perjantai 7. huhtikuuta 2017

Mitäpä Trump ei tekisi presidenttiyden säilyttääkseen

Politiikassa asiat ovat sitä miltä ne näyttävät? Myös geopolitiikassa.

Kyyneleet Syyrian kaasutetuista siviileistä saattavat toki olla aitoja. Mutta kaiken sen kurjuuden ja pelon rinnalla, mitä Trump on valtansa vajaan 100 päivän aikana maailmalla alkuun saattanut, ovat ne 100 kuollutta (lapset ja naiset ml.) kuitenkin aika pientä.

Ennalta arvaamattomasta valehtelijasta ja "diilien mestarista" on kehittymässä entistäkin itsekeskeisempi ja vastuuttomampi peluri aiempaakin korkeammalla jalostuneisuuden tasolla. Ja tämän miehen käytössä on vielä maailman selvästi voimakkain sotilaallinen voima. Eikä sormi suinkaan ole ajan hermolla vaan mielihalujen vietävissä laukaisunapin päällä. Amerikkalaisen tykkivenediplomatian uusi alku.

Ilmeisesti kansakunnan yhdistäminen vaatii nyt samaa medisiiniä, joita sekä ystävänsä Putler ja liittolaisensa Erdogan ovat viime vuodet menestyksellä käyttäneet kääntämään ns. suuren yleisön huomion pois omista ongelmista. Kohti uusia seikkailuja ja uutta rintamaa. Ja ennen Pohjois-Koreaa, mikä olisikaan parempi koekenttä?

Kaikki häneen, hänen perheeseensä ja hallintonsa toimiin kohdistuvat tutkimukset ja varsinkin niiden toimiin suhteessa Venäjään ja vaaleihin vaativat "sankarillista ja näyttävää johtajuutta". Muuten saattaa vasta kasvamassa oleva valta hävitä ennen kuin sitä on oikeasti edes saatu haltuun. Ja tässä lyödään monta kärpästä kerralla; erityisesti aiemmat sopuilut Venäjänkin kanssa tehdään kertaheitolle täysin epä-uskottaviksi.

Tapahtumia voi toki tulkita monella tavalla, mutta ensisijaisesti tältä tämä moraalisen ristiretken motivoima tilanne minusta näyttää.


PS.

Mutta täytyy Mestarin tyylitajua kyllä ihailla. Merkelin vierailua Trump kunnioitti esittämällä 350 miljardin laskun. Kiinan keisaria 59 risteilyohjuksen ilotulituksella. Hieno alku yhteistyölle?

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Kepu kilpailukykyä parantamassa


Lokakuussa 2008 kirjoitin tällä blogilla artikkelin otsikolla Hyssälän hössötys. Se käsitteli Kepun viimeisintä aluetuki-hanketta. Lääkelaitoksen pakkosiirtoa Helsingistä

Nyt kahdeksan vuoden kuluttua Hesari otsikoi analysoivan raporttinsa asiasta Lääkelaitos pakkosiirrettiin Kuopioon, vain kolme ihmistä muutti ja kymmenet irtisanoutuivat – HS kertoo, kuinka poliitikot ajoivat viraston tuhon partaalle

Vaikka en Jyrki Kataisen vaikutusta kepun valtuuksiin käsitellytkään, en tainnut olla kovin väärässä silloin? Silloin mielessä olivat vielä vastaavat aluetuki-ratkaisut Mavin ja Kemijärven Sellutehtaan tiimoilta. 

Puolueen pienen suurmiehen Mauri Pekkarisen vuosi vuodelta kalliimmaksi tulevasta energiapaketista ei tiedetty mitään. Eikä Pyhäjoen ydinvoimalan ulkopoliittinen rasite ole ansaitsemaansa huomiota julkisuudessa edes vielä saanut. Mitä nyt 

Ei ollut tietoa Jalasjärven aikuiskoulutuskeskuksen 50 miljoonan kuprusta virheellisesti veloitettujen tukirahojen vaikutuksesta Mari Kiviniemen tulevaisuuteen, ei liioin Anne Bernerin Finavia - toilailuista, eikä nykymuotoisesta SoTesta ollenkaan. 

Ei ollut tietoa soffan valmistajien innovaatio- ja tuotekehitystuista, ei Talvivaaran toiminnan todellisuudesta, eikä sen lapsellista pelastusoperaatioista ollenkaan. 

Ja juuri eläkkeelle pelastuneen Liisa Hyssälän piikkiin saa myös panna toimeentulotukien maksatuksen epäonnistuneen siirron KELAan, joka jo parin kuukauden ajan on kyykyttänyt maamme heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevia ihmisiä oikein olan takaa. Ja vielä lisää valtaa janotaan

Historia tulee toistamaan itseään myös SoTe-ratkaisun osalta. Kun kepulit ryhtyvät ajamaan perinteisiä arvojaan, siinä eivät asiantuntijain näkemykset tai varotukset paljoa paina. Hehän eivät näissä leikeissä maksumiehiksi jää. Me jäämme.

Kalliiksi kepu meille tulee. Itse asiassa se on kilpailukykymme keskeisin tappaja. 

torstai 23. helmikuuta 2017

Kerran vielä pojat...

Ilta-Sanomat otti jälleen esille Alakurttiin sijoitetun prikaatin olemassaolon. Nyt otsikolla: IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin 

Olisi mielenkiintoista nähdä perusteluja sille arviolle, että venäläisen 80. Erillisen moottoroidun jalkaväkiprikaatin sijoittuminen Alakurttiin, 50 kilometrin päähän Suomen itärajasta ei aiheuta Suomen suuntaan minkäänlaista uhkaa. Lausuman takana on suomalaista tarkastusryhmää johtanut Suomen Pääesikunnan eversti Marko Ekström.

Taustaraportissa arvioidaan, että Arktisen prikaatin päätehtävä olisi ottaa haltuun Barentsinmeren alueen venäläissaaret Novaja Zemlja ja Frans Joosefin maa sekä mahdollisesti myös Norjalle kuuluvat Huippuvuoret.

Uskokoon ken haluaa. Novaja Zemljaalle on matkaa runsas 1000 kilometriä, FransJoosefin maalle noin 1600 kilometriä ja Huippuvuorille noin 1200 kilometriä. Lentoteitse.

Vastaavasti maanteitse Ruotsin rajalle noin 300, Rovaniemelle noin 200, Kemijärvelle noin 100 ja Suomen lähimpään maavoimien varuskuntakaupunkiin Kajaaniin noin 400 kilometriä.

Kolmeen pataljoonaan jakautuva prikaati tarvittaessa hyökkää ja etenee valmistautumattoman Suomen mainituille paikkakunnille päivässä, parissa. (Ei se ruotsalainen kentsu niin kovin väärässä tainnut ”Suomen läpijuoksu” - arviossaan olla.) Ja siihen katkeaa Suomen maayhteys muuhun Eurooppaan.

Jos veli–venäläinen saa päähänsä moisen uhan toteuttaa, hän tuskin jää yksin lappilaisia kiusaamaan. Liiankin herkullisina tavoitteina roikkuvat sekä Ahvenanmaan ja - strategisemman tason päätöksistä riippuen - myös Gotlannin saaret helposti saavutettavissa ja valloitettavissa maahanlasku operaatioilla, ihan nenän edessä.

Tarpeellisia yksiköitä on riittävän läheltä ja aivan riittävissä määrin saatavissa sekä Venäjän läntiseltä puolustusalueelta että Kaliningradista vielä kaikenlaiseen muuhun kivaan. Ja jos he niihin paikkoihin kiinni pääsevät, heitä ei kasakoiden jälkeläisinä sieltä enää pienellä rähinällä siltä irti saa. Eikä ainakaan Suomen osalta kenelläkään ei ole moiseen varmaan edes kiinnostusta. Ja siinä menevät sitten samalla Suomen meriyhteydetkin. Ja paljon muuta.

Mutta uhkan toteutumiseksi täytyy uhkaajalla olla myös motiivi, eikä Venäjällä kuulemma ole motiivia. Ehkä ei sillä, mutta kokemukseni ja näkemykseni perusteella - Putlerilla saattaa olla. Ja kun Venäjä ja Putler nyt ja näkyvissä olevassa tulevaisuudessa ovat yksi ja sama voima, saattaa motiivi yllättävän nopeasti ilmaantua. Jälkiviisastelussa, luonnollisesti.

Meillä on koko historiamme ajan – ja varsinkin johtomme ja mediamme julkisissa kannanotoissa - ollut vakaa käsitys siitä, ettei meitä koskaan mikään uhkaa. Pienuudestamme ja eristäytyneisyydestämme johtuen reaktiotapa lienee aika ymmärrettävä? Pää on ollut helpompi painaa syvälle pensaaseen, kuin yrittää asialle tehdä muuta kuin kiertoilmaisuja käyttäen kauniisti puhua. Kohtalonuskoisesti on sitten aina viime kädessä päädytty toteamaan, että jos Venäjällä on halua, sillä kaikissa tapauksissa on myös ylivertainen kyky halunsa toteuttaa.

Ilmeisesti vasta Venäjän toiminta välittömästi Sotchin doping-olympialaisten jälkeen keväällä 2014 toimi jonkinlaisena herätteenä. Eivät riittäneet Tshetshenia ja Grozny, eivät Moldovia ja Transnistria, eivät Georia, Abhasia tai Etelä-Ossetia. Tarvittiin UkrainaKrim ja Donetskin tasavallat? Ehkä jopa Aleppo ja Syyrian sotatoimet sekä yhä huolestuttavaksi käyvä kehitys suhteista Valko Venäjään ovat tehneet selväksi, että menossa näyttäisi jälleen kerran olevan kehitys kohti sotaa.


Toivottavasti ehdimme tarjolla olevana aika korjaamaan vuosien ja aiempien toimijoiden jälkeensä jättämät puolustuspuutteemme.

maanantai 20. helmikuuta 2017

Trump, Pence, Mattis vai May, Merkel ja Juncker vaiko ihan Putler

Kovin olen ihmeissäni.

Yhdysvaltojen presidentin twiitejä julkistetaan raakaversioina ja markkinoidaan vaihtoehtoisina totuuksina. Ja paskat.

Mies joko valehtelee tai ei vain tiedä, tai ei vain ymmärrä mitä maailmassa tapahtuu.

Itse kieltämättä veikkaan jälkimmäistä. Kun sanojan viestiin ei enää voi suhtautua "vakavasti" - uskoa, että sanoja edes tietää mistä puhuu - mitä meille taviksille jää jäljelle?

Keisarin uudet vaatteet? Vaiko usko, toivo ja rakkaus?


torstai 2. helmikuuta 2017

Kymmenen kivaa



Ensimmäisenä helmikuuta tuli minulle täyteen 10 vuotta blogaamista. Eikä sitä oikein viitsi vieläkään lopettaa. Varmaan sitä voisi jollain lailla "juhlistaa". Menköön siis "työn ääressä".

Kirjoittaminen oli tällaiselle, jo silloin vauhdilla eläkeikää lähestyvälle ja eläkeputkeen vähitellen henkisesti asemoituvalle, kovin haastava kokemus. Pakkohan sitä oli oman mukavuusalueen raja ylittää. Kauppalehden silloisen Presson tarjoama maksuton alusta istui hyvin ajatusmaailmaani, olinhan toiminut valtaosan työ-iästäni yksityisellä sektorilla.  Ja jo kauan aiemmin heitä aika ajoin ns. mielipide-kirjoituksilla, joita joitakin jopa julkaistiin, lähestynyt. Vaikkapa Kumpujen yöstä, Kalevalanpäivän kunniaksi

Osittain omasta epävarmuudesta kirjoittajana, olinhan elättänyt itseni pääasiassa puhumalla, ja hankkeen kokeiluluonteesta johtuen, päädyin nimimerkkiin. Mutta kieltämättä vähäisimpänä perusteena ei ollut vakaumukseni, että - päinvastoin kuin meillä yleensä tunnutaan ajateltavan - tärkeämpää on se mitä sanotaan, kuin se kuka sanoo. Nimimerkeistä ja sananvapaudesta olen näiden 10 vuoden aikana kirjoittanut usein, aivan liian usein, mm. artikkelin Sananvapauden rajat ovat Suomessa ahtaat, jossa samalla hyvin toteutui kirjoittamisen viehätys; kommenttien kautta vuorovaikutus ja näkemysten edelleen kehittely.

Kokeilun tavoite, kirjoittaa kuukauden ajan yksi juttu päivässä tuntui kyllä mahdottomalta saavuttaa. Mistä ihmeestä kirjoittaisin, olisiko minulla edes joka päivä mitään uutta, kiinnostavaa sanottavaa. Päätinkin siksi kirjoittaa niitä - näitä, kaikesta mitä mieleen tai esille tulee. Ja lähinnä itselleni, opiksi ja ojennuksekseni. "Haaleinkin muste on parempi kuin paraskaan muisti" totesi kuulemma joku ammoinen kiinalainen aikoinaan. Menneet vuodet ovat osoittaneet, miten helppoa on valikoiden muistaa tapahtumien vaihtoehtoiset totuudet. Tässä niistä yksi; Entäs nyt Pinneberg?

Näitten vuosien aikana "kehitys on kehittynyt" yhä kiihtyvällä vauhdilla. Alustoina on tämän Bloggerin lisäksi kokeiltu ainakin Wordpress, Vuodatus, Ning ja Naamakirja. Jossain vaiheessa tarjolla, ja käytössä oli kirjoittelu valtamediassa; Uusi Suomi, Aamulehti, Demari, Suomenmaa ja varmaan moni muukin. Vaan eipä monimuotoisuus antanut lisäarvoa ja vähitellen, kaiken maailman syistä ja tekosyistä kirjoittelu vähitellen vain jäi. Vaan, kuten tämäkin kirjoitus osoittaa, ei ihan kokonaan unohtunut.

Tilastojen mukaan tällä blogilla on nyt 1926 artikkelia, niillä 10749 kommenttia ja 308 601 katsojakertaa. Miten niihin sisältyvät aikoinaan Kauppalehdestä siirtämäni tuotokset tai Ningistä, Vuodatukseta ja muista toivottavasti siirretyt, taivas yksin tietää. Sen minä tiedän, että paljon matkalla katosi. Vaan väliäkö hällä.

Muutama viikko sitten tuli mieleeni selvittää, minkä "kokoinen" kirjailija tässä naputtelee,  kuinka monta sivua yhden vuoden artikkelit saisivat aikaan? Ilman kommentteja ja pienellä fontilla vuodesta 2008 syntyi 209 sivua. Määrä on minulle käsittämätön, laadusta en virka mittään.

Kuten arkistosta selviää, kirjoitin alussa todella niistä - näistä. Vuosien myötä politiikka - siis määritelmäni mukaan yhteiskunnan yleisten ja yhteisten asioiden - taivastelu on  valitettavasti kasvavasti korostunut. Olisikohan iällä merkitystä? Talous-, turvallisuus- ja rahapolitiikka, suomalainen puoluepolitikointi ja -sattuneesta syystä - työttömyys ja sen voittaminen ovat olleet usein kiinnostavaa kirjoitettavaa. Nyt alaa on alkanut vallata pähkähullu, "minä itte ja muista viis"-asenteista kasvanut pelottava kansainvälinen kehitys.

Blogistina itseäni ovat eniten ilahduttaneet kommentit ja kommentoijien tarjoama anti. Niistä kun eniten oppii. Julkisesti paljon parjattuja, örveltäjiksi nimittämiäni häiriköitä - tai siis minun häiriköiksi kokeamiani - on  tänä aikana ollut vain aivan muutama. Hekin pyynnöstä tai kehoituksesta sovulla kaikonneet.

Kovin paljoa en muuttaisi ensimmäisestä arviostani, jonka kirjoitin otsikolla Itsetilitys elämästäni blogistina helmikuun lopulla 2007.

Joten, eiköhän jatketa.

tiistai 31. tammikuuta 2017

Onneksi olkoon Jussi Niinistö

Mitä kansalaisuus ihmiselle merkitsee? Mitä valtiolle? Mitä ympäristöämme valtaaville örveltäjille?

Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Tämähän on viesti, jonka toimiesi julkistuminen juuri nyt sai aikaan. Ja ainakin tämän toimesi järkevyyden, jopa oikeellisuuden, haluan kyllä kyseenalaistaa. Nythän viestisi kertoo osalle meistä, että heihin ei luoteta, ei voi luottaa. He eivät kuulu meihin. Kansalaisuudestaan huolimatta.

Miksi kuulua kansalaisena valtioon, joka ei sinuun luota? Miksi hyväksyä kansalaisikseen ihmisiä, joihin ei luoteta?

Uskoisin voivani ymmärtää, miksi olet näin toiminut. Omien ennakkoluulojeni ja asenteitteni johdosta uskallan jopa ymmärtää. Mutta Suomen kansalaisia ei saa asettaa luotettavuudenkaan vuoksi eri ryhmiin; ei myöskään uskonnon, ihonvärin, uskonnon, sukupuolen, poliittisen suuntauksen, hiusten tai nenän värin, eikä senkään perusteella minkä muun maan kansalaisuus heidän on sallittu pitää tai sallittu hankkia. Eikä pidä.

Takin käännöissäkin on vaaransa. Jopa isot. Varsinkin poliitikolle. Taisi hävitä mahdollisuus Tasavallan Presidentiksi ihan kerralla?

Ehkä ei silti ole aihetta asiaa suurennellakaan? Jos joku Venäjällä haluaa  mielensä pahoittaa, hän taatusti tekee sen joka tapauksessa, ilman tätäkään tekosyytä. Mutta taipumusta meidän demonisointiin ja rasistiseen ennakkoluuloisuuteen, ennakkoluuloihin ja vastakkainasetteluun tämä lisää. Varmasti.

Make America Great Again!