keskiviikko 12. syyskuuta 2007

NATO not for Finland




12.9.2007 9.14 | hakki47 | Uutiset, Politiikka, Puolustaminen

Ensin hutkitaan ja sitten tutkitaan. Näinkö se meni? Minun osalta ainakin.

Olen muutamankin kommentin kirjoittanut Häkämiehen puheesta CSIS:ssä Washingtonissa lukematta itse puhetta. Vain tuurista johtuu, että perussanomaani en katso joutuvani muuttamaan.

Lukemisen perusteella ihmettelen miten tästä puheesta on Suomessa onnistuttu uutisoimaan vain Russia, Russia, Russia. Vähintään yhtä voimakkaasti ellei voimakkaammin siitä olisi pitänyt uutisoida NATO not for Finland, ainakin kun sanojana on kok:islainen puolustusministeri. Ei tämän puheen perusteella ainakaan pitäisi ketään syyttää rymistelystä. Ei kokiksia, ei demareita, ei edes kepuleita.

Alan yhä voimakkaammin kallistua sille kannalle, että uutisoinnin osalta kyseessä on kotimainen, tarkoitushakuinen poliittinen toimi.

Ole sinä viisaampi. Tutki ensin.

Ei kommentteja: