleen. Toisaalta lentokohteitten henkilökuntaa, erityisesti teknistä henkilökuntaa vähennettiin. Ties vaikka olisi poistettu kokonaan. Suurimpana ongelmana kai kuitenkin se, että mekaanikkopalvelut kohteissa ulkoistettiin. Ja kun pieni Finnair nyt tarvitsee palvelua se sen saa, kunhan nyt isommat ensin hoidetaan alta pois.

Mutta vaikka laivasto kasvaa tai ehkä koska se kasvaa marginaalit ovat edelleen kovin volatiileja. Pienet muutokset hinnoissa tai kysynnässä aiheuttavat helposti suuria muutoksia kannattavuudessa ja viime kädessä tuloksessa.

Mutta onhan taivaalla tilaa.

Pysyvä linkki | 23 kommenttia »

Tää on kivaa!

Ei kommentteja: