tiistai 17. huhtikuuta 2007

Ensimmäinen naula turkoosihallituksen arkkuun





17.4.2007 9.23 | hakki47 | Raha & valta, Politiikka, Talous

Sääli, että se tuli jo ennen kisan varsinaista alkua.

“Tuoreet hallituspuolueet aikovat nostaa reippaasti puoluetukea. Puoluetuki halutaan nostaa 90 000 euroon kansanedustajaa kohti. Samalla erillinen vaalituki lakkautetaan. Tälle vuodelle puoluetukea maksettiin 62 220 euroa jokaista kansanedustajaa kohti. Tämän päälle eduskuntapuolueet saivat myös erillistä vaalitukea reilut 12 500 euroa kansanedustajaa kohti.” Tällä päätöksellä lisätään jälleen ns. tavallisen kansalaisen ärtymystä ja vieraantumista politiikasta.


Miksi verovaroista pitäisi tukea puolueiden toimintaa ilman niitä tulosvaatimuksia, joiden saavuttamiseen äänestäjät päivittäin velvoitetaan? Demokratialla on toki hintansa, mutta sillä pitää olla myös vastuu tuloksesta. Kun puolueet nyt ovat ottaneet perustuslain edellyttämän kansanedustajain vallan, niiden on otettava myös vastuu. Myös puolueet on saatava vastuuseen tuloksistaan.

Nyt turkoosihallituksen myötä, tehtäköön samalla tarvittavat muutokset puolueiden rahoituspohjan pitkän aikavälin parantamiseen. Tulosvastuu kunniaan.

Mikäli olet kiinnostunut ajatuksen lisäkuvauksesta, se löytyy:

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/2007/03/08/tulosvastuuta-demokratiaan-ehdotus-perustuslain-muuttamiseksi/


 

Ei kommentteja: