tiistai 3. huhtikuuta 2007

Jakovarassa piisaa, eikun jakamaan




3.4.2007 14.19 | hakki47 | Hyvinvointi, Raha & valta, Politiikka, Talous

Aloin tässä huvikseni miettiä mitkä julkisen hallinnon tehtävät ovat nyt mielestäni niitä keskeisiä. Niitä joista olen nyt valmis veroillani maksamaan. (niin kuin minulta nyt kukaan vaivautuisi kysymään) Tämä lähti oikeastaan liikkeelle jo eilen kun kävi ilmi, että kuvitelmani valtion velanlyhentymisestä 37 miljardiin euroon oli virheellinen. Oli menneet eurot ja prosentit sotkuun. (Ei ensi kerran, tuskin viimeisenkään.) Oikeat luvut ovat Talouselämän mukaan valtion velka on 59 mrd euroa mikä on 147 % suhteessa valtion budjettiin ja 37 % BKT:een. Mikä suhteellinen luku on oikein mittari, siitä taistelkoot asiantuntijat. Erästä entistä esimiestäni siteeratakseni: ”Liian isot verrattuna mihin tahansa.” Korkomenoina tänä vuonna 2,3 miljardia.

Näistä olen nyt valmis maksamaan:

Turvallisuus - puolustus

Opetus – koulut, oppilaitokset

Sosiaali- ja terveysasiat – lapset, vanhukset, syrjäytyneet jne. sairaalat, päivä- ja vanhainkodit jne.

Ulkoasiat – suhteet ulkovaltoihin

Sisäasiat – julkisen hallinnon ja paikallishallinnon järjestelyt, poliisi, rajavartio…

Oikeus – lait, oikeuslaistos, rikosseuraamukset…

En ole tekemässä tiedettä joten saattaa varmasti olla, että olen unohtanut jotain mielestäni välttämätöntä. Mutta leimaan ne nyt tässä mittatappioiksi. Näitä en hallinnonaloina ole kuitenkaan unohtanut: Maa- ja metsätalousministeriö, Liikenne- ja viestintäministeriö, Kauppa- ja teollisuusministeriö, Työministeriö, Ympäristöministeriö.

Tässä käsitykseni nykytilanteesta:

Käsitykseni mukaan asiat ovat varojen niukkuudesta johtuen hunningolla seuraavilla alueilla: Turvallisuus ja Sosiaali- ja terveysasiat

Käsitykseni mukaan asiat ovat muista syistä johtuen hunningolla seuraavilla alueilla:
Opetus ja Sisäasiat

Rahan kulutuksen kannalta sekä Ulkoasiat että Oikeus lienevät lähes merkityksettömiä.

Mitä pitäisi tehdä?

Lainaa en kyllä enää suostuisi ottamaan lisää. Sitä paitsi, jos me joudumme nyt, ollessamme ilmeisesti huippusuhdanteen aallonharjalla lisäämään velkaa mikä tilanne onkaan kun ei jos alkaa mennä huonosti?

Rahaa Opetuksesta ja niiltä sektoreilta, jotka eivät sisälly yllämainittuun kuuden kärkeen (ml. työllisyys- ja elinkeinotuet) Turvallisuus ja Sosiaali- ja terveys sektoreille.

Niukkuuden jakaminen on aina vaikeaa. Ja on tietysti selvää, että kaikilla hallinnonalolla on toimintoja jotka ovat pakollisia yhteiskunnan toimivuuden turvaamiseksi. Kehittämällä uusia ajattelutapoja asioiden hoitamiseen voidaan lisäksi säästää paljon niistä leikkauksista jotka on tehtävä.

Ei kun jakamaan.

Ei kommentteja: