perjantai 16. helmikuuta 2018

Nato uudisti uhkakuvaansa Venäjästä

NATOn puolustusministerit kokoontuivat Brysselissä keskiviikkona. Ainakin päivälliselle taisivat kutsun saada myös NATOn tehostetun kumppanuusohjelman osallistujamaiden, ainakin Suomen ja Ruotsin puolustusministerit sekä EU. Päivällisellä varmaan keskusteltiin sekä ajatuksista EU:n puolustusyhteistyön kehittämisestä, Naton ja EU:n pyrkimyksistä lisätä yhteistyötään, sotilaallisen liikkuvuuden kehittämisestä eli erilaisten rajaesteiden poistamisesta raskailta kuljetuksilta ja erityisesti NATOn nyt uudistetusta Venäjän uhkakuvasta.


Hesari uutisoi jälkimmäisestä mm. seuraavasti:

Natossa on huomattu, että Venäjän suunnittelussa sen länsiraja on yhtä sotanäyttämöä aina arktisilta alueilta Mustallemerelle”, kertoi puolustusasiantuntija, joka kuvaili meneillään olevaa muutosta nimettömänä esiintymisen ehdolla.
Neljä vuotta sitten länsi vuorostaan reagoi Venäjän Ukrainassa käynnistämiin voimatoimiin kohentamalla omia valmiuksiaan alue kerrallaan, kuten esimerkiksi Itämeren alueella

NYT
Natokin puhuu ”koko sotanäyttämön lähestymistavasta” ja ”laaja-alaisesta sodankäyntikyvystä”.

Kun Suomen puolustus ja NATO eri yhteyksissään on ollut monien blogi – artikkeitteni aiheena, päätin nyt hiukan aiempaa tarkemmin tukia mikä tuo NATOn ja Venäjän raja-alue, siis tuo potentiaalinen ”koko sotanäyttämö” oikein on. Olihan tuossa edellä linkitetyssä artikkelissa hieno karttakin.



Yllätyksekseni havaitsin, että yhtenäistä rajaa yksittäisillä NATOn jäsenvaltioilla ja Venäjällä oli vain 703 km (naapureina Norja, Viro, Latvia), vaikka koko Venäjän länsiraja mittaa 4578 km. Eli vain 15 %. Toki, jos huomioon otetaan lisäksi Kaliningradin alue, se kasvattaa kumpaakin lukua vielä 433 km (naapureina edellisten lisäksi Liettua ja Puola).

Venäjän suurimmat naapurit (Ukraina ja Suomi, NATON kumppaneita vaan ei täysjäseniä) vastaavat yhteensä 2916 km:stä (64 %).

NATOn jäsenmaiden itärajat – oikeammin ehkä Venäjään suuntautuvat rajat – ovat yhteensä 3319 km (Norja, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Slovakia, Unkari, Romania plus sen raja Moldovaan). Plus Kaliningrad.

Jos Valko-Venäjä lasketaan ”osaksi” Venäjää, mitä sotilassopimuksen perusteella voi ehkä perustella, olisi näin muodostuva Venäjän länsiraja pituudeltaan 5419 km. NATOn varsinaisilla jäsenillä olisi tällöin yhteistä rajaa siihen 3319 km (Norja, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Slovakia, Unkari, Romania). Kun siihen lisätään NATOn kumppanien rajat puhutaan jo 5419 km:stä, eli NATO-kokonaisuus on Venäjä/ValkoVenäjän naapuri koko rajan osilta. Plus Kaliningrad.

Ei siis välttämättä kovinkaan suuri ihme, että Putler ylläpitää jatkuva konfliktia Ukrainassa, eikä katsele hyvällä Suomen valumista entistä tiiviimmin kohti NATOa. Saapas nähdä miten hän reagoi tämän viikon edellä mainitun Nato tapaamiseen ja tänään alkavaan Münchenin kokoukseen. Jälkimmäisessä hän aiemmin on kyllä tehnyt kantojaan selväksi.

Aina Neuvostoliiton romahtamisesta alkaen EUn NATO-jäsenvaltiot, etunenässä Saksa ovat supistaneet puolustustaan ja puolustusmenojaan. Ei liene ihme, että jenkit eivät enää halua vain katseella seurata euroopalaista kohellusta Euroopan puolustuksen osalta. Ei ole ensimmäinen kerta. Eikä aiheeton. Ennemminkin maksajan ”puheenvuoro”.


Sitä Eurooppa saa mitä on tilannut. Toisaalta; taas kerran kantavana ajatuksena läpi näkyy kansallinen intressi: nyt muodossa Make America Great Again. USAn talous aiotaan ilmeisesti nostaa edistämällä maan sotateollisuuden tilauksia Euroopasta. Ja onhan siitä pitkäaikaista hyötyä myös kilpailun vähentymisessä, mutta jenkkien kannalta ehkä lyhytnäköistä kumminkin.

Liitän tähän alle valikoiman linkeistä hakusanoilla puolustus ja Nato löytämistäni aiemmista kirjoituksistani, omalla blogillani vuosien varrelta. Sikäli jos kiinnostaa.


torstai 8. helmikuuta 2018

Poliittisen polarisaation rapauttavasta vaikutuksesta

Lukaisinpa juuri vihapuuheen ja valehteluviestien vaikutuksista mielenkiintoisen jutun, joka alla. Ei liene ihme, että se käsittelee USAa ja, kaikkien valehtelu-uutisten isää, Donald Trumppia. Koska englantia tunnutaan hinguttavan jo yhdeksi kaupunkiemme viralliseksi kieleksi ja varmaan kohta Suomenkin ajattelin tehdä itselleni elämän helpoksi ja käyttää tietoteknologian käyttööni luomaa välinettä, copy -pastea. Tuskin sen julkaisemisesta kopiostokaan syyttää voi, koska juttuni pointti on toinen. Sama kehitys toimii varmaan jo meilläkin. Suomessa.



A daily newsletter that explores where the world meets Washington. Not on the list? Sign up here.
Today's WorldView
Edited by Max J. Rosenthal and Ruby Mellen

'Fake news' and the Trumpian threat to democracy

When President Trump addressed the World Economic Forum in Davos last month, his jabs at the “nasty,” “vicious,” “fake” media earned him audible groans and hisses
 — even from some non-American reporters in the room. It may have been a new experience for them, but journalists in the United States have become rather depressingly inured to Trump's diatribes.
That wasn't always the case.
“At the end of 2016, 'fake news' had a clear meaning
. It referred to stories that were fabrications — the Clinton Foundation paying for Chelsea Clinton’s wedding
 or a child sex ring run out of a D.C. pizza shop
,” noted The Washington Post's Fact Checker
. “The phrase was popularized after Google, Facebook and Twitter vowed to eliminate the phony content that some have speculated helped tilt the 2016 election in Donald Trump’s favor.”
But, starting early in his presidency
, Trump seized upon the words “fake news” and shaped them into a cudgel he incessantly wields. He has routinely tweeted against the “fake news” media when it has the temerity to fact-check a multitude of erroneous claims
 he has made; doled out “fake news” awards to outlets whose coverage he thinks is helplessly biased against him; and looked on as a series of autocrats and strongmen abroad aped his rhetoric, invoking “fake news” to argue away documented reports of ethnic cleansing
torture and war crimes
.



A new study, though, restores a bit of clarity to what “fake news” actually represents. Researchers at Oxford University's Internet Institute spent 18 months identifying 91 sources of propaganda
 from across the political spectrum on social media, which spread what they deemed “junk news” that was deliberately misleading or masquerading as authentic reporting. They then did a deep analysis of three months of social media activity in the United States, studying 13,477 Twitter users and 47,719 public Facebook pages that consumed or shared this fake news between November 2017 and January 2018.
What they found was a profound imbalance.
“Analysis showed that the distribution of junk news content was unevenly spread across the ideological spectrum,” the institute said in a news release
. “On Twitter, a network of Trump supporters shared the widest range of junk news sources and accounted for the highest volume of junk news sharing in the sample, closely followed by the conservative media group. On Facebook, extreme hard right pages shared more junk news than all the other audience groups put together.”
Right-wing critics of mainstream media in the United States would likely recoil at this characterization and point to what they see as anti-Trump hysteria in mainstream or liberal outlets. But the study shows there is no symmetrical equivalence.
“We find that the political landscape is strikingly divided across ideological lines when it comes to who is sharing junk news,” said Oxford researcher Lisa-Maria Neudert in a statement
. “We find that Trump supporters, hard conservatives and right-wing groups are circulating more junk news than other groups.”
The phenomenon is not limited to the United States. Late last year, a team of German researchers at Hoffenheim University created a fake far-right news site
 that shared fabricated, sensationalist stories on Facebook about refugees and immigrants. These pieces reached thousands of far-right supporters in Germany, many of whom recirculated the stories. It reflected the willingness of people in ideological echo chambers to believe what they want to believe rather than check or evaluate sources.
It also exposed a problem with social-media sites such as Facebook and Twitter, which critics have lambasted as not doing enough to curb the scourge of fraudulent content and “bots” that amplify fake news. “It was striking that our Facebook profile was never questioned — not by Facebook, that is, the institution itself, nor by other users,” said Wolfgang Schweiger, the lead researcher in the project, to the BBC.
Studies like this and the Oxford Internet Institute investigation may add to the pressure on tech companies
 to do better at fighting misinformation spread through their platforms. Facebook and other companies are working to better identify fake accounts and stem the damage they might cause. In Italy, Facebook has contracted a team of independent fact checkers
 to monitor and debunk fake news ahead of elections next month. On Tuesday, Facebook agreed to a similar arrangement with Mexico's National Electoral Institute
.
A model of a new fact-checking feature being introduced on Facebook in Italy to safeguard the country's parliamentary elections on March 4. (Facebook)
A model of a new fact-checking feature being introduced on Facebook in Italy to safeguard the country's parliamentary elections on March 4. (Facebook)
But while social media may help reinforce tribal divisions, the “fake news” moment reflects a deeper, intensifying polarization in the United States and elsewhere, one that predates Trump's political rise or even the era of social media as a prime vehicle for delivering information. As Vox's Matt Yglesias writes in a gloomy essay on the prospect of a looming crisis in American democracy
, the country's political system is being fundamentally weakened by intensifying ideological divisions. Those gaps have made compromise more difficult and emboldened presidents to expand their executive powers.
“Over the past 25 years, it's set America on a course of paralysis and crisis — government shutdowns, impeachment, debt ceiling crises, and constitutional hardball,” Yglesias wrote. “Voters, understandably, are increasingly dissatisfied with the results and confidence in American institutions has been generally low and falling. But rather than leading to change, the dissatisfaction has tended to yield wild electoral swings that exacerbate the sense of permanent crisis.”
In this climate, the proliferation of “fake news” — and the arguments over it — are a mark of a dangerous political degradation. For Trump, it serves as an extension of the same demagogic mind-set that saw him labeling Democrats who did not clap during his speech as “un-American” and “treasonous.” Analysts point to how such unravelings led to coups and chaos
 in countries as disparate as Chile
 and Turkey
.
“Some polarization is healthy, even necessary, for democracy. But extreme polarization can kill it. When societies divide into partisan camps with profoundly different worldviews, and when those differences are viewed as existential and irreconcilable, political rivalry can devolve into partisan hatred,” wrote Harvard political scientists Steven Levitsky and Daniel Ziblatt
, authors of the new book “How Democracies Die.” “Parties come to view each other not as legitimate rivals but as dangerous enemies. Losing ceases to be an accepted part of the political process and instead becomes a catastrophe.”


Yllä olevan artikkelin julkaisin, "toisella" otsikolla ensin
https://senioritsomessa70plus.blogspot.fi/.
Hakki

lauantai 3. helmikuuta 2018

Markkinatalouden irvikuva

Eilen SAK järjesti sekä pääosin päivän kestävän poliittisen lakon että mielenosoituksen Helsingin Suurtorilla vuoden alusta lakina voimaan tullutta ns. työttömyyden aktiivimallia vastaan. Omasta henkilöhistorista ja omista pitkäaikaisista ruohonjuuritason kokemuksista johtuen en kuulu niihin, jotka moiset toimet vahvasti tuomitsisi. Mielestäni ne kuuluvat kategoriaan "sitä saa mitä tilaa". Ja jatkuvalla poliittisella suhmuroinnilla, osaoptimoiduilla pienpoiirteisillä kompromisseillä on  kolmikantaisesti luotu tilanne, josta olisi korkea aika päästä irti. Niin työmarkkinoilla kuin markkinoilla yleensäkin.

Jos mielenosoituksesta jotain positiivista haluaa nähdä, on se ainakin toimiminen patoutuvan poliittisten puolueiden vastaisen kritiikin ylipaineventtiilinä.

Tänään Hesari sitten valottaa suomalaisten työmarkkinoiden "markkinatalouden" varjopuolta:

"Lappiin ei tahdo löytyä työntekijöitä Suomesta – Lauri Väisänen haki kymmentä paikkaa, mutta yksikään firma ei suostunut vajaan 2 000 euron palkkatoiveeseen
Lapissa työntekijöiden ja työnantajien toiveet eivät kohtaa. Lappilaiset yritykset valittavat työvoimapulaa, mutta tarjottu minimipalkka ei houkuttele kausityöntekijöitä etelästä."

Itse artikkeli, ja erityisesti sen keskusteluosuus, antavat valitettavan oikean kuvan Suomen työvoimapolitiika kipukohdista sekä niiden syistä. Vähintään tuolta 1990 - luvun lamasta lähtien erityisesti lainsäätäjä -  siis poliittiset puolueemme - eivät ole huolehtineet siitä, että markkinataloutemme toimisi siten kuin markkinatalouden pitäisi, lähtökohtaisesti avoimilla ja vapailla markkinoilla ilmenevän kysynnän ja tarjonnan pohjalta.

Lappiin ja sen matkailuun on vuosien ja vuosikymmenien ajan kaadettu erilaisia tukia mirjardeja ja kymmeniä miljardeja. Ilmeisesti nykyiset yrittäjät ja työnantajat ovat sitä mieltä, että työvoimakin pitäisi  julkisina tukina ilmaiseksi saada.

PS.

Olkoon tämä nyt ensimmäinen yritys taas aloittaa blogistelu vajaan vuoden hiljaisuuden jälkeen.

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Mitäpä Trump ei tekisi presidenttiyden säilyttääkseen

Politiikassa asiat ovat sitä miltä ne näyttävät? Myös geopolitiikassa.

Kyyneleet Syyrian kaasutetuista siviileistä saattavat toki olla aitoja. Mutta kaiken sen kurjuuden ja pelon rinnalla, mitä Trump on valtansa vajaan 100 päivän aikana maailmalla alkuun saattanut, ovat ne 100 kuollutta (lapset ja naiset ml.) kuitenkin aika pientä.

Ennalta arvaamattomasta valehtelijasta ja "diilien mestarista" on kehittymässä entistäkin itsekeskeisempi ja vastuuttomampi peluri aiempaakin korkeammalla jalostuneisuuden tasolla. Ja tämän miehen käytössä on vielä maailman selvästi voimakkain sotilaallinen voima. Eikä sormi suinkaan ole ajan hermolla vaan mielihalujen vietävissä laukaisunapin päällä. Amerikkalaisen tykkivenediplomatian uusi alku.

Ilmeisesti kansakunnan yhdistäminen vaatii nyt samaa medisiiniä, joita sekä ystävänsä Putler ja liittolaisensa Erdogan ovat viime vuodet menestyksellä käyttäneet kääntämään ns. suuren yleisön huomion pois omista ongelmista. Kohti uusia seikkailuja ja uutta rintamaa. Ja ennen Pohjois-Koreaa, mikä olisikaan parempi koekenttä?

Kaikki häneen, hänen perheeseensä ja hallintonsa toimiin kohdistuvat tutkimukset ja varsinkin niiden toimiin suhteessa Venäjään ja vaaleihin vaativat "sankarillista ja näyttävää johtajuutta". Muuten saattaa vasta kasvamassa oleva valta hävitä ennen kuin sitä on oikeasti edes saatu haltuun. Ja tässä lyödään monta kärpästä kerralla; erityisesti aiemmat sopuilut Venäjänkin kanssa tehdään kertaheitolle täysin epä-uskottaviksi.

Tapahtumia voi toki tulkita monella tavalla, mutta ensisijaisesti tältä tämä moraalisen ristiretken motivoima tilanne minusta näyttää.


PS.

Mutta täytyy Mestarin tyylitajua kyllä ihailla. Merkelin vierailua Trump kunnioitti esittämällä 350 miljardin laskun. Kiinan keisaria 59 risteilyohjuksen ilotulituksella. Hieno alku yhteistyölle?

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Kepu kilpailukykyä parantamassa


Lokakuussa 2008 kirjoitin tällä blogilla artikkelin otsikolla Hyssälän hössötys. Se käsitteli Kepun viimeisintä aluetuki-hanketta. Lääkelaitoksen pakkosiirtoa Helsingistä

Nyt kahdeksan vuoden kuluttua Hesari otsikoi analysoivan raporttinsa asiasta Lääkelaitos pakkosiirrettiin Kuopioon, vain kolme ihmistä muutti ja kymmenet irtisanoutuivat – HS kertoo, kuinka poliitikot ajoivat viraston tuhon partaalle

Vaikka en Jyrki Kataisen vaikutusta kepun valtuuksiin käsitellytkään, en tainnut olla kovin väärässä silloin? Silloin mielessä olivat vielä vastaavat aluetuki-ratkaisut Mavin ja Kemijärven Sellutehtaan tiimoilta. 

Puolueen pienen suurmiehen Mauri Pekkarisen vuosi vuodelta kalliimmaksi tulevasta energiapaketista ei tiedetty mitään. Eikä Pyhäjoen ydinvoimalan ulkopoliittinen rasite ole ansaitsemaansa huomiota julkisuudessa edes vielä saanut. Mitä nyt 

Ei ollut tietoa Jalasjärven aikuiskoulutuskeskuksen 50 miljoonan kuprusta virheellisesti veloitettujen tukirahojen vaikutuksesta Mari Kiviniemen tulevaisuuteen, ei liioin Anne Bernerin Finavia - toilailuista, eikä nykymuotoisesta SoTesta ollenkaan. 

Ei ollut tietoa soffan valmistajien innovaatio- ja tuotekehitystuista, ei Talvivaaran toiminnan todellisuudesta, eikä sen lapsellista pelastusoperaatioista ollenkaan. 

Ja juuri eläkkeelle pelastuneen Liisa Hyssälän piikkiin saa myös panna toimeentulotukien maksatuksen epäonnistuneen siirron KELAan, joka jo parin kuukauden ajan on kyykyttänyt maamme heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevia ihmisiä oikein olan takaa. Ja vielä lisää valtaa janotaan

Historia tulee toistamaan itseään myös SoTe-ratkaisun osalta. Kun kepulit ryhtyvät ajamaan perinteisiä arvojaan, siinä eivät asiantuntijain näkemykset tai varotukset paljoa paina. Hehän eivät näissä leikeissä maksumiehiksi jää. Me jäämme.

Kalliiksi kepu meille tulee. Itse asiassa se on kilpailukykymme keskeisin tappaja. 

torstai 23. helmikuuta 2017

Kerran vielä pojat...

Ilta-Sanomat otti jälleen esille Alakurttiin sijoitetun prikaatin olemassaolon. Nyt otsikolla: IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin 

Olisi mielenkiintoista nähdä perusteluja sille arviolle, että venäläisen 80. Erillisen moottoroidun jalkaväkiprikaatin sijoittuminen Alakurttiin, 50 kilometrin päähän Suomen itärajasta ei aiheuta Suomen suuntaan minkäänlaista uhkaa. Lausuman takana on suomalaista tarkastusryhmää johtanut Suomen Pääesikunnan eversti Marko Ekström.

Taustaraportissa arvioidaan, että Arktisen prikaatin päätehtävä olisi ottaa haltuun Barentsinmeren alueen venäläissaaret Novaja Zemlja ja Frans Joosefin maa sekä mahdollisesti myös Norjalle kuuluvat Huippuvuoret.

Uskokoon ken haluaa. Novaja Zemljaalle on matkaa runsas 1000 kilometriä, FransJoosefin maalle noin 1600 kilometriä ja Huippuvuorille noin 1200 kilometriä. Lentoteitse.

Vastaavasti maanteitse Ruotsin rajalle noin 300, Rovaniemelle noin 200, Kemijärvelle noin 100 ja Suomen lähimpään maavoimien varuskuntakaupunkiin Kajaaniin noin 400 kilometriä.

Kolmeen pataljoonaan jakautuva prikaati tarvittaessa hyökkää ja etenee valmistautumattoman Suomen mainituille paikkakunnille päivässä, parissa. (Ei se ruotsalainen kentsu niin kovin väärässä tainnut ”Suomen läpijuoksu” - arviossaan olla.) Ja siihen katkeaa Suomen maayhteys muuhun Eurooppaan.

Jos veli–venäläinen saa päähänsä moisen uhan toteuttaa, hän tuskin jää yksin lappilaisia kiusaamaan. Liiankin herkullisina tavoitteina roikkuvat sekä Ahvenanmaan ja - strategisemman tason päätöksistä riippuen - myös Gotlannin saaret helposti saavutettavissa ja valloitettavissa maahanlasku operaatioilla, ihan nenän edessä.

Tarpeellisia yksiköitä on riittävän läheltä ja aivan riittävissä määrin saatavissa sekä Venäjän läntiseltä puolustusalueelta että Kaliningradista vielä kaikenlaiseen muuhun kivaan. Ja jos he niihin paikkoihin kiinni pääsevät, heitä ei kasakoiden jälkeläisinä sieltä enää pienellä rähinällä siltä irti saa. Eikä ainakaan Suomen osalta kenelläkään ei ole moiseen varmaan edes kiinnostusta. Ja siinä menevät sitten samalla Suomen meriyhteydetkin. Ja paljon muuta.

Mutta uhkan toteutumiseksi täytyy uhkaajalla olla myös motiivi, eikä Venäjällä kuulemma ole motiivia. Ehkä ei sillä, mutta kokemukseni ja näkemykseni perusteella - Putlerilla saattaa olla. Ja kun Venäjä ja Putler nyt ja näkyvissä olevassa tulevaisuudessa ovat yksi ja sama voima, saattaa motiivi yllättävän nopeasti ilmaantua. Jälkiviisastelussa, luonnollisesti.

Meillä on koko historiamme ajan – ja varsinkin johtomme ja mediamme julkisissa kannanotoissa - ollut vakaa käsitys siitä, ettei meitä koskaan mikään uhkaa. Pienuudestamme ja eristäytyneisyydestämme johtuen reaktiotapa lienee aika ymmärrettävä? Pää on ollut helpompi painaa syvälle pensaaseen, kuin yrittää asialle tehdä muuta kuin kiertoilmaisuja käyttäen kauniisti puhua. Kohtalonuskoisesti on sitten aina viime kädessä päädytty toteamaan, että jos Venäjällä on halua, sillä kaikissa tapauksissa on myös ylivertainen kyky halunsa toteuttaa.

Ilmeisesti vasta Venäjän toiminta välittömästi Sotchin doping-olympialaisten jälkeen keväällä 2014 toimi jonkinlaisena herätteenä. Eivät riittäneet Tshetshenia ja Grozny, eivät Moldovia ja Transnistria, eivät Georia, Abhasia tai Etelä-Ossetia. Tarvittiin UkrainaKrim ja Donetskin tasavallat? Ehkä jopa Aleppo ja Syyrian sotatoimet sekä yhä huolestuttavaksi käyvä kehitys suhteista Valko Venäjään ovat tehneet selväksi, että menossa näyttäisi jälleen kerran olevan kehitys kohti sotaa.


Toivottavasti ehdimme tarjolla olevana aika korjaamaan vuosien ja aiempien toimijoiden jälkeensä jättämät puolustuspuutteemme.