keskiviikko 4. heinäkuuta 2007

Nimetön ilmianto




4.7.2007 11.12 | hakki47 | Työelämä, Uutiset, Politiikka, Virkamiehet, Ihminen

Ei ole SAK:n Matti Tukiaisen elämä näinä päivinä helppoa. Kun eduskuntavaalimainosten seuraukset tuskin on saatu kuopattua, alkavat poliisitutkimukset SAK:n Kiljavan opiston mahdollisista avustuspetoksista ja väärennyksistä. Tukiainen on koulutussäätiön puheenjohtaja. Samassa yhteydessä Opetushallitus selvittää valtiontalouden tarkastusviraston kautta saamaansa kantelun perusteella opiston rahankäyttöä. Tuskin kannattaa edes yrittää lohduttaa edes sillä, että onnettomuudet tulevat usein kolmittain.

Minua kiinnosti kuitenkin eniten se, että Opisto, jonka toiminnasta on Opetushallitukseen kanneltu viime vuoden lopulla, ei vieläkään ole saanut haltuunsa kantelua. Kun vastaavan tyyppinen tilanne – kantelu, ilmianto, nimetön valitus - on itseänikin muutamaan kertaan kohdannut, tiedän ainakin mistä Franz Kafka ammensi inspiraationsa; Suomen virkamieskunnan toimintatavoista.

Voiko vuonna 2007 todella edelleen olla niin, että virkamiehellä on oikeus salata nimetön ilmianto tai kantelu sen kohteelta? Jos näin on, on tässä juridisen tai ennen kaikkea yksityisen henkilön oikeusturvan kannalta keskeinen virhe. Ei voi olla oikein, että syytetty ei saa edes tietää mistä yksityiskohtaisesti syytetään tai kuka syyttää. Miten hän sitten voi puolustautua? Varsinkin kun useissa tuntemissani tapauksissa kyseessä ovat lähinnä virkamiesten asiantuntemattomuus, osaamattomuus ja kyvyttömyys kantaa vastuuta itse antamistaan ohjeista ja lupauksista.

Valitettavan usein kantelut ja ilmiannot syntyvät kateudesta tai kostonhalusta. Kun et tiedä kuka kantelee, et voi edes yrittää korjata ilmiantajan tai kantelijan mahdollisesti väärää käsitystä. Lisäksi, vaikka kantelu ei minkään johdakaan, voi kantelija jatkaa kantelemistaan ja kohteen mustamaalaamista ilman, että kohteella on millään keinoin mahdollista itseään puolustaa. Kun ei tiedä kuka kantelee ja yksityiskohtaisesti mistä. Ja, kun maamme on pieni, ”ei savua ilman tulta” ajattelu pitää huolen lopusta. Ainakin maine menee.

Tältä osin ei virkamies voi vetäytyä edes tsaristisen oikeuskäytännön taakse. Esikuvat pitää hakea keskiajalta.

Se onko tässä tapauksessa kanteluun syytä, on täysin oma ja eri asia.

JK: Kaikkea sitä kesäkuumalla tuleekin mieleen.

Ei kommentteja: