torstai 6. joulukuuta 2007

Kuudes kahdettatoista 2007




6.12.2007 18.55 | hakki47 | Työelämä

Nuorempana (paljon nuorempana) ajattelin, että nelikymppiset ovat toinen jalka haudassa. Nyt, itse kuusikymppisenä havaitsen, että aika siitä paristakympistä tähän meni hetkessä. Että oma maailmani ei viimeisen neljän kymmenen vuoden aikana ole juurikaan muttunut. Näköharhaa? Vai itsepetosta? Nuoruuden lähteen siemauksia?

Realismia tullut lisää? Eipä juurikaan. Kokemuksia, kolhuja? Varmasti. Vanhuuden viisautta? Tuskin.

Synnyin kun maamme oli ollut itsenäisenä 30 vuotta. Vain 30 vuotta. (Takaisinpäin ajatellen siis 1970-luvun lopulle.) Itse asiassa emme silloin omasta, emmekä muittenkaan, mielestä olleet kauhian itsenäisiä. Olimme osa Neuvostoliiton intressipiiriä. Nokian tuhkimotarinaan oli silloin matkaa vielä vajaat 50 vuotta.

Ei oltu huippuja. Oltiin hävitty. Mutta oltiin yhtä, siltä osin kun moraali piti. Ei oltu vaatimassa maailmalta. Enintään itseltä. Menetettyjen taisteluiden jälkeen oltiin kuitenkin voitettu.

Itsekunnioitus.

Ei kommentteja: