keskiviikko 28. maaliskuuta 2007

Sven Tuuva, missä olet?








Suomalaiseen yhteiskuntaan, erityisesti julkishallintoon on pesiytynyt säästöjen ja karsinnan kierre. Se alkoi Kiina – ilmiön tunnistamisessa. Siitä seurasi Syrjäkylien tyhjentäminen. Ja se jatkuu nyt Hyvinvointivaltion purkamisena. Miksi ihmeessä? Onko meidän käyttäytymiseen ehdollistettu vuosituhansien myötä, että säästetään, karsitaan, kiristetään suolivyötä? Eikö vielä mene riittävän huonosti, että Sven Tuuva heräisi?

Palvelujen karsinnan tiellä ei ole loppua. Tällä menolla meille käy kuin mustalaisen hevoselle. Juuri kun oppi olemaan syömättä, kuoli. Onko tämä seurausta vuosikymmenten aivopesusta korkeakoulutuksen kaikenkattavasta siunauksellisuudesta ja että julkisen vallan tulee tuottaa julkiset palvelut.

“Tulevaisuuden suhteen tärkeintä on se, kuinka julkinen sektori onnistuu massiivisissa johtamisen haasteissaan. Se on sen kohtalonkysymys.” totesi Salasvuo artikkelissaan. Sitä se muuten on. Sitä kautta määräytyvät sekä julkisten palveluiden että verotuksen taso. Suurin ongelma lienee muutosvastarinnan voittamisessa. Kun toimintamalli pitäisi muuttaa tutusta “julkinen palvelu tuotetaan julkisen toimijan toimesta” täysin uuteen, tuntemattomaan ja henkilötasolla uhkaavaankin “julkinen palvelu voidaan toimittaa kenen tahansa toimesta” vaarat ovat monet. Kun rahat loppuvat alkaisi kai olla luovuuden aika. Tarvitsemme tekijöitä.

“Luontevin ja konkreettisin tapa arvostaa henkilöstöä ja sen osaamista olisi ottaa henkilöstö mukaan suunnitteluun paljon nykyistä enemmän.” totesi Pertti Kerko kommentissaan Salasvuon ym. juttuun.

Toimiessani konsulttina alkaen 80-luvulta jouduin toistuvasti havaitsemaan, että tehokkain tapa saada konkreettisia tavoitteita asetettua ja todellisia asioita tapahtumaan yrityksissä oli edellyttää myös varsinaisten työn tekijöiden osallistumista prosessiin. Usein heitä kuitenkin piti jopa toppuutella asettamasta liian haastavia. Ja jos heille valtuudet annettiin, ne myös saatiin aikaseksi. Mielestäni yksi suurimmista johtamisen virheistä on jättää varsinaiset työ tekijät liian pienelle, jopa olemattomalle huomiolle. Johtajien pitäisi keskittyä johtamaan eikä “besserwisseröintiin”. Jos he eivät osaa johtaa heidät on vaihdettava sellaisiin, jotka osaavat.
Minä voin keskittyä siihen “besserwisseröintiin”.

Koulutuksen oppiarvo ei enää takaa mahdollisuutta tulevaisuuteen, jota maailman myrskyt eivät kohtaisi. Hankitulle ammattiosaamiselle arjen asioissa on aina kysyntää. Minne kaikki “MediaMaisterit” tässä maassa työllistetään? Kunnon kokki ja putkimies on aina palkkansa ansaitseva.
Julkisen toimijan ei nykymaailmassa tarvitse julkisia palveluja tuottaa, ellei ole aivan pakko. Sen tehtävä on säätää ja valvoa. Yksityinen sektori on olemassa tuottamista varten. Virkamiehen pitää osata ostaa ja valvoa, että me kansalaiset saamme sen mitä hän on ostanut.
Tuloksen tekemisen avainhenkilöt ovat usein muita kuin esimiehiä, johtajia, esikuntapäälliköitä, erityisasiantuntijoita, tiimivastaavia. Myös julkishallinnossa. Heidän osaamisellaan tulos tehdään. Ilman heitä sitä ei tehdä. Meillä varsinkin, kaiken koulutuksen jälkeenkin on ajattelevia ja osaavia tekijöitä jotka kyllä ymmärtävät.
Mutta erityisesti tarvitsemme korkean tuottavuuden työtä. Tavaratuotantoa. Meidän edellytyksemme tehdä palvelutuotannolla korkean tuottavuuden työtä kansainvälisessä kilpailussa eivät ole riittävät.

Kun rahat loppuvat on aikaansaavan luovuuden aika.



1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Perse kyrpä paskat vittu