keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Nalle Wahlroos potee Münchausenin oireyhtymää


Nallen kolme pointtia Suomen pelastamiseksi ovat: "Vähemmän valtaa ammattijärjestöille, pienemmät minimipalkat ja perustulo." Varmaan kuulijat Suomen Liikemiesyhdistyksen 120-vuotisjuhlassa hurrasivat liikuttuneena tälle viisaudelle? Vaan tarkastellaanpa vähän tarkemmin.

Vasta sovittuna on tämän hallituksen mestariteos, Kiky-sopimus, jota ensin yhteiskuntasopimuksen nimellä 3 - 5 kertaa ilman tulosta yritettiin. Näin ulkopuolisen silmin sen keskeisimmätkään elementit eivät kylläkään meidän kilpailukyvyn pohteita ratkaise. Kuitenkin hallitus ja muut elinkeinoelämän etujärjestöt päätyivät sen tekemään. Ja kun sopimus syntyy, se syntyy vain jos kumpikin osapuoli on sen hyväksynyt. Hallitus siis myös?

Itse asiassa hallitus sai kuulemma kaiken sen mitä se halusi. Eihän tuo paljoa ollut, mutta saivat mitä kauan vaativat. Siis nuo muut elinkeinoelämän etujärjestöt hyväksyivät kaiken mitä hallitus vaati. Ei tämä ainakaan osoita, että ammattijärjestöillä liikaa valtaa olisi? Voisiko olla niin, että pohde ei suinkaan ole ammattijärjestöjen liian suuri valta, vaan poliittisten etujärjestöjen, siis puolueita edustavien poliitikkojen uskalluksen puute ja kyvyttömyys käyttää omaansa? Valtaa perustuslaki aivan riittävästi kyllä antaa, sekä eduskunnalle että hallitukselle.

Nuo kaksi jälkimmäistä pointtia kannattaa tässä tarkastelussa varmasti liittää yhteen; pienemmät minimipalkat ja perustulo. Lähtökohtana on siis, että minimipalkkoja tulee pienentää ja se tehdään luomalla perustulo. Täytyyhän työntekijöiden pystyä palkallaan itsensä elättämään. Lopputuloksena sitten kilpailukykyinen Suomi?

Toisella tavalla ilmaistuna, jo nyt kovasti kriittisen tarkastelun kohteena olevat yritystuet tulee laajentaa koskemaan yrityksiä? Sillä Nallen tavalla tarkastellen perustulo on ensisijaisesti yritystukea. Perustulo kohdistuu luonnollisesti työntekijöihin, jotta saavutetaan kilpailukykyä, myyntiä, yritysten tulosta ja sitä kautta viime kädessä kasvatetaan omistajien voittoja? 

Lisäksi perustulo rahoitetaan verovaroista. Mikä mahtaa olla tuloperusteisten verotulojen kehitys, kun palkkakustannukset vähenevät? Eikä alvia voi nykyisestä enää kovasti kasvattaa. Ei liioin ylinopeussakkoja. Ja veropohjan muunlainen laajentaminen vaatii jo aikamoista luovuutta ja kansalaisten maksukykyä. Seuraavaksi varmasti kasvatetaan perustuloa lisää? Minimipalkan nostosta on tälle tielle lähdettyä turha unta nähdä. 

Meillä nyt toteutettavalla sisäiselle devalvaatiolle  ja kaiken maailman kilpailukykysopimuksille on hyviä vaihtoehtoja. Perinteinen devalvaatio ja julkisen sektorin kulujen mitoittaminen kilpailukyvyn vaatimusten mukaiseksi niistä kaksi. Perinteinen devalvaatio maksattaa kustannuskilpailukyvyttömyytemme kaikilla kansalaisilla ja toimijoilla edes jossain määrin tasapuolisesti. Julkisen sektorin saneeraus leikkaa sieltä, mistä ongelmamme suurelta osin johtuvat. 

Edellinen vaatii eroa EMUsta (ei EUsta), joka taitaa olla edessä joka tapauksessa. Jälkimmäinen on hoidettavissa lopettamalla 1800-luvun olosuhteisiin pohjautuva kunnallinen itsehallinto ja korvaamalla se maakunnallisella itsehallinnolla, suunta johon tarpeelliseksi havaittu SoTe uudistus joka tapauksessa jo ohjaa. Maakunnat päättäkööt mitä alueellaan oleville kunnille tehdään. 

Oikea ratkaisu ei ainakaan ole nykyinen; poistaa kunnilta olennaisin osa niiden tehtävistä ja vastuista niiden kustannusrasite säilyttäen ja perustaa hallintoon yksi ylimääräinen porras julkisen sektorin kustannuksia kasvattamaan. Oikeudenmukaisten tai edes järkevien leikkausten toteuttaminen tarkoituksenmukaisesti hallinnollisella päätöksellä on utopiaa.

Mutta taitaa olla niin, että Münchausenin oireyhtymää sairastavat Nalle lisäksi puolueet ja muut etujärjestöt. Kauankohan ne jaksavat itseään tukasta kuiville vetäen yrittää?

PS.

Muutamia tarkennuksia - lähinnä esimerkkejä konkretian lisäämiseksi - olen tehnyt 15.9. klo 9.53.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Mitä haluat: Die Fahne hoch, die Reihen fest geschlossen vai Sä suuri ja mahtava...?

Tällä hetkellä, täältä Andalusian auringosta maailma näyttää niin ihanan seesteiseltä. 

Espanjan poliittinen järjestelmä alkaa olla umpikujassa. Brexit venyy ja paukkuu, tokko faktisesti koskaan edes toteutuu. Merkel saa turpiinsa osavaltio-äänestyksessä. Putler käy hyvästelemässä ssielunveljensä, Uzbekistanin ex-diktaattorin Karimovin Tashkentissa. Yhdysvalloissa demokratia alkaa yhä enemmän vajota massojen lynkkausmielialan armoille. Kumpikin osapuoli keskitty demonisoimaan vastapuolensa. Filippiineillä presidentti kutsuu USAn presidenttiä huoran penikaksi ja kertoo, että maansa ei ole USAn sätkynukke. So what? sanoisi varmaan Lipponen?

Meidän blogaajien on tyytyminen uutisotsikoiden murusiin. Hesarin otsikko kertoi: "Eduskunnan vallan rapautuminen vaivaa kansanedustajia , Lakiesityksissä ja budjetissa valta on liukunut hallitukselle, eikä eduskunta pysty juuri tekemään muutoksia esityksiin."

Kun asiasta olen aiemminkin muutaman kommentin esittänyt, päätin jälleen yrittää:

"On revision aika.

Eduskunnan, siis parlamentaariseksi väitetyn suomalaisen kansanedustusjärjestelmän keskeisin ongelma on sen puolue- ja ryhmälähtöisyys. Ne sinänsä olisi helppo korjata. Teknisesti. Mutta kun muutoksista päättävät ovat nuo kirjoituksessa mainitut 20 (asia ei muutu olipa heitä nyt sitten vaikka 10 tai 100) on turha kuvitella että he vapaaehtoisesti ja "taistelutta" omasta vallastaan luopuisivat.

Valitettavaa on tietysti myös havaita, että niiden loppujen 180 (tai 190 - 100 muun) lisäksi näitä ylivertaisia pelureita on muuallakin kuin kansanedustajina puolueitaan edustamassa. Itse puolueissa ja muissa etujärjestöissä, erityisesti työmarkkinajärjestöissä ja julkishallinnossa niitä istuu vähintään toinen mokoma. Yhdessä ne muodostavat sen harvainvallan jolla meillä hallitaan.

Tässä porukassa on vielä se keskeinen heikkous, että sitä ei välttämättä mikään demokratia ole valtaa ole edes nostanut. Eikä välttämättä kukaan edes pysty kiistatta kaikkia nimeämään. Kun sitten kuorrutus vielä päälle pannaan ja maan taloudellinen eliitti mukaan lasketaan, onkin hallinto-oligarkian koko kuva selvä.

Kaikissa yhteisöissä, myös demokratioissa aika johtaa vallan keskittymiseen. Aina. Se, että meillä kansanedustuslaitos on de facto muodostunut puolueiden edustuslaitokseksi ei ole millään lailla poikkeuksellista. Rapauttavaa yhtä kaikki. Kun edustuksellinen kansanedustus ei kansalaisia tarvitse muuhun kuin vaaliuurnat silloin tällöin täyttämään, on korjauskeinotkin kohdistettava tapoihin, joilla puolueiden ja eduskuntaryhmien valtaa mestaroida kansanedustajia rajoitetaan. Sekin on jopa helppoa. Teknisesti.

Aletaan noudattaa perustuslain 29§ määräystä kansanedustajan riippumattomuudesta, sanktioidaan sen rikkominen. Kielletään puolueiden toiminnan rahoittaminen julkisilla varoilla. Malli demokratian kannalta välttämättömien puolueiden kannalta on olemassa, se toimii ja on käytännössä korruptio-vapaa."

Voisin kuvitella, että valtakunnan päämedia olisi kiinnostunut kaikista kommenteista, näkökulmista ja kritiikistä, joilla keskustelua kanakunnan tulevaisuudella tärkeästä - tässä tapauksessa jopa keskeisestä - kysymyksestä saataisi vauhditettua. Ilmeistähän on, että ns. länsimainen demokratia on kriisissä? Niin myös meillä.

Lähetin kommenttini noin klo 12.30 Suomen aikaan. Nyt, noin puolen yön aikaan kommenttia ei edelleenkään näy. Eikä näy yhtään sen useampia kommentteja kuin kirjoittaessani omaani. Siihen varmaan on syynsä. Vaan mitkä? 

Nykyisen kaltaisella neljännellä valtiomahdilla, demokratian olennaisella osalla, ei enää ole annettavaa. Sen vahtikoirilta on turha odottaa muuta, kuin ääriryhmien kantojen kärjistymistä, yhteiskunnallista vastakkainasettelun lisääntymistä ja uutta Messiasta. Samasta putkesta kuin aikoinaan Il DuceStalinHitlerFranco ja niin monet muut ilmoille iloksemme putkahtivat.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Parlamentaarisen demokratian pohjanoteeraus: Työllistämisvastuu siirretty kolmikantaan

Ei ole yrittäjästä ja DIstä kansakunnan johtajaksi, puhumattakaan sen pelastajaksi. Tätä maata ei enää johdeta kenenkään toimesta. Ja taudin kuvasta päätellen ei edes keidenkään toimesta. Ajopuu on koskeen laskettu. On kerrankin helppo yhtyä julkimon mielipiteeseen:  Budjetti ja hallituksen henkinen konkurssi.
Se mistä tuo - ah niin tärkeäksi hypetetty - Kiky-sopimus - vai pitäisikö sittenkin puhua yhteiskuntasopimuksesta - ja nyt siis myös hallituksen budjettiesitys kertoo, on vastuuttomuus. Suomen parlamentaarisen demokratian de facto konkurssijulistuksesta. Mistä lähtien kolmikanta on ollut kykenevä luomaan uutta kansallista lisäarvoa tuovaa markkinaehtoista työtä? 
Vastuuttomuus avaa tien kansalaisten ääriliikkeille. Nykyisen yltiö-itsekeskeisen nationalismin ilmapiirissä suunta vie oikealle. "Fasismi on Italiassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntynyt kansallismielinen totalitaristinen liike. Sitä on perinteisesti nähty osana äärioikeistoa. Fasismissa autoritaarinen äärinationalismi yhdistyi korporatistiseen järjestelmään, joka nähtiin kolmantena tienä sosialismin ja kapitalismin välillä."  Tie on selvästi viitoitettu. Enää puuttuu Il Duce.
Kun yksi diplumaatti insinööri laatii prosessikaavioita ja esittelee kakkaroita, toinen istuu puiston penkillä. Neljättä vuotta työttömänä. Monen vertaisensa tavoin. Mutta voin kokemuksesta kertoa, että ei kolmikannasta, eikä liioin julkishallinnosta apua löydy. Sieltä löytyy vain myötätuntoa ja pakkovaltaa. Lupauksia paremmasta huomisesta. 
Itsestä ja yksilöistä se löytyy, jos on löytyäkseen. Omista kokemuksistani olen kirjoittanutkin. Jotain tarttis varmaan tehdä, ennen kuin historia oikein tosissaan toistaa itseään?


perjantai 2. syyskuuta 2016

KiKy-kohelluksen vakavin seuraus

En ole montaa henkilöä tavannut, joka edes uskoisi paljon hypetetyn Kiky-sopimuksen siunauksellisuuteen Suomen kilpailukyvyn pelastajana. Kun tarve on kirveille, sahoille ja sorkkaraudoille, ei hiekkapapereilla oikeasti ole hyödyllistä käyttöä. Eikä varsinkaan jos edellä mainittuja ei edes käytetä.

Armaat poliittiset päätöksentekijämme seisovat varmasti vaikka päällään television edessä Kultarannassa, Smolnassa ja missä muualla tahansa vakuuttamassa kansalaisia, että oikeaan suuntaan ollaan menossa ja talouden käänne parempaan on odotettavissa ihan heti, ensi vuonna. Vaikkapa sitten vuonna 2021. Tätä on nyt jatkunut vuodesta 2007. Inhottavinta on tulla huijatuksi vuodesta toiseen. Jatkuvasti.

Voisiko todella olla niin, että VVMn johto, kansalliset ekonomian päivystävät dosentit ja puolueiden TinkTänkit ja poliittiset valtiosihteerit, ministerien erikoisavustajat ja päälle päätteeksi vielä muitten etujärjestöjen vastuulliset taloustietäjät eivät vain ymmärrä missä mennään? Vai olisiko sittenkin kyse siitä, että omaa positiivista "brändiä" ei haluta vaarantaa kuvaamalla todellisuus sellaisena kuin se on? Onko tämäkin yksi suomettumisen seurauksia?

En aio tässä toistaa käsitystäni, että kilpailukykymme on täysin meidän itsemme ratkaistavissa. Itsehän me hallintomallimme määräämme. Omat yrityksemme tuottavat tavaroita, joilla tuonnit rahoitetaan. Ei niitä EU säädä. Eikä kukaan muukaan. Mutta herättäisin kyllä kysymyksen siitä mitä tapahtuu, kun kansakunta jossain vaiheessa havahtuu siihen, että heitä in tietoisesti ja tarkoituksella kusetettu jo vuosia? Päätellen netin keskustelupalstoilta sillä tiellä ollaan jo pitkällä.

Silloin eivät rationaaliset argumentit sen paremmin kuin toimetkaan mitään merkitse.







torstai 1. syyskuuta 2016

Kaikella on aikansa

Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty. Kun hyvin suunnitellaan rakenteet kestävät. Käytössä kuitenkin havaitaan aina kohtia, joita tulee ajan myötä vahvistaa, tukea tai peräti korjata, jotta rakennelma turvallisena ja toimivana voi jatkaa. Jo yksin ajan kuluminen ruostuttaa.

Kestävä rakennelma sisältää taatusti aina myös kohtia joissa voi keventää, ohentaa, oikoa ilman, että rakennelma rojahtaa. Mutta jos vuodesta toiseen vain kevennetään, ohennetaan, oiotaan vääristä kohdista tai peräti liikaa, itse rakennelma muuttuu epävakaaksi ja viimeisessä vaiheessa rojahtaa korjaamattomaksi jäteläjäksi.

Olemme korjanneet ja kehittäneet rakennelmaamme - järjestelmäämme - noin 90 vuotta. Viimeiset vuodet olemme keskittyneet keventämiseen, ohentamiseen ja oikomiseen.

Sekä rakentamiseen että kehittämiseen ja viime vaiheessa myös tuohon keventämiseen, ohentamiseen ja oikomiseen ovat osallistuneet kaikki. Ja jokainen on varma, että jos ongelmia on, ne ovat jonkun muun ongelmia.

Kaikki keskittyvät valvomaan vain omia etujaan. Kun kaikki katsovat yksityiskohtia, kukaan ei huolehdi kokonaisuudesta.

Nyt alkaa kuitenkin olla varmaa, että rakennelma jo huojuu tekemiemme muutosten painosta ja paineista. Juustohöylä tappaa. Eivätkä paineet ole vähenemmässä. Päin vastoin.

Jossain vaiheessa, mieluiten ennen kuin nykyinen rakennelmamme lopullisesti hajoaa, meidän on luotava uusi.

Kannattaa muistaa se kamelin selän katkaisija. Se voi olla mitättömän pieni itse aiheutettu lisäkuorma tai ulkoa tuotettu rasite. Kumpiakin on tässä ajassa tarjolla yllin kyllin.

Meistä itsestämme riippuu toimimmeko vai haluammeko toimia vasta itkun jälkeen?

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Kepulien juustohöylä meidät tapaa

Olisiko realismi vihdoin voittamassa?  KiKy- sopimusta ei ole. Juustohöylällä tämä ei ratkea.

Meillä on julkishallintoa riittävästi vähintään neljä kertaa väkirikkaamman maan hallinnoimiseksi. Ne noin 600.000 toimenhaltijaa palkkoineen ja intohimoineen muodostavat sen itse kasvattavamme hallintoihran. Kustannuksen, joka rasittaa kilpailukykyämme ilmeisesti ne paljon puhutut 20 - 30 %. Eivätkä ne poistu henkilötä sieltä täältä vähentämällä, toimintaa tehostamalla, lomapäiviä vähentämällä, eivätkä työaikoja pidentämällä. Ei liioin kiky-mantraa toistamalla.

Ne poistuvat väkeä vähentämällä. Oikeammin hallintoyksikköjä vähentämällä. Vielä oikeammin organisoimalla asiamme - tarpeemme ja resurssimme huomioiden - mahdollisimman tehokkaasti. Eli siirtämällä väkeä pois hallinnosta, kansallista lisäarvoa tuottavaan työhön.

Eivät nykyiset julkisen sektorin työntekijät, toimenhaltijat ja virkamiehet ole meidän ongelmamme. He varmasti tekevät työnsä mahdollisimman hyvin. Meillä vain sattuu olemaan voimassa kunnallinen itsehallinto, joka perustuu 1800-luvun yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Meillä on oikeus ainakin edellyttää, että aluehallintojärjestelmämme toteuttaa oman aikamme mahdollisuuksia ja edellytyksiä. Ja kun emme voi devalvoida, emme voi siirtää poliittisten päätösten seurauksia koko kansan maksettaviksi kivuttomimmaksi kokemallamme tavalla.

Emme tarvitse yli 300 kuntaa. Varsinkaan kun puolet väestöstä asuu 10 suurimmassa kaupungissa ja niiden kehyskunnissa. Varsinkin kun noin puolet valtion ja kuntien kuluista syntyy SoTe-sektorista.

Meille riittää oikein hyvin 15 itsehallinnollista maakuntaa, joilla nuo runsaat 300 itsehallinnollista kuntaa korvataan.

Eihän tämä hetkessä tapahdu. Mutta tapahduttava sen on. Meille käy muuten kuin mustalaisen kuululle hevoselle. Vaihtoehtona, toki erinomaisen huonona sellaisena on pikainen, mieluiten sitten välitön irroittautuminen eurosta.



keskiviikko 24. elokuuta 2016

Onneksi meillä menee hyvin

Itketään nyt yhdessä maamme mahdotonta tilaa, vaikka oikein pääministerimme suulla saimme eilen ilmoituksen siitä, että paremmista taloudellisista ajoista on jo merkkejä näkyvissä. Tässäkään suhteessa tosin mikään ei ole muuttunut. Paremmat ajat ovat jo vuosia olleet, näin budjettineuvottelujen alla ja poliitikkojen kesälomien päättyessä, ihan kulman takana. Kohta ainakin 10 vuotta. Fantastista.
Suomessa oli heinäkuun 2016 lopussa lähes 380 000 työtöntä, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö (TEM). Työttömien määrä kasvoi kesäkuusta yli 12 000:lla. Pitkäaikaistyöttömiä eli yli vuoden yhtäjaksoisesti työttöminä olleita oli noin 127 000. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi yli 14 000:lla viime vuoden heinäkuusta. Suomen työttömyysprosentti heinäkuun lopussa oli 14,4 prosenttia. Viime vuoden heinäkuusta työttömyys laski 0,1 prosenttiyksiköllä.” Näin väittää YLE.
Oman ja omakohtaisen aiemman kokemuksen perusteella voi TEM lukuihin suhtautua vähintäänkin suurella varauksella, eikä suinkaan Tilastokeskuksen viitoittamaan positiiviseen suuntaan. Jos haluat arvioida mikä määrä työvoimastamme on siirtynyt työvoiman ulkopuolelle, siirretty putkeen tai varhennetulle työttömyyseläkkeelle tai on TEMin ”täsmäpalveluiden” puitteissa vastikkeetta työvoimapoliittisessa koulutuksessa, työelämään tutustumassa tai työharjoittelussa, räpeltämässä yrittäjänä starttirahalla tai ilman, on aidosti ja reilusti vajaatyöllistettyjen määrä noin kaksinkertainen.
Oikeampi työttömien tai roimasti alityöllistettyjen määrä on siksi tosiassa lähempänä 700.000 kuin tuota 400.000. Ja tämä noin 2.500.000 ihmisen työvoimasta! Finanssikriiseistä, kansainvaelluksista, Putlerin pullistelusta, EUn byrokraateista ja direktiiveistä riippumatta voimme olotilasta syyttää yksin itseämme. Ja kun joillakin meistä on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa siihen mihin kansakuntansa panostuksensa keskittää kuin muilla, on syy myös haettava sieltä.
Niin ikävä kuin onkin tunnustaa; demokratiamme on rikki, siitä pyörittävä poliittinen järjestelmämme maho ja rakenteeltaan korruptiivinen, eikä rakennetta enää pystytä demokratian pelisäännöillä edes korjaamaan. Vähemmän kukaan enää on edes kiinnostunut korjaustavoista.
Toisaalta TEMin kansliapäällikkö väittää, että työ on liian kallista. Kertojana nyt Kauppalehti."
Viime sunnuntaina valtakunnan pää-aviisi uutisoi: Valtiokustantaa yhä useamman kodin – asumistukijärjestelmä natisee,kun työssäkäyvillä ei ole varaa vuokraan Yli 60 prosenttia vuokralla asuvista saa asumistukea. Valtiolle lasku on jo 1,7 miljardia euroa vuodessa.
Ja kunnon sosiaalipornon hengessä on kirjoituksen esimerkkikin raflaava: Viittomakielen tulkki on yksi noin 55 000 heistä. Hän työskentelee tulkki-koordinaattorina noin 2 200 euron kuukausipalkalla ja asuu yhdessä kolmen lapsensa kanssa asuntosijoitusyhtiö Saton – yksi meidän suurista yleishyödyllisistä rakennuttajayhteisöistä, sijoitusasuntojen tuottajaksi rapautuneista vuokramarkkinoiden kiskureista - omistamassa 75 neliön asunnossa Helsingin Pohjois-Haagassa. Vuokra on järkyttävän kallis, noin 1 300 euroa kuussa. Meillä ei silti ole muuta mahdollisuutta kuin asua tässä. Kaupungin asuntoa on tosi vaikea saada.”
Työsopimussuosituksen mukaan noin pieni palkka ei kuitenkaan ole mahdollinen, kun pelkkä perusansion vaihteluväli on 2318 € – 2861 € kokemusvuosista riippuen. Eikä tietoa ole siitäkään tarkoitetaanko netto- vai bruttotuloja, lisien kanssa vai ilman. Mutta kyseessä on todella vain suositus. Mutta väliäkö hällä, pääkaupunkiseudulla moinen kuukausitulo ei taatusti riitä nelihenkisen perheen säälliseen elättämiseen. Ei edes laitakaupungin yksiössä.
Työ on liian kallista, työttömyys järkyttävän korkealla, tarkoituksenmukaisen kokoisia vuokra-asuntoja liian vähän siellä missä niitä tarvitaan ja suurilla puolueilla – ilmeisesti kepulit etunenässä – kullakin omat, julkisia varoja hyödyntävät ”hyvinvointi-instituutionsa” joiden ylivoimainen kilpailuetu perustuu puoluejärjestelmän yleiseen ja puolueiden sisäiseen vertaistukiverkkoon, joka ansiokkaasti täyttää järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkit. Olenpa tainnut asiasta ennenkin kirjoittaa esimerkiksi otsikolla Meidän15 miljardin puoluetukiSinne ne verorahat menevät ja siellä osaltaan vientikilpailukykyämme kaventavat.
Ongelmat eivät Suomessa ratkea sillä, että pieniä palkkoja pienennetään entisestään. Ne ratkeavat sillä, että tarpeetonta työtä tekevät liian pienten ja tehottomien kuntien (vast.) ja valtion lähinnä ns. hallinnolliset ”virkamiehet” sanotaan irti, kun kunnallisesta itsehallinnosta siirrytään ilman kepuleiden SoTe - hallinnonuudistushimmeleitä siirrytään suoraan maakunnalliseen itsehallintoon.  Kunnat muuttuvat maakunniksi ja nykyiset kunnat lakkautetaan tarpeettomina verkonpainoina. On sitten kyseessä 800 tai 8 000 tai vaikka 80 000. 
Eivät he tee turhaa tai olematonta työtä. Eivät he ole ongelma. Me tarvitsemme heidät pois rasittamasta kansantaloutta ja aiheuttamasta kuluja julkiselle taloudelle. Tulemme oikein hyvin, jopa nykyistä paremmin ilman massiivia hallintorakenteita. Tarvitsemme heidät osallistumaan lisäarvoa yhteiskunnalle tuottavaan työhön, josta maksetaan säällinen palkka. Josta palkasta maksettavista kohtuullisista veroista riittää varoja sekä yhteiskunnan pyörittämiseen että kehittämiseen.
Toisaalta ongelmiemme ratkeamiseen tarvitaan se, että valitsemamme ja asioitamme hoitamaan valtuuttamamme poliitikot ja ylimmät virkamiehet saadaan tulosvastuuseen. Se taas ei ole mahdollista ilman perustavaa laatua olevaa puoluerahoitusjärjestelmän uudistusta. Se joka jäi Tarastilta mittatilaustyössään tekemättä Kehittyvien Maakuntien Suomen vaalilahjomaskandaalin yhteydessä. Vai pitäisikö meidän sittenkin julkisesti myöntää, että silloin kyseessä sittenkin oli lähinnä yhden puolueen - Kepun – omien ehdokkaiden vaalirahoituksia turvaamaan tarkoitettu lahjomaskandaali?
Kuin tilauksesta luurangot kääntyivät jälleen kaapeissaan. Kun ne harvemmin kaapeista ilman perusteellista siivoamista katoavat nousivat Kepun johtaman Nuorisosäätiön ja siihen verrattavissa olevien toiminta jälleen esiin. Onneksi.

Viranomaiset kiinnostuivat taas vaalirahakohussa ryvettyneestä Nuorisosäätiöstä

Toivottavasti meistä nyt on miestä (ja naista) tarpeeksi puhdistamaan likaiset, korruptoituneet kaappimme. Myös muiden puolueiden kuin Kepun. Myös muiden ryhmien kuin nuorison osalta. Sitten voimme yrittää korjata rikkomamme demokratiamme. 


PS.
Haluan alleviivata, että en todellakaan väitä Kepun olevan kaiken korruption alku ja juuri. Vaikka ilmeisesti suuri, ellei peräti suurin onkin. Ihan sama Maan Tapa on toiminut ja toimii edelleen ainakin kaikissa ns. keskisuurissa puolueissamme. Tasa-arvoisesti. Tilaisuus kun tekee varkaan. Aina. Ja varastaminen jatkuu niin kauan, kuin se sallitaan.
PPS.

Jos aiheen syvempi tarkastelu sinua kiinnostaa ja haluat lukea lisää ei yksin siitä mikä on pielessä ja millä tavoilla tai vielä enemmän tavoista korjaata rakenteet kansalaisten kannallta toivotuiksi suosittelen tämän blogin hakukentässä vaikkapa sanoja Nuorisosäätiö, Meidän 15 miljardin puoluetuki, Hallitusohjelma tai vaikkapa Tulosvastuuta